Terveisiä vielä täältä Suomen Rallinpääkaupungista Jyväskylästä. Eilen upea ilta viime vuoden menestyneiden tähtiemme kanssa, mutta myös monien moottoriurheilutapahtumien tekijöiden ja talkoolaisten kanssa. Tässä juhlassa samalla viivalla niin maailmanmestarit, sulkumiehet, makkaranpaistajat ja me selostajatkin. Meidän kaikkien, joilla moottoriurheilusydän sykkii, ilta.
Eilen ilta siis huipentui hetkeen kun ralliautoilija Esapekka Lappi ja hänen kartanlukijansa Janne Ferm on kruunattiin Vuoden 2016 Autourheilijoiksi. Kunnia toistamiseen miehille ja välissä viime vuonna pystin nappasi ensimmäinen nainen eli Anita Mäkelä. Mäkelä tänäkin vuonna vähintäänkin pytyn toisessa kahvassa kiinni uusittuaan kiihdytysautoilun Euroopanmestaruuteensa.
Mutta oikeutetusti MM-rallin WRC2-luokan Maailmanmestaruuden 2016 voittaneet Lappi ja Ferm vastaanottivat palkintonsa 1400 moottoriurheiluihmisen osoittaessaan suosiotaan AKK-Motorsportin vuotuisessa palkintojenjakogaalassa, Mestareiden Illassa.
Ja vähintään yhtä hieno hetki oli käsillä kun suomalaisen autourheilun korkein kunnianosoitus myönnettiin kaksinkertaiselle F1-maailmanmestari Mika Häkkiselle, joka vastaanotti gaalassa AKK:n Suurmerkin no 9. Mikan lisäksi paikalla legendoja Marcus Grönholmista Simo Lampiseen ja Tommi Mäkisestä Harri Rovanperään. Ja Roviksen junnu Kalle eilen jo palkintokorokkeellakin ja toivottavasti tositoimissa myös helmikuussa Mikkelin SM-rallissa. Toivotaan, että lupa kisaan irtoaa.
Mika Häkkinen liittyi siis AKK:n Suurmerkin saaneiden nimekkääseen kerhoon – aiempina vuosina kunnianosoitus on myönnetty suurille suomalaisille autourheilumenestyjille ja –vaikuttajille kuten Kari O. Sohlbergille, Keke Rosbergille ja Tommi Mäkiselle. Ansaittua huomiota kerännyt Häkkinen lahjoitti gaalassa myös nimikoidun junior kart -autonsa AKK:n nuorisourheilun tukihankkeen, Flying Finn 100:n, hyväksi. Illan aikana autoja junnukäyttöön lahjoittivat myös Lahti ja Lahti2017 -projekti, Neste ja monet muut yritykset. Tavoitteenamme kerätä siis 100 kartingautoa junioreiden käyttöön ja nyt koossa noin puolet autoista ja tavoitteeseen pitäisi päästä ennen ensi kesän Alahärmän Powerparkin EM-osakilpailua.
Niin Kalle Rovanperälle siis Nuori Mestari palkinto. Kallesta tuli nimittäin viime vuonna kaikkien aikojen nuorin kansallisen rallisarjan mestaruuden voittanut kuljettaja. Vaikka Rovanperä ajoi sääntöteknisistä syistä johtuen Latvian liiton myöntämällä kilpailijalisenssillä, toi hän menestymisensä myötä vahvasti esille suomalaista rallikulttuuria. Minusta oli hienoa, että Kalle gaalassa huomioitiin lisenssistään huolimatta ja siksi ihmettelinkin, että toista ulkomaalaisella lisenssillä ajanutta suomalaista eli Formuloiden maailmanmestaria Nico Rosbergiä ei huomioitu lainkaan? Itse olisin ollut valmis nostamaan jopa Vuoden Autourheilijaksi ja kahden viikon päästä Vuoden Urheilijaksikin, mutta vähintään jollain tavalla Suomen kansalaisena kuninkuusluokan maailmanmestariksi ajanut Nico olisi pitänyt muistaa. Tämä nyt vain siis minun henkilökohtainen mielipiteeni.
Erityinen Vuoden Superstar -palkinto myönnettiin tänä vuonna Anita Mäkelälle, joka voitti toistamiseen EM-kultaa kiihdytysajojen Top Fuel -ryhmässä ja menestyneiden moottoriurheilijoiden palkitsemisen ohella tilaisuudessa jaettiin AKK-Motorsportin ansiomerkkejä sekä muita urheilullisiin ansioihin liittyviä huomionosoituksia. Pro Motorsport Finlandia -palkinnolla palkittiin Heikki Kulta, joka on tehnyt merkittävän urheilujournalistiuran ja tukenut samalla laajasti myös suomalaista autourheilua. Heikin kanssa samalla junalla tulimme Jyskälästä etelään ja Nicosta siinäkin jonkun sanan vaihdoimme. Aikanaan Heikki oli kysynyt, että miksi kielellisesti lahjakkaana miehenä ei Nico opetellut suomen kieltä. Nico oli todennut, että siihen olisi ollut vain kolme syytä: ”Isä, isovanhemmat ja Heikki”. Upeasti sanottu Heikistä ja hieno ja ansaittu tunnustus eilen miehelle. AKK:n mediapalkinnolla muistettiin tänä vuonna myös F1-areenat jättänyttä toimittajaa Oskari Saarea.
Viime vuonna rata-ajossa Suomeen tuli myös runsaasti kansainvälistä menestystä. Markus Palttala valloitti Renault Sport Trophy Championship –sarjan henkilökohtaisen mestaruuden, tiimimestaruuden sekä endurance-luokan mestaruuden. Joonas Lappalainen puolestaan voitti Audi TT Sports Cupin mestaruuden ja Tuomas Tujula oli kolmas formuloiden Spanish F4 Championship –sarjassa.
Ykkösten jälkeen Heikki Kovalainen on jatkanut uraansa Japanissa, missä viime kaudella hän voitti rata-ajon Super GT GT500 -luokan mestaruuden Lexuksella. Ferrari-kuljettaja Toni Vilander puolestaan keräsi menestystä esimerkiksi sijoittumalla toiseksi 24 Hours of Le Mans LMGTE PRO –luokassa. Myös Patrick Kujala ansioitui rata-ajossa saavuttaen euroopanmestaruuden Lamborghini Super Trofeo –sarjassa. Suomalaismenestystä siis riitti radalla kuin sorallakin.
Vuoden karting-kuljettaja -palkinnon sai eilen superlahjas Paavo Tonteri, jonka saavutuksiin viime kaudelta kuuluvat muun muassa Saksan OK-sarjan voitto sekä lukuisat hyvät sijoitukset muissa kansainvälisissä kisoissa. Pienoisautoilussa suomalaista autourheilua parhaiten edustivat Olli Kantamaa ja Juha Yli-Sipola. Kantamaa sijoittui ES-32-luokan MM-kilpailuissa kolmanneksi ja G27-luokan MM-kilpailuissa toiseksi sekä voitti saman luokan Pohjoismaiden mestaruuden. Yli-Sipola puolestaan voitti Pienoisautoilun Maljan. Off-Roadissa EM-kultaan ylsi kuljettajapari Miika Oksanen ja Pasi Matilainen Pro Modified -luokassa.
Vuoden autourheiluteon kunniaksi myönnettävä Hans Laineen muistopalkinnon vastaanotti tänä vuonna ralliautoilun kuljettajapari Teemu Suninen ja Mikko Markkula. Teemu ja Mikko kilpailivat viime kaudella mm. MM-ralleissa yksityistiimin kalustolla, jolla pystyivät haastamaan tehdastallien kilpakumppanit sekä ajamaan maailmanmestaruudesta aivan kalkkiviivoille asti.
Vuoden Toimitsija –palkinnon gaalassa vastaanotti Markus Silfvast. Vuoden Ralliteko –palkinnon voitti Historic Rally Club Finland. Esimerkillistä autourheiluhenkeä osoittavalle taholle myönnettävä Karl Ebbin kiertopalkinto meni tänä vuonna Circuit eMotorsportille. Vuoden kilpailunjärjestäjänä gaalassa palkittiin todellakin ansioistaan Hyvinkään Urheiluautoilijat. Monia kisoja olen heidän kanssaan saanut aikanaan olla tekemässä selostajana ja aina kaikki viimeisen päälle on sitten ollut kyse SM-rallista tai rallicrossista ja myös radat on laitettu upeasti 2020-luvun kuntoon niin ratojen kuin ääni- ja ympäristöasioidenkin osalta. Esimerkillistä.
Eli mahtava ilta eilen. Nyt kotia kohden.
….
Kello 19.28 ja hieman tökkien VR:llä kotiin. Juna alunperin myöhässä lähes tunnin ja Lempäälän paikkeilla jarruvian takia seistiin raiteilla lisää. No onneksi lopulta Riihimäelle ja kotiin. Sen verran myöhässä kuitenkin, että suunniteltu kirkkokonsertti Timotein kanssa jäi tänään haaveeksi ja vasta pimeen laskettua pääsin kotiin. No pimeä ei meitä haitannut kun Mummulaan vielä pulkkamäkeen suuntamisemme. Siinä oli pikkupojat räikkösiä ja esuppeja ja aika monta näyttävää kaatoakin nähtiin. Hauskaa oli ja isäkin nautti.
Nyt lämmittelemään peiton alle ja huomenna arjen pariin. Lopen kunnanhallitus aloittaa uuden vuoden ja sinne kokoukseen myös valtuustonpuheenjohtajan suuntaan ja päivällä hieman palaveria vielä Kymiringistä ja muutamia juttua Hämeenkin asioista työpöydällä.