Hyvinkään Vauhtipuisto isännöi HyMK:n kanssa jo toista vuotta
motocrossin MM-sarjan kesäkisaa. MXGP Finland lunasti viime vuonna samantien paikan meidän suomalaisten sydämissä ja hyvä syke oli tänäkin viikonloppuna kun MM-pisteistä jälleen Suomessa ajettiin. Paikalla kisaa seuraamassa olivat mm. Motocrossin maailmanmestarit Heikki Mikkola ja Pekka Vehkonen. Ja tänään jäädytimme myös Antti Pyrhösen motocross-numeron 213 Vauhtipuistossa. Antti ei lopulta urallaan maailmanmestaruutta tililleen saanut, mutta ajoi upean uran ja jatkaa sitä nyt tiimipäällikkönä. Kirkkainta suomalaislippua tämänviikonlopun kisoissa saikin heiluttaa MX2-luokassa ajava Harri Kullas. Ja kärkitaistoon ei suomalaisilla tänään ollut asiaa. Täytyy toivoa, että motocrossin MM-sarjan paluu ja juurtuminen nyt takaisin Suomeen innostaa myös nuoria kuljettajia yhä lisää lajinpariin ja jatkamaan yhä kovempaa treenaamista haaveena ajaminen MM-osakilpailuvoitosta aikanaan kotiyleisön edessä. Arvokilpailut ovat aina sellainen kohokohta urheilijan uralla ja kotiyleisön edessä vielä enemmän ja myös innostaja jatkamaan harrastamista. Tänäänkin Vauhtipuistossa oli valtava määrä pieniä ja nuoria crossareita ja olen aivan varma, että heistä monen mielessä kiilsi tänään haave ajaa itsekin tässä huippuviikonlopussa aikanaan. Ja toivottavasti sieltä kasvaa aikanaan uusia mikkoloita ja vehkosia. Tänään nimittäin tahtipuikkoa heiluttivat ulkomaalaiset. Isommassa MXGP-luokassa pitelemätön oli viime vuoden tapaan tuplavoittoon ajanut Antonio Cairoli ja pikkuluokassa samaan tuplavoittoon ajoi tänäkin vuonna Jeffrey Herlings. Cairoli ja Herlings ovat tällä hetkellä luokissaan aivan omaa luokkaansa ja olikin suuri kunnia saada ojentaa tällaisille mestareille Suomen GP-viikonlopun palkinnot.
Jeffrey Herlings on vasta 19 vuotta vanha, mutta radalla jo mestari ja pian legenda. Herlings kasvatti MM-johtonsa Hyvinkäällä jo 145 pisteeseen. Ja miehen voitot tänään murkaavalla ylivoimalla. Kummassakin erässä Herlings oli ruutulipulla yli minuutin erolla muihin. Sarjassa viidentenä oleva Tim Gaiser oli Suomen-viikonlopun kakkonen ja sarjakakkonen Jordi Tixier kolmas. Harri Kullas ajoi ehkä hieman alle odotusten. Hän oli MX-luokan starteissa 11. ja 14. ja näin viikonlopun tuloslistalla vasta 13.
MXGP-luokassakin nähtiin ylivoimainen voittaja, kun sarjakärki, seitsenkertainen maailmanmestari Antonio Cairoli tyylitteli Hyvinkään raskaalla radalla molempien erien ykköseksi. Ensimmäisessä erässä belgialainen Jeremy van Hoorebeek jäi karvan alle kahdeksan sekuntia ja toisessa ranskalaispilotti Steven Frossard peräti 22.
Pääluokassa voittoon ajanut Cairoli ajaa vakuuttavasti kohti jo uransa 8. maailmanmestaruutta. Cairolin johto on jo 63 pistettä. MXGP-luokassa ajoi mukana myös kaksi suomalaista ja heistä kumpikin myös MM-pisteille. Raumalainen Joni Roos oli avauserässä 19. ja Ludvig Söderberg samalla sijalla toisessa erässä.
Hieno viikonloppu ja upea tapahtuma. Kiitos vielä Suomen Moottoriliitolle ja Hyvinkään Moottorikerholle hienoista järjestelyistä ja oli hieno kuulla kansainvälisen moottoriliiton edustajilta, että Suomen MM-osakilpailu saa jatkoa myös ensi kesänä. Hyvinkäällä ajetaan alustavan kalenterin mukaan heinäkuussa viikkoa aiemmin kuin nyt. Toivottavasti silloin jo suomalaisia taas korkeammalla tuloslistoilla.