Oi maamme Suomi!

Blogi, lauantaina 13.05.2023

Soi sana kultainen!

Maamme laulu tänään 175 vuotta! Ja se yhdistää meitä tänäänkin ja se luo uskoa ja toivoa selvitä yhdessä huomisestakin.

13.5. vietetään siis Kukanpäivä eli Flooran päivä. Päivä on maassamme perinteisesti ollut ylioppilaiden juhlapäivä. Vappu toki ykköspaikan ylioppilaiden sydämissä on ehkä ottanut, mutta kivastihan se ikuinen vappu tänne toukokuulle venyy. Tälläkin viikolla Säätytalon edessä ylioppilaat lauloivat juomalaulujaan ja nostivat maljojaan. Sinne myös tästä kohta taas matkaan. Työt eivät lopu, mutta…

Helsingissä ylioppilaat kokoontuivat siis jo 1800-luvulla kukanpäivänä Kumtähden kentälle nykyiseen Kumpulaan. Päivä sai erityisen merkityksen vuonna 1848, kun 13.5. esitettiin Fredrik Paciuksen Vårt Land, myöhemmin Maamme-laulu, ensimmäisen kerran. Ylioppilaat lauloivat laulua jo matkalla Toukolaan ja ihmiset ihastuivat siihen ensikuulemaltaan. Sillä oli suuri merkitys kansallisen heräämisen kannalta, mikä sitten johti lopulta 1917 maamme itsenäistymiseen.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Maamme laulu sai vasta suomenkieliset sanansa ja tänäänkin laulu soi monessa paikassa. Ja mikä minua erityisesti ilahduttaa, niin yhä useammin nuorten keskuudessa. Katsokaapa vaikka leijoniamme tai muita urheilijoita. Maamme-laulu tulee tunteella – korkealta ja kovaa!

Me!

Maamme-laululla on tärkeä – jopa tärkein paikka – sydämissämme yhtenäisyyden ja juuriemme vaalimisessa. Vaikka aika-ajoin jotkut esittävätkin kansallislaulumme vaihtamiksi Sibeliuksen Finlandiaan, niin itse en sellaista kannata. Finlandia on upea ja ainutlaatuinen sekin. Finlandiaa ei kuitenkaan Sibelius tehnyt edes laulettavaksi. Se on orkesteriteos. Myöhemmin osaa siitä – Finlandia hymniä on alettu laulaa ja Sibelius totesikin, että ”mutta jos maailma tahtoo laulaa, niin ei sille mitään voi”.

Vuonna 1998 Maamme-laulun 150-vuotispäivän kunniaksi kukanpäivänä toimeenpantiin yleinen liputus. Ja tänäänkin on hyvä päivä…

Antaa sen soida! Ja lippujen liehua!

Kun kansa tahtoo laulaa, niin sen annetaan laulaa…

Aikainen herätys tänään täällä Loppijärven rannassa. Oi, mikä ihana aamu. Aurinkoinen ja ensimmäiset kukat tunkeutuvat maanpovesta ylös juuri kukanpäivän kunniaksi. Tänään aamusta takaisin Säätytalolle. Hallitusneuvotteluiden jatkoa siellä puolustuspolitiikan parissa. Ja isoa päiväähän tästäkin leivotaan. Taidamme illalla laulaa myös…

Cha, Cha, Cha, Chaaa!

Kello 19.33

Aamusta siis tänään Säätytalolle ja lauantain palaverit puolustuspolitiikan parissa. Hyvä aamun avaus ja asioita eteenpäin. Palataan niihin sitten ajallaan.

Päivään mahtui sitten vielä käsipallon kolmas finaaliottelu Riihimäen Cocks Areenalla. Cocks käveli nyt karjaalaisten yli aikalailla tylyin lukemin. Keskiviikkona sarja ja mestaruus sitten katkolla Karjaalla. Kyllä se mestari taas löytyy käsipallossakin sisämaasta.

Nyt Pekkalassa. Kaunis kevätilta – vai pitäisikö jo sanoa kesäilta? Kesäksi tämä muuttuu viimeistään seuraavan sateen myötä. Sitä luonto tuntuu jo jotenkin odottavan ja maajussitkin pelloillaan. Katselin tuossa lenkillä miten upealta näyttääkään juuri valmiiksi kevättöiltä saatu pelto. Hyvää omasta maasta.

Mutta saunan kautta MM-lätkän pariin ja sitten kääritään Euroviisuvoittoa! Äitienpäivää kohden!

Kommentit