Nälkäpäiväkeräys.

Blogi, lauantaina 20.09.2014

Tänään lähden aamusta kaupalle. Muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen nälkäpäiväkerääjäksi. Punainen SPR:n liivi siis päälle ja lipas käteen. Ja näyttää, että päivästä tuleekin vielä kaunis kunhan aamun usva hellittää otteestaan. Iltapäivällä sitten Jukka Rintalan Fashion Brunssille ja illaksi ystävämme Ari Laivolan 50-vuotispäiville Vanajanlinnaan. Mukava vapaapäivä siis luvassa.

Kello 22.56 ja aika kiittää tästä päivästä.

Ilta tänään Vanajanlinnassa ystävän Ari Laivolan ja Maarakennus M. Laivolan 50-vuotisjuhlissa. Ariin sain aikanaan tutustua ensin rallimaailman kautta ja sitten politiikassakin tiemme vei yhteen. Ja monia muita hienoa muistoja ehkä parhaimpana Riihimäki Rallin voitto Arin kartturina muutama vuosi sitten. Se oli huikean hieno kilpailu ja oli makeeta saada olla legendaarisen kilpailun nopein. 

Tänään sitten Vanajanlinnalla valtavasti Arin ystäviä niin työelämästä kuin harrastuksistakin. Ja upeat olivat kyllä juhlat ja puitteetkin niin kuin aina Vanajanlinnassa. Onnea vielä täälläkin Ari ja kiitos ystävyydestä. Teitä ei todellakaan ole liikaa.

Jukka Rintalan Fashion Brunch 2014

Ja mahtuihan päivään Nälkäpäiväkeräyksen talkoiden jälkeen myös upea tapahtuma Hämeenlinnan Raatihuoneella. Viime keväänä Punaisentuvan ja minun Muotia ja Kevättä -tapahtumassa syntyi idea Hämeenlinnan Fashion Brunchista ja Tiina Lambert ja Jukka Rintalahan sen sitten nyt toteuttivat. Raatihuoneen suuri juhlasali viimeistä paikkaa myöten täynnä ja hyvän luomuruuan lisäksi mahtava muotinäytös Rintalan luomuksia niin arkeen kuin juhlaankin. 

Huomenna vielä luvassa toinen Bruchi ja toki myös pelkän muotinäytöksenkin voi vain mennä katsomaan. Jos siis sunnuntaina kalenterissa tilaa niin suosittelen ehdottomasti. Sunnuntaina 21.9.2014 ohjelma Raatihuoneella alkaa kello 12. Menkää katsomaan ja ihastelemaan korkeaa suomalaista osaamista.

Eli kiitos tästä päivästä. Hieno päivä ja huomenna taas uusi. Öitä.

Kommentit