Tänään alkoi uusi vuosi myös kotikunnan Lopen asioiden parissa. Kunnanhallituksen ensimmäinen kokous ja Lopella sama porukka jatkoi pöydän ympärillä. Teimme siis loppuvuodesta päätöksen, että lailla kevääseen pidentynyt vaalikausi hoidetaan loppuun samoilla miehityksillä kaikissa toimielimissä. Huhtikuussa sitten valitaan uudet luottamushenkilöt valtuustoon ja kaikkiin toimielimiin.
Kunnanhallitus käsitteli tänään myös Lopen lääkäripalveluita. Kyselin yhdeltä Lopenkin terveyskeskusasioiden kanssa aikanaan työtä tehneeltä miten tilanne oli Lopella aikanaan kun lääkärivastaanotto oli vielä Sairaalanmäellä. Silloin Mediverkon ja Attendon aikana ns. T3-aika oli määrätty alle 14 vuorokaudeksi. Attendon aikana T3 oli pääsääntöisesti noin 10 päivää ja Mediverkonkin aikana alle määrätyn. Eli kiirettömästi oli päästävä ja päästiinki. lääkärille aina kahdessa viikossa. Nyt kun lääkärit keskitettiin Riihimäelle niin aika on venähtänyt noin 28 päivään eli kuukauteen. Tilanne on kestämätön.
Itse valitettavasti en usko enää, että Terveyskeskuskuntayhtymä eli julkinen toimija Lopelle lääkäreitä takaisin toisi. Ihan sivuhuomiona minusta aikanaan päätös lääkäreiden poisviennistä olisi pitänyt tosin tehdä TK:n omien sääntöjenkin mukaan suuremmalla ääntenenemmistöllä kuin se aikanaan tehtiin. Mutta se päätös on saanut lainvoiman ja sillä eletään nyt. Ja valitettavasti itse uskon, että lääkärit Lopelle ja maaseutukuntiin saadaan vasta sote uudistuksen jälkeen kun valinnanvapauslaki tuo toivottavasti Hämeeseen muitakin Sote-keskuksia kuin nykyiset julkisen puolen toimijat. Tästä olen jo aiemminkin puhunut ja kirjoittanut enkä nyt enää enempää kirjoita.
Myös jäteasioista kunnanhallitus tänäänkin puhui ja päättikin. Esillä oli myös malli millä nykyinen jätteenkuljetusmalli olisi voinut jatkua myös siirtymäajan ja uuden kilpailutuksen. Jarmo Laukkanen esitti Na puitemallin käyttöä siirtymäkauden. Kunnanhallituksessa kuitenkin enemmistö äänesti niin, että jätehuolto Lopelle kilpailutetaan jatkossa yhdelle toimijalle. Mielenkiintoista nähdä lopulta mistä jätekuljetusyritys Lopelle kilpailutuksen jälkeen tulee siirtymäajaksi voi olla että kaukaakin. Valtuuston päätöksen mukaisesti kuitenkin jätelautakuntaeron jälkeen Lopella voidaan palata sitten takaisin nykyiseen jätekuljetusmalliin missä jokainen kiinteistönomistaja saa itse kilpailuttaa ja päättää jätekuljetusyrityksensä. Vähän tämä vaikeaksi menee, mutta joskus näin.
Iso kasa muitakin asioita Lopen kunnanhallituksen listalla. Päätökset löytyvät pian Lopen kunnan kotisivuilta ja jos kysymyksiä tulee niin mielelläni niihinkin vastaan.
Huomenna sitten eduskuntatöiden pariin ja näin se arki tästä alkaa jokaisella pelikentällä.