Mommilanjärven Souteluun…

Blogi, lauantaina 20.07.2013

Tänään sää onneksi hieman kesäisempi ainakin näin aamusella. Melkein eilen tuntui, että jokohan järvi on aamulla jäässä kun niin kylmäksi tämän kesäsään heitti. Mutta nyt ei ainakaan sada, mutta katsotaan nyt mihin tuo lämpömittari sitten päivällä taistelee.

Mommilanjärven Soutelu on yksi kesän perinteistä. 24. kerran Hausjärvellä soudellaan ja kerätään samalla varoja tämän kauniin järven hoitotöihin. Teema onkin hienosti kiteytetty; vesi on yhteinen asia. Nautitaan tänään siis Mommilanjärvellä ja kyllä se kesä sieltä vielä palaa. Joskus vain tuo sää näyttää soutaavan ja huopaavan.

Hieno päivä Mommilanjärvellä. Kiitos tapahtuman järjestäjille taas upeasta tapahtumasta ja kutsusta, että sain olla mukana. Aamusta ensin kahvittelimme pirtillä ja Mommilanjärven Soutelu ry:n puheenjohtaja Markku Juhola kertoi tapahtuman historiasta ja tästä päivästä. Ja ennen muuta siitä mitä kaikkea soutelun avulla on Mommilanjärven hyväksi tehty. Oli hienoa, että puheessaan hän nosti kutsuvieraille esille myös Loppijärven ja meidän tekemän työn täällä meidän sairastavan järvemme hyväksi. Tuntui hienolta, että työmme sai maininnan ja kiitosta ja toisaalta kuvasi hyvin sitä, että emme todellakaan ole yksin tässä tuhansien järvien maassa. Moni järvi sairastaa ja ne vaativat työtä. Mommilanjärvellä tehty paljon hyvää nyt jo 22 vuoden ajan ja tulostakin on saatu aikaan. Tänäkin kesänä siellä mm. jatkettu niittoja Vanajavesisäätiönkin tuella ja opastuksella. Järven tila kohenee kunhan työtä siis jatketaan määrätietoisesti.

Mukana tilaisuudessa oli kansanedustajista myös kollegani Johannes Koskinen ja perinteen mukaan soutamassa myös ex-pääministeri Matti Vanhanen. Hämeenliitto on ollut vahvasti mukana tapahtumassa monena vuonna ja tänäkin kesänä mukana oli puheenjohtaja Koskisen lisäksi myös maakuntajohtajamme Timo Reina ja muitakin liiton toimijoita. Tämä osaltaan osoittaa sen, että järvien suojelu ja hoitotyö on yhteistä ja sidoksissa toisiinsa ja niinhän Juholakin totesi, että tämä osaltaan on myös laajojen laskualueiden kautta myös työtä Itämeren hyväksi.

Suuri kiitos vielä Mommilanjärven Soutelun järjestäjille. Ensi vuonna taas.

 

Kommentit