OmaHäme 22 -Facebook Livet antavat vastauksia ja tuovat keskustelua – Mistä aluevaaleissa on kyse? Mitä uudet soten aluevaltuustot päättävät? Miten käy palo- ja pelastustoimen?

Blogi, sunnuntaina 02.01.2022

Maamme ensimmäisiin aluevaaleihin on enää muutama kuukausi. Ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022 ja jo sitä ennen äänestämään pääsee ennakkoon 12. – 18.1.2022. Enemmän tietoa ja mm. ulkomailla tapahtuvan äänestämisen tiedot löytää näppärästi täältä: Aluevaalit 2022.

Uudet aluevaltuustot aloittavat työnsä jo vajaan parin kuukauden päästä 1.3.2022. Ja uudistuhan on koko kuntakentän suurin sitten nykyjärjestelmän perustamisen. Kyse ei siis ole mitenkään pienestä tai vähäpätöisestä asiasta, vaan nimenomaan isosta ja tärkeästä asiasta – meistä jokaisen tärkeimmistä lähipalveluista niin sosiaali- ja terveystoimen osalta, mutta myös palo- ja pelastustoimen tulevaisuus on uusien alueavaltuustojen käsissä. Ja juuri tämän takia oli itsestään selvää, että itsekin näissä vaaleissa halusin ja haluan olla mukana. Ja toivonkin, että äänenne saan ja pääsen tekemään tätä OmaHämettä huolella ja sisältäpäin huolehtien, että se pitää oikeasti huolta ihan jokaisesta hämäläisestä.

Mutta paljon on myös avoimia kysymyksiä. Niitä on niin tämän koko uuden hallinnon rakentamisessa, kuin koko uudistuksessakin. Mutta on muuten paljon avoimia kysymyksiä myös meistä itse kullakin. Saan joka päivä useampia viestejä ja yhteydenottoja, joissa kysellään aluevaaleista, sotesta ja pelasta. Monille on edelleen hyvin epäselvää mistä aluevaaleissa oikein on kyse ja tähän haluammekin nyt kampanjani kautta myös antaa vastauksia.

Kampanjapäällikköni ja hyvän ystäväni Tiina Seppälän johdolla teemmekin nyt tammikuulla OmaHäme 22 -Facebook Livet sarjan. FB:n kansanedustajasivuillani osoitteessa www.facebook.com/kansanedustajatimoheinonen pyörähtää jo huomenna maanantaina 3.1.2022 kello 18.00 käyntiin suorat keskusteluohjelmat aluevaaleista. Tiinahan toimii itse myös mm. Lopen kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana ja on ollut vahvasti mukana myös OmaHämeen valmistelussa. Tiina toimiikin uuden sarjamme juontajana ja haastattelijana, mutta myös kuntapuolen asiantuntijana. Tämä ensimmäinen jakso mennään Tiinan kanssa kahden, mutta jatkossa Tiinan pöytään istuu myös sote- ja pelastustoimen ammattilaisia ja muitakin aluevaaleihin liittyviä tekijöitä. Ja kun kyse on Facebook Live -tapahtumista, niin näissähän siis kaikki osallistujat pääsevät halutessaan ”ääneen” eli kommentoimaan keskustelua ja esittämään myös kysymyksiä.

Pääpaino OmaHäme 2022 Facebook Liveissä on totta kai aluevaaleissa eli sotessa ja pelastustoimessa, mutta kun Tiinan tunnen niin varmasti pöydässä tapahtuu muutakin. Kannattaa siis ottaa tuo minun kansanedustajatyöni Facebook-sivu seurantaan ja tulla linjoilla. Tarkoitus on myös jättää nämä keskustelut nettiin katseltaviksi myös myöhemminkin ja myös toiveita ja kysymyksiä lähetyksiä varten voi minulle tai Tiinalle laittaa etukäteenkin.

Eli OmaHäme 2022 Facebook Livet siis antavat vastauksia ja tuovat keskustelua – Mistä aluevaaleissa on kyse? Mitä uudet soten aluevaltuustot päättävät? Miten käy palo- ja pelastustoimen?

Mukavaa pyhäpäivää ystävät hyvät. Pakkanen paukkuu ja ainakin täällä Hämeessä tulee uutta luntakin.

….

Kello 21.13 ja päivä paketissa. Välipäivinä on Erkkilän Kyttikoppi saanut vähän valoa ja kameraa, mutta myös lisää ruokaa yms. Tänään sitten aamulla aloin nikkaroida kaura-automaattia ja ihan toimivan taisin saada. Mukava päivä vasaran ja naulojen kanssa. Tuomolasta Järvisen Tomi oli tuonut jo vähän kauraakin kytille ja Pelto-Seppälästä saan viikolla lisää. Mutta nyt uutta viikkoa kohden. Uusi vuosi ja vanhat kujeet.

 

 

 

Kommentit