Jätevesiasetuksen yli 13 vuoden tarina päättyy järkivoittoon

Blogi, tiistaina 10.01.2017

Keskustalaisen Anneli Jäätteenmäen hallitus päätti vuonna 2003 jätevesiasetuksesta. Surullisen kuuluisa ja maaseudun ihmisiä kohtuuttomasti kurittanut jätevesiasetus oli yksi harvoista päätöksistä mitä Jäätteenmäen hallitus ehti lyhyeksi jääneen uransa aikana tehdä. Asetus kuitenkin sinnitteli 13 vuoden ajan kaikessa älyttömyydessään vain olemattomin korjauksin.

Jätevesiasetuksella määrättiin tiukat vaatimukset haja-asutusalueiden jätevesien käsittelylle. Kaiken piti olla kunnossa vuoteen 2014 mennessä. Se vuosi oli ja meni jo, mutta monet ihmiset ehtivät investoida toimimattomiin, kalliisiin ja täysin turhiin laitteisiin vuosien varrella. Monessa maaseudun talossa ja mökissä on nyt toimimattomat laitteet ja tilanne voi olla entistä pahempi pohjavesien ja lähivesienkin kannalta.

Jätevesiasetusta yritimme eduskunnassa jo kumota ensimmäisellä eduskuntakaudellani 2007-2011. Silloin siinä emme onnistuneet. Ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja Ympäristöministeri Paula Lehtomäki kuitenkin suostui hieman lieventämään velvoitteita ja pidentämään toimeenpanoaikaa. Samalla myös neuvontaa lisättiin. Ongelmat eivät kuitenkaan tälläkään ratkenneet. Myöhemmin keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä myönsi blogissaan, että ”Keskusta ei kuunnellut riittävästi maaseudun ihmisiä ja asetuksen muutos kesti liian kauan”.

Viime vaalikaudella siirtymäaikoja onnistuimme vielä pidentämään, mutta nyt vasta itse ratkaisu tehtiin kun virheen kaikki olivat valmiita myöntämään. Jätevesisääntelyn lieventämisestä saatiin ratkaiseva kirjaus nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan.

Nyt tehdyn korjauksen jälkeen noin 70 % kiinteistöistä vapautuu jätevesiasetuksen velvoitteista. Vain alle 100 metrin päässä vesistöstä tai pohjavesialueilla sijaitsevilla kiinteistöillä tarvitsee tehdä jätevesiasetuksen mukaiset korjaukset. Pääsääntöisesti muualla korjaukset voidaan tehdä vasta remonttien kuten vesikäymälän rakentamisen tai talousjätevesijärjestelmän uusimisen yhteydessä.

Lähempänä kuin 100 metrin päässä vesistöstä tai merestä sijaitsevien kiinteistöjen sekä pohjavesialueella olevien kiinteistöjen tulee täyttää puhdistusvaatimus 31.10.2019 mennessä. Kunta voi kuitenkin myöntää tällöinkin kiinteistökohtaisen poikkeuksen määräajan noudattamisesta, jos jätevesien määrä on vähäinen tai kustannukset muodostuisivat kohtuuttomiksi.

Lisäksi jos kiinteistöllä on vain kantovesi ja ulkohuussi ei jätevesimuutoksia tarvitse tehdä lainkaan. Järjestelmää ei tarvitse uusia silloinkaan, jos kyse on vuonna 2011 käyttökuntoisena olleesta jätevesijärjestelmästä ja kiinteistön haltija oli jo täyttänyt 68 vuotta.

Asetukseen tehdään samalla korjaukset alkuvuodesta 2017 niin, että jätevesien käsittelyjärjestelmän tarkasta mitoituksesta ei enää säädetä yksityiskohtaisesti eikä toiminnoittain, vaan tarkan sääntelyn sijasta painotetaan talousjätevesijärjestelmien hyvää suunnittelua.

Takahikiän ja Pihtiputaan mummun puuceet laitetaan nyt siis oikeisiin mittasuhteisiin ja lähivesien ja pohjavesien suojelussa voimavaroja ohjataan sinne missä toimilla on oikeasti merkitystä ja vaikutusta.

Timo Heinonen
kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan Asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtaja

Kommentit