Koko EU:n alueella aloitetaan tänään 27.12.2020 yhtäaikaa Covid-19 eli koronarokotukset. Pfizerin ja BioNTechin rokotteet saivat 21.12 EU-komissiolta myyntiluvan. Rokotteesta tuli näin ensimmäinen mitä saa käyttää EU:n alueella. Myöhemmin on tavoitteena saada käyttöön myös muiden lääkeyhtiöiden kehittämiä rokotteita. Tavoitteena on, että jokainen rokotteen haluava sen myös omalla vuorollaan saa.
Tänään Suomessa avattava rokotepaketti on kooltaan vain vajaat 10 000 rokoteta. Se riittää vajaalle 5000 eturintamassa koronan kanssa toimivalle henkilölle. Ensimmäisenä koronarokotteen saavat siis koronapotilaiden hoidosta vastaavat lääkärit, sairaanhoitajat ja teho-osastojen henkikökunta ja testauksen parissa toimiva henkilökunta. Ensimmäiseen runsaan 100 000 henkilön jonoon kuuluvat myös myös ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat.
Seuraava rokotusjono on vielä pidempi. Siihen kuuluvat yli 70-vuotiaat suomalaiset. Heitä onkin kaiken kaikkiaan noin 800 000. Ikäihmisten rokottamiseksi tarvitaan siis jo peräti 1,6 miljoonaa koronarokoteannosta.
Kolmannessa jonossa ovat sitten koronariskiryhmään kuluvat henkilöt. Ja lopulta jokaiselle suomalaiselle omalla vuorollaan tarjotaan mahdollisuutta ottaa rokote. Rokote siis annetaan kaikille sen haluaville, mutta ottaminen on totta kai vapaehtoista.
Rokottaminen on siis valtava urakka Suomessa, EU:ssa ja myös maailmanlaajuisesti. Jo itseasiassa ennen ensimmäistäkään pistoa on tehty valvata työ tietenkin rokotteiden kehittämiseksi ja testaamiseksi, mutta myös rokotteiden kuljettamiseksi. Koronarokote nimittäin täytyy kuljettaa katkeamattomassa kylmäketjussa ja se tekeekin kuljetuksesta todellisen logistisen haasteen. Rokotteet ovat myös enemmän kuin haluttaja ja myös rikollisuuden uskotaan olevan niistä kiinnostuneita. Myös pimeiden markkinoiden valerokotteista on jo varoitettu.
Miten rokote sitten toimii? Sen meille näyttää tulevat kuukaudet ja alkava vuosi. Nujertaako rokotteet covid-19 -viruksen vai onnistuuko virus muuntautumaan levitessään rokotteetkin voittavaksi? Sen kaiken aika näyttää.
Itse olen päättänyt ottaa rokotteen heti, kun olen koronarokotejonossa omalla vuoronumerollani vuorossa. Itse ajattelin niin, että onnistunut ja kattava rokotus on ainoa tie päästä tästä pirulaisesta edes jossain vaiheessa eroon.
Lopella hieman lunta lisää. Aamu valkeni hieman taas valoisampana ja lumivaippa hieman paksunemassa.