Jo 14. kerran järjestetty Päijät-Parlamentti keräsi Lahden Hotelli Salpaukseen ennätys osallistujamäärän. Seminaarisali täyttyi maakunnan vaikuttajista ja yritysjohtajista ja paikalla olivat myös kaikki kokoomuksen hämäläiset kansanedustajat. Pääpuhujana ollut valtiovarainministeri Jyrki Katainen valotti talouden tulevia näkymiä ja muut alustajat mm. turvallisuuspolitiikkaa ja Lahden seudun Uusi Kunta -hanketta.
– Itse osallistuin nyt ensimmäistä kertaa Päijät-Parlamenttiin ja täytyy sanoa, että toivottavasti ei jää viimeiseksi. Erinomainen ohjelma ja anti, kiitteli Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen päivän jälkeen.
Heinonen oli erityisen tyytyväinen myös siihen, että paikalla oli koko kokoomuksen hämäläinen eduskuntaryhmä. Ryhmästä kansanedustaja Ilkka Viljanen oli myös yksi seminaarin alustajista kertoen yhdessä selvitysmies Osmo Soininvaaran kanssa Lahden seudun suurhankkeesta. Alueella ollaan synnyttämässä Suomen suurinta kuntaliitosta ns. Uusi kunta -hankkeena.
– Suomessa on edessä kaupunkiseutujen pudotuspeli ja siinä ei yksin kukaan tule selviämään, totesi Osmo Soininvaara joka painotti liitoksissa onnistuvan lähidemokratian merkitystä.
Päijät-Parlamentin puheenjohtajana ja isäntänä toimi Kokoomuksen Lahden Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvela.
Parlamentin yhteydessä järjestettiin myös Kokoomuksen Lahden kunnallisjärjestön johdolla Kokoomus Kuuntelee Lahdessa -tilaisuus. Kauppakeskus Trion Cafe Sinuhessa oli väkeä paljon paikalla kun puheenjohtaja Jyrki Katainen oli kahvikupin ääressä korvat höröllään.
– Todella hienosti väkeä liikkeellä. Hauska oli myös tavata muutama kaukainen sukulainenkin. Itseasiassa kokonimikaimani Timo Heinonen, isäni pikkuserkku, tuli myös yllätyksekseni tervehtimään, hymyili Timo Heinonen.