Nyt iskee kävelykipinä! – Maaottelumarssin 1941 kunniaksi lähdetäänpä kaikki kävelemään

Blogi, torstaina 20.05.2021

Sotiemme keskellä, vuonna 1941 naapurimaamme Ruotsi haastoi meidät maaottelumarssiin. Maallamme ja sen kansalla oli kyllä varmasti tärkeämpääkin tekemistä ja suurempiakin huolia, mutta tämänkin haasteen se otti vastaan, hoiti ja voitti. Suomalaiset ottivat siis haasteeseen vastaan ja ottivat marssille osallistumisen kansalaisvelvollisuutena. 80 vuotta sitten maaottelumarssi tuli suorittaa 4.-25. toukokuuta välisenä aikana ja osallistujiksi kelpuutettiin kaikki yli kymmenen vuotiaat kansalaiset. Merkinnän sai miehet yhtäjaksoisesta vähintään 15 kilometrin mittaisesta lenkistä eli marssista ja naiset ja nuoret 10 kilometristä. Juosta ei saanut, ja sama henkilö sai marssia vain kerran.

Vuoden 2941 maaottelumarssin nimekkäitä suorittajia olivat muun muassa Tahko Pihkala, Tauno Palo, A. I. Virtanen ja Paavo Nurmi. Myös presidentti Risto Ryti marssi tummassa puvussaan. Uskoisin, että tänäkin vuonna nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö on mukana marssilla – tokkopa kuitenkaan tummassa puvussa?

Marssiin osallistunut sai hankkia itselleen pronssisen rintamerkin. Se maksoi viisi markkaa, ja sen oli suunnitellut Tapio Wirkkala. Rintamerkki oli hänen ensimmäisiä töitään. Ajattelin, että itse tämän merkin nyt virallisesti ”hankin” omakseni marssimalla tuon kympin tänä keväänä.

Suomi-Ruotsi -maaottelumarssin tulosten laskenta kesti lähes kuukauden. Tulos julkistettiin lopulta 20. kesäkuuta 1941 ja meillä Suomessa suorituksia kirjattiin 1 507 111 ja Ruotsissa 943 952. Suomi voitti tuon kamppailun siis ylivoimaisesti ilman väestöpainotuksiakin ja sai Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n lahjoittaman voittopalkinnon.

Tänä vuonna tuosta marssista tulee siis kuluneeksi tasan 80 vuotta. Tätä juhlistetaan ja nyt koronan kiusatessa – se on muuten paljon pienempi silloisia sodan vitsauksia ja paineeseen verrattuna, etämarssein ja pienin porukoin. Ehkä nämä covid-19 pandemian aikaiset rajoitustoimet sopivatkin hyvin tämän marssin muistamiseen – poikkeusolojen vaatimukset.

Nyt Maaottelumuistomarssin ajankohta on vuoden 1941 Maaottelumarssin mukaisesti 4.-25.5.2021. Kunto on hieman ehkä kansallamme heikentynyt ja nyt tällä aikavälillä haasteeseen osallistuvan tulee suorittaa yhtäjaksoinen vain tuo aikanaan naisilta tai lapsilta vaadittu vähintään 10 kilometrin mittainen marssi. Totta kai pidemmänkin matkan saa kävellä – ihan sen isiemmekin täyden 15 km lenkin. Reserviläisjärjestöjen rinnalla myös Suomen Latu ja Tahko Pihkala -seura haastavat kaikki suomalaiset kävelemään toukokuussa Kävelykipinä -tapahtuman merkeissä. Suomen Latu ja Tahko Pihkala seura haastavat kaikki latuyhdistykset, urheiluseurat, kunnat, järjestöt ja liikeyritykset järjestämään kävelytapahtumia ja keräämään kilometrejä 4.-25. toukokuuta kaikkialla Suomessa.

Tänään eduskuntapäivän jälkeen kävimme isomman lapsen kanssa tämän tehtävän suorittamassa. Olipa kivaa aikaa kahdestaan. Ja iso kiitos järjestelyistä Lopen Samoojille.

”Merkki on nyt ansaittu”.

Nyt kello 23.42 ja Hunsalan kautta Pekkalaan. Illalla vielä kävimme läpi uuden lehtemme Loppilaisen taittoa ja juttuja. Ensi viikolla lehti laatikoihin. Malttakaa siis vielä hetki odottaa.

Mutta nyt taas mentiin reilusti kellonympäri eli pakko antaa periksi ja kohtahan se jo vaihtuu vuorokausikin ja aika avata uusi sivu täällä blogissanikin. Mutta sitä ennen kiitos tästä päivästä ja huomista kohden. Laitan kädet ristiin.

 

 

Kommentit