Lopen Seurakuntavaltuusto Lopen Kokoomuksen johtoon – Onnea Jarno Hatakalle tärkeää tehtävään!

Blogi, tiistaina 10.01.2017

Jarno Hatakka aloitti tänään Lopen Seurakuntavaltuuston puheenjohtajana.

Ja tässä mainiota ryhmäämme eli Lopen Kokoomuksen ja sitoutumattoman seurakuntaväen valtuutettuja illan kokouksessa.

Tänään olin pitkästä aikaa itse vain seuraamassa kokousta. Lopen Seurakuntavaltuusto kokousti kirkossa ja valitsi luottamushenkilöt eri toimielimiin alkaneeksi kaksivuotiskaudeksi. Aikanaan oli seurakuntavaltuustoa seuraamassa kun Lopen Kokoomuksen puheenjohtajana olin aloittanut ja nyt halusin olla paikalla kun ryhmämme nousi ensikertaa myös kirkkovaltuuston johtoon. Kaksi vuotta sitten seurakuntavaaleissa nousimme suurimmaksi ryhmäksi pitkään kirkkovaltuustoa johtaneen sitoutumattomien ja keskustan ryhmän kanssa ja näin valtuustokausi päätettiin jakaa meidän ryhmien kesken. Tänään seurakuntavaltuuston puheenjohtajaksi kokous valitsi yksimielisesti kokoomuksen Jarno Hatakan. Jarno on pitkään ollut mukana seurakunnan ja kunnankin luottamustoimissa ja nyt neuvostopaikka vaihtui ykköspaikkaan valtuustonpuheenjohtajana.

Jarno on ollut minulle aina tärkeä tekijä monessakin. Niin ystävänä kuin kaverinakin, mutta myös politiikassakin. Oli mukava olla todistamassa kun Jarski otti seurakunnan puheenjohtajan nuijan käteensä ja olen varma, että valtuusto sai hyvän ja työhönsä ja tehtäväänsä sitoutuneen puheenjohtajan. Myös osaaminen rakentamisesta on varmasti arvokas lisä seurakunnan suuren omaisuusmassakin kunnossa pitämisessä ja ei varmasti yhteiset nuoruuden isoiskoulutusvuodetkaan hukkaan tässä menne. Tai mene ja tiedä 🙂

Meidän Kirkkoneuvoston paikoille tulivat Minttu Auvinen, Kalevi Nevanpää ja Sari Paalijärvi. Uskallan sanoa, että erinomainen ja osaava porukka. Onnea kaikille valituille ja myös muiden ryhmien valituille.

Uusi eduskunnankin työvuosi käyntiin. Avustajani Deryan kanssa pieni palaveri alkaneesta ja tulevasta.

Kello 20.02 ja kotona. Tänään hoidettu eduskunnan kevätistuntokauden asioita valmiiksi ja eteenpäin. Lisäksi työpalaveri avustajani Deryan kanssa Riihimäellä tammikuun tapahtumista ja myös hieman pidemmällekin kevääseen ja myös mukana lounaspalaveri.

Huomenna sitten Helsinkiin aamun junalla ja siellä Valtion Liikuntaneuvoston kokous ja torstaina sitten Urheilugaalan Suureen Raatiin. Sporttinen loppuviikko siis luvassa – tosin vain kokouspöydissä.

Kommentit