Suomen Sotaveteraaniliitto luovutti tänään 18.6. Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa viimeisen toimintavuotensa ansiomitalit. Suomen Sotaveteraaniliitto purkautuu vuoden 2024 loppuun mennessä kuten myös suurin osa paikallisista sotaveteraaniyhdistyksistä ja valtakunnallisesti Sotaveteraaniliiton työtä tulee jatkamaa Tammenlehvän Perinneliitto ry 26 alueellisen perinneyhdistyksensä voimin. Muutos siis tulee siitä, että sotiemme veteraanien määrä vähenee ja myös se hetki, kun viimeinen iltahuuto kuuluu viimeistä kertaa on jo lähitulevaisuudessa. Tämän vuoden 2024 alkaessa joukossamme oli vielä 2 000 sotiemme veteraania ja heistä sotainvalideja oli lähes neljäsataa. Veteraaniemme keski-ikä on jo yli 99 vuotta ja useita kymmeniä heistä on saavuttanut kunniakkaan sadan vuoden iän! Sotaveteraanien määrä on pudonnut viime vuosina vauhdilla, sillä vuonna 2018 heitä oli vielä jäljellä yli 11 000.
Joka päivää kuolee seitsemän sotaveteraania.
Näin siis lähes 70-vuotinen työ tulee yhdeltä osaltaan päätökseen. Sotaveteraaniliittohan perustettiin aikaan vuonna 1957 maamme 
sotaveteraanien valtakunnalliseksi etu-, tuki- ja aatteelliseksi järjestöksi. Sen edeltäjä oli Suomen Aseveljien Liitto, joka oli perustettu jo heti talvisodan jälkeen 4. elokuuta 1940.
Mutta viimeiseen mieheen ja naiseen kunniatyömme ulottuu ja kantaa. Veljeä ei jätetä. Siskoa ei unohdeta. Mutta muuttuva tilanne edellyttää myös muutoksia kuntoutus- ja tukityössä, mutta myös perinnetyössä ja siksi näitä muutoksia on nyt tehty.
Nöyränä vastaanotin kiitoksen tekemästäni työstä
Sotaveteraaniliitto on luovuttanut vuosittain arvokkaimpia valtakunnallisia huomionosoituksiaan kaksi kertaa vuodessa. Kevään ansiomitalit on jaettu usein valtakunnallisen sotaveteraaniviikon tietämillä ja syksyn kunnianosoitukset taas liiton vuosipäivän yhteydessä. Huomioitujen joukossa on ollut vuosien varrella sotaveteraanityön päämäärien hyväksi toimineita ihmisiä yksityishenkilöistä hallinnon, kulttuurin, liike-elämän ja maanpuolustuksen saralla vaikuttaviin tahoihin. Niin oli tänäänkin.
Oli suuri kunnia, nöyränä ja kiitollisena, seistä tässä rivissä. En tätä kiitosta osannut odottaa enkä edes toivoa, mutta se kyllä lämmitti. KIITOS!
Sotaveteraaniliiton ansiomitali voidaan siis myöntää sotaveteraanityön päämäärien hyväksi kauan ja ansiokkaasti tai muutoin merkittävästi toimineelle henkilölle, joka ei ole sotaveteraani, sekä sotaveteraanille, joka on sanotuin tavoin toiminut muussa yhteydessä kuin liiton tahi sen jäsen- tai tukiyhteisön antamissa luottamus- tai muissa tehtävissä. Sotaveteraanien kultainen ansioristi voidaan puolestaan myöntää tunnustuksena liiton tarkoitusperien hyväksi tehdystä erittäin merkittävästä ja pitkään jatkuneesta työstä.
Oma työni sotiemme veteraanien ja lottien hyväksi alkoi oman rakkaan vaarini, kolmen sodan veteraanin, kapteeni Paavo Heikkilän innoittamana. Vaarini toi tapahtumat tietooni ja hänen kanssaan sain viettää paljon aikaa ja oppia ja kuulla. Hoivasinkin.
Paavo-vaarin kokema sai minut innostumaan keräämään sota-ajan historiaa ja tänä päivänä kokoelmani on mittava. Ensimmäiset näyttelyni
pidin kokoelmastani jo nuorukaisena, lukioikäisenä, Lopen kunnan kirjaston Fallesmanni-salissa ja myös Riihimäen Lukion näyttelytilassa. Sen jälkeen kokoelmani on kasvanut ja tänä päivänä se pitää sisällään paljon myös täysin uniikkeja kokoelmaesineitä.
Kokoelmatyö sai rinnalleen jo 90-luvulla myös perinnetyötä ja myös mm. ideoimani Marski 24-tunnin selviytymisseikkailun ja myös ajat Marskin Majan oppaana ja kuvaajana. Liityin myös ensimmäisenä – ei veteraanijäsenenä – Lopen Sotaveteraaneihin aikanaan ystäväni Kimmo Koukun kanssa. Tämäkin perinnetyö jatkuu edelleen.
Valtakunnan politiikassa olen saanut toimia puolustusvaliokunnassa, jo 13 vuoden ajan ja myös Maanpuolustuskorkeakoulun hallinnossa pitkään ja jo myös vuosien ajan Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnassa RINE:ssä. Se on ollut keskeisen tärkeä pöytä ja paikka toimia ennen muuta veteraanien kuntoutus- ja etuusasioiden parissa. Viimeisenä isona toimena teimme esitykset ja me myös eduskunnassa johdollani valtiovarainvaliokunnassa päätökset veteraanien rintalisän korotuksesta 200 euroon tänä vuonna. Rintamasotilaseläkelain mukaiseen rintamalisään on siis oikeus henkilöllä, jolla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus, rintamatunnus, veteraanitunnus tai Sota-arkiston antama todistus osallistumisesta miinanraivaustehtävään. Jokainen veteraani on oikeutettu rintamalisään, ja siksi veteraanien määriä on usein arvioitu rintamalisän saajien perusteella. Vuoden 2024 maaliskuussa rintamalisän saajia oli 1 866 henkilöä ja ulkomaille maksettavan rintamalisän saajia 14 henkilöä. Suurimmillaan rintamalisän saajien määrä oli vuonna 1989, jolloin saajia oli vajaa 267 000.
RINE:n kautta tekemämme esityksen mukaisesti rintamalisän määrä korotettiin aiemmasta 146,28 eurosta 200,01 euroon kuukaudessa. Korotus koskee myös ulkomaille maksettavaa rintamalisää. Korotukset eivät vaatineet asiakkailta toimenpiteitä vaan Kela korotti rintamalisän määrän automaattisesti 1.5.2024 alkaen. Haluan tästä päätöksestä ennen muuta kiittää Rintamaveteraaniliiton toiminnanjohtajaa Heikki Karhua, joka oli ratkaisevaksi avuksi, kun etsimme ratkaisua miten tämä kunniavelan viimeisten maksuerien yksi iso päätös saatiin aikaan. Laskimme ja etsimme ja lopulta ratkaisun löysimme. Lopulta eduskunta pystyi tekemään yhteisen kunniapäätöksen eduskuntaryhmien toimesta – yhdessä.
Samalla päätimme myös rahoitusta perinnetyön aloittamiselle ja jatkamiselle. Veteraaniperinnetyön edistäminen lisättiin nyt Säätytalolla hallitusneuvotteluissa sopimallamme tavalla puolustusministeriön ohjattavaksi ja Tammenlehvän perinneliiton vastuulle. Tammenlehvän Perinneliitto ry on suomalainen yhdistys, joka vaalii toisessa maailmansodassa palvelleiden suomalaisten sekä Suomen asevoimissa palvelleiden ulkomaalaisten sotaveteraanien perinteitä. Samaan aikaan kuitenkin veteraanityö jatkuu jokaisessa ministeriössä toimialojensa mukaisilla tavoilla, mutta puolustusministeriö toimii nyt tästä vuodesta lähtien veteraaniperinnön ensisijaisena tahona pitäen huolen, että työ seuraa veteraanien ja sotasukupolven perinteitä ja arvoja. Valtakunnallisen päätoimikunnan kanssa puolustusministeriö tulee uudistamaan ja jatkossa ylläpitämään kansallisen veteraanipäivän, mutta myös muiden merkki- ja juhlapäivien veteraaniperinteisiin liittyviä traditioita. Emme unohda.
Lämmin kiitos siis ennen muuta siitä, että olen saanut olla tässä työssä mukana. Jatkan työtä viimeisen veteraanin iltahuutoon asti. On arvioitu, että viimeinen kunniakansalaisemme kuolisi vuonna 2036, mutta niin kuin edellä jo kuvasin, niin rivit harvenevat nyt kovaa vauhtia. Tänäänkin monen talon pihassa on vapaa isänmaan lippu puolitangossa sen merkiksi, että yksi sotilaistamme on poissa.
Työmme kuitenkin jatkuu ja edunvalvonta sekä tuki- ja huoltotyö ulottuu myös veteraanien leskiin ja puolisoihin. Ja pidän myös äärimmäisen tärkeä, että kohdistamme tätä työtä myös yhä enemmän sotaorpoihin. Aikanaan maamme sen lupauksen sotaan lähteneille nimittäin antoi; Lupauksen, että perheistä pidetään huolta, myös pahimmalla hetkellä.
Tänään rintapieleeni, sydämen puolelle, kiinnitettiin Sotaveteraaniliiton arvokas ansioristi. Omistan sen omalle vaarilleni ja Hilkka-mummille, Poliisi-papalle ja kaikille sotiemme veteraaneille ja lotille. Kannan sitä kiitollisena ja nöyränä – kiitollisena ja nöyränä – ennen muuta heidän tekojensa edessä.
Tässä muutama nuorukaisena tekemäni haastattelu. Ensin Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajalla kevätlounaalla tekemäni haastattelu jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothista ja toisena yksi Paavo-vaaristani tekemäni haastattelu. Kapteeni Paavo Heikkilä haastatteluita löytyy Youtube-kanavaltani myös lisää mm. vapaussodasta ja jatkosodankin tapahtumista.
Kiitos ja kunnia!