Onnea 347…

Blogi, keskiviikkona 11.01.2017

Kyllä. Tänään on hauska ja tärkeä juhlapäivä. Kaikki todelliset fanit tietävät ketä tai mitä onnittelen. Tai ainakin kaikki me Pikkukakkosen kasvatit tiedämme.

Siis Pikkukakkonen täyttää tänään 11.1.2017 40 vuotta. Aika monta sukupolvea on saanut jo nauttia Pikkukakkosen annista ja aikamonet äidit ja isät ovat saaneet iltaisin sen pienen hengähdyshetken kun YLE TV2:n Pikkukakkosen tädit ja sedät ovat ottaneet lapset hoitoonsa.

Ja nyt paljastan pienen jutun omastakin elämästäni. Se ei ole yllätys, että Ransua, Nukkumattia, Karhuherra Paddingtonia ja Pelle Hermannia on tullut katsottua. Eikä sekään, että omat lapsemmekin ovat pääseet Pikkukakkosen pariin. Mutta aika harva tietää sitä, että opettajaksiopiskellessani hai itsekin Pikkukakkosen sedäksi. Olin aivan innoissani lähdössä töihin Pikkukakkoseen ja en edes tiedä mitä nyt tekisin jos työnantajat olisivat olleet yhtä innoissaan nuoresta Heinosesta kuin Heinonen itse oli. En siis Pikkukakkoseen päässyt, mutta opettajaksi valmistuin ja erikoistuinkin vielä pienimpien lasten opettamiseen eli alkuopetukseen. Sen jälkeen monet asiat ovatkin jo historiaa, mutta Pikkukakkonen ei ole.

 

Onnea ja pitkää ikää siis Pikkukakkoselle! Onnea ja kiitos myös kaikille nuorille ja vanhemmille ja entisille ja nykyisille Pikkukakkosen tädeille ja sedille. Parhaita kasvattajia!

No mistä otsikko. Ketkä eivät tiedä niin tietenkin Pikkukakkosen laulusta ja osoitteesta:

”Pikkukakkosen posti, postilokero 347, 33101 Tampere 10, Pikkukakkosen posti!”

Osasitko laulaa? Rallattaa?

….

Tänään aamun junalla Helsinkiin ja Valtion Liikuntaneuvoston vuoden ensimmäiseen kokoukseen.

….

Kello 21.41 ja kotona. Mielenkiintoinen päivä tänään VLN:n kokouksen parissa Helsingissä. Teimme linjauksia mm. uusista liikuntajärjestöistä jotka pääsevät tänä vuonna valtion tukien piiriin. Mukaan jälleen myös yksi uusi moottoriurheilunkin toimija kun kelkkakisojen oma järjestö nyt mukaan. Muutama muukin järjestö nyt mukaan ja seuraavissa kokouksissa sitten päätöksiämme tuista näille ja jo aiemmin tuettaviksi hyväksyttyjen järjestöjen tuista tämän vuoden osalta.

Kokouksen jälkeen sitten työjuttuja vielä Helsingissä ja sieltä Riihimäelle ja illaksi kotiin. Huomenna taas aamusta Helsinkiin ja nyt vuorossa sitten tuo Urheilugaalan Suuri raati missä pääsen äänestämään ensi viikon gaalan palkittavia. En tosin tuota Vuoden Urheilijaa, mutta muita kategorioita.

 

 

Kommentit