Muotia ja Kevättä -taoahtumme onnistui yli odotusten.

Blogi, sunnuntaina 26.05.2013

Eilen lauantai-päivä meni minulta täydellisesti Kartanoputiikki Punaisella Tuvalla. Järjestin Kartanoputiikin kanssa eilen nyt jo kolmannen kerran hieman erilaisen tapahtuman. Muotia ja Kevättä -tapahtuma on syntynyt aikanaan ideastani suomalaisen korkean osaamisen ja käsityötaidon ja erikoiskaupan ympärille ja samalla teemalla se on jatkunut vuosittain. Tänä vuonna teemana oli vielä entistä vahvemmin suomalainen osaamisen ja se mm. muotisuunnittelussa, mutta myös ompelimotaidossa ja -työssä ja vastaavassa. Saman aiheen ympärillä halusin ottaa tänä vuonna vahvasti esille myös suomalaisen ruuan ja siihen liittyvä työn. Hyvää Suomesta -ruokaa tapahtumassamme edusti Mikkolan Suoramyyntitilan Maatilatori. Anne ja Antti Mikkola olivat aamusta leiponeet myyntiin oman tilan jauhoista niin ruisleipiä kuin pullia ja muitakin leivonnaisia ja lämpimäisten menekki oli taattu.

Muotinäytöksistämme on vastannut joka kerta Leena Sarvi ja Tommi Peltonen ja tälläkin kertaa he tekivät mallien kanssa vakuuttavaa työtä. Lavalla nähtiin niin tämän kevään ja kesän Kartanoputiikin valikoiman parhaimmistoa, mutta myös sokerina pohjalla Jukka Rintalan uniikkejakin luomuksia. Ja ihan uutena oli myös yksi meidän miesten sisääntulo ja vaatteina Berettan metsästysasut jahtikaudelle 2013. Keräsi muuten ihan hyvän vastaanoton sekin.

Ylitalon alpakat ihastuttivat paikan päällä ja aurinkoisessa kesäpäivässä Marskin Majan Kafeteriateltta oli suosittu paikka. Tuntui siltä, että tällä kertaa tapahtumaamme ei vain tultu piipahtamaan vaan Leppäniemen Kartanoon tultiin viihtymään ja viettämään aikaa. Ja sitä hyvin säesti myös hulluhauskat Halavatun Papatkin.

Kolmas tapahtumamme keräsi ennätysmäärän yleisöä ja mikä hienointa väkeä oli tullut paljon ja todella laajalta alueelta. Pääkaupunkiseudulta oli paljon, mutta myös Hämeenlinnasta, Forssan alueelta, Riihimäeltä ja Lahdesta ja Karkkilasta ja Hyvinkäältäkin. Ainakin tällaiset paikat esille tulivat. Hieno juttu. Ensi vuotta jo hieman illalla suunnittelimme, mutta pidetään se nyt vielä salaisuutena mitä tulee ja milloin. 

Suuri kiitos vielä kaikille ystävilleni jotka lähditte rohkeasti malleiksi ja teitte tapahtumasta ikimuistoisen ja kaikille muille talkoolaisille niin satojen autojen liikenteenohjauksessa, kuljetuksissa, Kartanoputiikin myyntipisteissä ja rakentamisessa ja purussa. Teidän panos oli ratkaisevan suuri.

Mutta hauskaa oli jälleen ja on todellakin hienoa saada tehdä tämän työn ”siivellä” kaikkea hieman erilaistakin ja nostaa esille sellaistakin suomalaista osaamista ja tekemistä jotka usein jäävät pienemmälle huomiolle. Suomalaisesta osaamisesta ja työstä tämä maa nimittäin kasvaa.

Lisää kuvia FB-ryhmässä: Kansio 1 ja Kansio 2.

Tänään näyttää päivästä tulevan täällä Hämeen sydänmailla kaunis kesäpäivä tästäkin. Eilen illalla kävimme vielä Helsingissä katsomassa ja nauttimassa upeasta Helsingin edustan lähisaaristosta ja rannikosta. Upeita maisemia ja hienoa, että sellaisia miniristeilyjä järjestetään Kauppatorilta. Suosittelen todella.

Mutta tänään sitten aikalailla vapaapäivä. Iltapäivällä ajattelin mennä kevätkirkkoon. Jos vaikka sen opettajantyöstä kovin kaipaamani Suvivirren saisi siellä kerholaisten toimesta kuulla. 

Mutta nyt aamusta huomisen kokouspinon pariin. Aamusta ensin Hämeenlinnassa Maakuntavaltuusto, sitten päivällä kuntaministeri Henna Virkkusen kanssa Kokoomus Kuuntelee -tapahtuma Hämeenlinnan Reskalla ja iltapäivä meneekin sitten Lopen kunnan asioiden parissa. Tuttu maanantai rumba eli puheenjohtajistoa, ryhmäkokousta ja niiden perään kunnanhallitus.

….

Kyläkouluja pitää kehittää.

Huomenna kunnanhallitus käsittelee aikalailla pitkä listan. Itse en siis kunnanhallituksessa enää päätöksiä ole tekemässä, mutta valtuustonpuheenjohtajana paikalla luonnollisesti. Tehtävänä tietenkin valvoa sitä, että asiat etenevät valtuuston linjausten mukaisesti ja toisaalta myös sitä, että kuntaamme ja sen palveluita hoidetaan sen vaatimalla tavalla.

Reilu kaksi vuotta sitten kun itse tulin silloin kahdeksi vuodeksi kunnanhallituksen johtoon annoin yhden vahvan lupauksen. Ilmoitin, että kyläkouluille ja sitä kautta kylille annetaan nyt työrauha. Jatkuvalle koulujen lopettamiskeskustelulle ja alasajolle piti laittaa piste. Se haittasi koulujen toimintaa ja se haittasi myös kylien elämää. Pari vuotinen lupaus antoikin kylille aikamoisen kasvusykäyksen. Se näkyy nyt mm. siinä, että Pilpalan ja myös Länsi-Lopen kyläkoulut ovat kasvaneet erittäin voimakkaasti. Se on hieno juttu ja itse toivon, että tätä henkeä ja työrauhaa vaalitaan myös jatkossakin.

Huomenna kunnanhallitus joutuu ottamaan kantaa myönteiseen ongelmaan. Pilpalan kouluun nimittäin tulossa nyt jo niin paljon lapsia, että koulun lopettamisesta ei kannata edes puhua vaan nimenomaan siitä, että koulu tarvitsee lisää nyt resursseja ja aikuisia. Kasvatus- ja koulutuslautakunta esittää minusta aivan oikein Pilpalan koululle nyt myös iltapäivätoiminnan käynnistämistä ja myös lisähenkilökuntaresurssin osoittamista koulun pienempien eli ns 0-2-luokkaan. Anniina Lueceniuksen esitys hyväksyttiin lautakunnassa yksimielisesti Jori Hovin, Aleksi Rautiaisen ja Timo Ahosen kannattamana. Ratkaisu on minusta perusteltu. Kouluun tulee todella iso esioppilaiden ryhmä ja heille pitää kunnan joka tapauksessa tarjota päivähoitopaikka esiopetuspäivän jälkeen. Jos kouluun ei iltapäivätoimintaa saada niin ainoa vaihtoehto on kuljettaa vajaa kymmenen eskarilaista keskellä päivää päivähoitoon joko kirkonkylälle tai Läyliäisiin. Ja ehkä osa heistä voisi vielä mahtua Pilpalan omaan erinomaiseen yksityiseen perhepäivähoitoonkin. Kuljetus ei todellakaan ole mitään ilmaista ja onhan se aivan älytöntä kuljettaa pieniä 6 vuotiaita lapsia keskellä päivää yhtäkkiä sitten ihan eri paikkaan hoitoon. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan esityksessä iltapäivätoimintaan palkattava henkilö toimisi lisäksi aamupäivisin suureksi kasvavassa 0-2-luokassa luokanopettajan apuna. Kustannuksia tulee tästä hieman ja kustannuksia tulee myös siitä, että lapsia kuljetettaisiin kesken päivänkin toiseen paikkaan. Itse siis olen ehdottomasti kasvatus- ja koulutuslautakunnan esityksen kannalla. Minusta kyläkoulujen työrauhalupaus tarkoittaa myös sitä, että jos ja kun koulut kasvavat niin niiden resursseistakin pidetään huoli. Kasvatus- ja koulutuslautakunta esittää myös, että toimintaan ei vaadita lisämäärärahaa vaan rahoitus otetaan lautakunnan alaisesta budjetista.

Huomenna kunnanhallitus käsittelee asiaa ja tekee siitä oman ratkaisunsa. Pohjaesitys on, että kunta ei lautakunnan päätöksestä poiketen kuitenkaan järjestäisikään iltapäivätoimintaa eikä antaisi lisäresurssia isoon alaluokkaan. Katsotaan huomenna mitä kunnanhallitus päättää lopulta asiassa.

Kunnanhallituksella käsittelyssä huomenna myös ns. kuntouttavan luokan perustaminen kuntaan lukukausiksi 2013-2014 ja 2014-2015. Kokonaiskustannukset vuositasolla ovat 153 000 euroa ja jo tänä vuonna 64 000 euroa. Tämä raha on esityksen mukaan kuitenkin löytymässä budjettien sisältä. 

Huomenna kunnanhallituksessa lisäksi esillä myös mm. Silmänkannon työpaikka-alueen kaavaesitys ja myös raportteja viime vuodelta. Ja aika pitkä lista asioita muutenkin. Esityslista löytyy kunnan sivuilta www.loppi.fi ja mielelläni vastaan siitä nouseviin kysymyksiin ja otan palautettakin vastaan.

Kello 21.47 ja huomisen kokouspaperit käyty vielä tänään huolella läpi. Aika monta sellaista asiaa jotka vaativat vielä perusteellista keskustelua ja pohdintaa. Uskoisin, että meidän kunnanhallitusryhmässä muutamakin asia tulee samaan osakseen muutosesityksen. Meille kyläkoulut tärkeä juttu josta jo aamulla kirjoitin ja myös pari muutakin asiaa hieman kysymysmerkkiä.

Tänään pääsin laulamaan sitten sen odotetun Suvivirren. Se on sellainen mitä opettaja-ajoilta kaipaan. Aina silloin tällöin kun joku kysyy, että kaipaanko opettajaksi. No totta kai kaipaan ja ennen muuta mukavia lapsia ja nuoria ja hyviä työkavereita. Mutta tiedän, että nyt teen unelmatyötäni ja sitä mitä toistaiseksi haluan tehdä. Ja vasta tässä hommassa on alkuun päästy. Ja vaikka tämä duuni on aika kuluttavaa ja rankkaakin niin en kyllä päivääkään vaihtaisi pois. Kaikki päivät erilaisia ja pääseen tekemään mitä erilaisempien asioiden parissa työtä. Se on tämän työn sokeri ja voisi lainata vaikkapa pääministeriämme Jyrki Kataista jonka kanssa Riihimäen Peltosaaren koulun oppilaskuntalaisia päättyvällä viikolla tapasimme. Jyrki heille totesi, että hänellä on halu muuttaa maata ja kyllähän se on se isoin innoittaja ja virran antaja tässä työssä.

Huomenna sitten jatkamme. Maakuntavaltuustoon aamusta ja päivällä Kokoomus Kuuntelee -kiertueelle Henna Virkkusen kanssa Hämeenlinnan Reskalle. Siellä olemme paikalla Emilialla kello 11.15-11.45. Tervetuloa juttusille.

 

Kommentit