Mediassa on hieman yritetty viritellä jonkinlaista vaalihuumaa. Myös muutamien ehdokkaiden kampanjatiimit ovat yrittäneet levittää hurmosviestiä eteenpäin. Räikeintä on ollut Väyrysen reagointi. Väyrynen kun on syyttänyt kansaa gallup-luvuista ja niin, että kansa on väärässä. Itse kuitenkin 70-luvun konkareilta mieluummin lainaan totuutta, mikä kuuluu, että kyllä kansa tietää.
Ei siis edes pääministeri Juha Sipilän käskyllä näytä hurmosta Matti Vanhasen ympärille oikeasti syntyvän. Useampi keskustalainen kansanedustajakin on kahdenkesken keskusteluissa kertonut äänestävänsä Niinistöä ja niin näyttää tekevän moni muukin. Niinistö on nimittäin ylivoimainen ennakkosuosikki myös MTV:n tuoreessa vaalikyselyssä. Maikkari selvitti sen, keitä suomalaiset voisivat ajatella äänestävänsä ja myös, keitä ei äänestettäisi mistään hinnasta.
Suomalaisista tukensa Niinistölle tällä tavallakin kysyttäessä antaa lähes kolme neljästä. 71 prosenttia suomalaista vastasi Niinistö kysyttäessä ketä voisi äänestää. Pekka Haavisto on ehdokkaista tässäkin kakkosena, mutta murto-osaan Niinistön tuesta. Haavistoa ei voisi äänestää edes joka kolmas suomalaisista. MTV:n sanoin ero Niinistöön on huomattava. 71-32.
Kärkikaksikon takana välimatka seuraaviin on vielä murskaavampi. Kolmanneksi suosituin on Laura Huhtasaari, joka jättää taakseen keskustalaiset ehdokkaat Matti Vanhasen ja Paavo Väyrysen. Kolmikkoa voisi edes ajatella äänestävänsä vain noin joka kymmenes suomalainen.
Ja kun samaan aikaa listan toisessa päässä eli inhokkikärjessä komeilee samat nimet niin tilanne on tukala. Ketä ehdokasta ei voisi missään tapauksessa äänestää -listan kärjessä on Paavo Väyrynen ja Laura Huhtasaari. Yli joka toinen suomalaisista ei missään tapauksessa voisi ajatella äänestävänsä heitä. 54 prosenttia suomalaisista kertoi, ettei missään tapauksessa äänestäisi kumpaakaan heitä, ainakaan tasavallan presidentin vaalissa.
Toisaalta tasavallan presidentti Sauli Niinistön ylivoimasta kertoo kääntäen sekin, että vain seitsemän prosenttia koki, ettei voisi äänestää Niinistöä missään tapauksessa. Ja lisäksi Niinistö kerää kannatusta myös poikkeuksellisen laajasti läpi puoluerajojen. Kokoomuksen kannattajista vähemmän yllättäen lähes jokainen kertoo voivansa äänestää Niinistöä, keskustalaisista peräti neljä viidestä ja SDP:n äänestäjistäkin peräti kolme neljästä. Mielenkiintoista sekin, että MTV:n teettämässä kyselyssä Niinistön mainitsee amahdollisena vaihtoehtona enemmistö myös vihreiden ja perussuomalaistenkin kannattajista. Vasemmistoliitonkin piirissä joka kolmas kertoo voivansa äänestää istuvaa presidenttiä nyt tammikuun vaaleissa. Voidaan siis enemmän kuin hyvin puhua koko kansan presidentistä!
Hesarilta varmaan gallup aivan näinä päivinä ja muistaakseni myös Yleltä vielä tulosta tuoretta kannatusmittausta presidenttiehdokkaalle. Mielenkiintoista nähdä millaiset luvut niissä, mutta toisaalta muistetaan se, että vain annetut äänet lasketaan ja ne myös ratkaisevat.
Tänään illalla Ylellä Tasavallan presidentin ilta eli Sauli Niinistö kanavan päätentissä tänään. Sauli pitää oman seitsenminuuttisen puheensa ja on sen jälkeen Ylen toimittajan tentattavana. Pakko katsoa kamaa!
….
Päivä alkoi tänään jo kasilta Maakuntahallituksen kokouksella ja hallitusseminaarilla Hämeenlinnassa. Sieltä sitten Janakkalan ja Riihimäen kautta Lopelle ja vielä kunnantalolle hetkeksi hoitamaan kotikunnan asioita. Ja ehdinpä vielä ennen pimeän tuloa hetkeksi Loppijärvelle matkaluistimienkin kanssa. Hyvä jää ja antoi liukua vaan.