Kotitalousvähennykseen parannuksia.

Blogi, sunnuntaina 21.07.2013

Nyt on keskusteltu paljon elvytyksestä ja siitä, että haittaako se, että maamme velkaantuu 8 miljardia joka vuosi. Minusta se haittaa ja velaksi elämisen tie on vastuutonta ja epäreilua myös lapsiamme ja lapsenlapsiamme kohtaan. Siksi olen hämmästynyt, että osa puolueista laittaa nyt oman gallupkannatuksensa peliin tai vaakakupissa painavammaksi kuin vastuullisen valtion talouden hoitamisen.

Meidän tulee siis kääntää talous tasapainoon ja se vaatii myös kipeitäkin ratkaisuja. Se vaatii myös toimia meiltä kaikilta tai siis toimia jotka näkyvät myös meidän kaikkien arjessa.

Mutta paljon voidaan tehdä myös niin, että toimenpiteet maksavat itse itsensä takaisin. Tämä tarkoittaa sellaisia toimia jotka luovat tähän maahan työtä ja työpaikkoja. Itse toivon ja esitänkin, että heti syksyllä tekisimme päätöksen parannuksista kotitalousvähennykseen. Kotitalousvähennyksen taso- ja korvausprosentin korotus sekä laajentaminen myös asunto-osakkeisiin toisi panostuksen takaisin työllisyyden kasvun myötä. Kotitalousvähennyksen parantaminen olisi sellainen täsmätoimenpide mitä nyt tarvittaisiin ja joita voitaisiin hyvin tehdä, jos vain on tahtoa.  Se nimittäin maksaisi itse itsensä takaisin uusien työpaikkojen ja yrittäjuuden kasvun myötä.

Myös Kiinteistöliitto on esittänyt ensi syksyn budjettineuvotteluihin kotitalousvähennyksen käytön laajentamista niin, että myös taloyhtiöiden osakkaat saisivat kotitalousvähennystä taloyhtiön teettämistä remonteista. Tällä tavalla saisimme liikkeelle esimerkiksi kerrostalojen ikkunaremontteja ja vastaavia. Niillä olisi myös vaikutusta asuntojen energiankulutukseen remonttivaiheen työllisyysvaikutuksen lisäksi.

Itse siis toivon, että lisäelvytyksestä puhuttaessa ja päätettäessä painopiste olisi koko ajan vain työllisyydessä ja sen parantamisessa. Pelkkään velkaelvytykseen ei ole varaa. Elvytyksen pitää tapahtua niin, että sen myötä syntyy nopeasti lisää työtä ja työpaikkoja ja nimenomaan Suomeen. Ratkaisujen pitää olla myös sellaisia, että ne maksavat esittämälläni tavalla itse itsensä takaisin. Toinen vastaava voisi olla pienimpien pörssiosinkojen verovapaus. Se vahvistaisi suomalaista omistamista ja loisi sekä turvaisi suomalaisia työpaikkoja.

Kello 22.27 ja illasta tulikin täällä Lopella aivan kaunis. Eilen illan nautimme Vanajanlinnalla kirkkoveneellä soutaen ja hyvien ystävien kanssa Linnan Kaveribileistä nauttien. Vanajanlinnasta olikin upea nousta uuteen päivään maan parhaan aamiaisen kautta.

Kiitokset kommenteista ja palautteesta liittyen kotitalousvähennyksen parannus -esitykseeni ja myös pienimpien pörssiosinkojen verovapausesitykseen. Itse uskon, että tällaisilla konkreettisilla täsmätoimilla voitaisiin nyt saada paljon aikaan. Ja toisaalta riittävä määrä koulutuspaikkoja toisen asteen ammatilliseen koulutukseen ja sujuva opiskelijavalinta korkeakouluihin ovat sellaisia toimia joilla nopeimmin vaikutamme maamme työllisyyteen. Näitä toimenpiteitä pitää nyt syksyn neuvotteluissa vääntää päätöspöytään.

Tänään illalla piipahdin vielä Topenon Kalamyllyllä iltakahvilla. Tuttuja sielläkin ja mukavat keskustelut. Ja hienoa oli kuulla, että ikäihmiset oikeasti toivovat, että Sirpa Hopearuohon esitys lääkäripalveluiden tuomisesta Lopen Sairaalanmäeltä uudelle terveystalolle. Sirpa teki asiasta esityksen jokin aika sitten ja ainakaan vielä se ei ole toteutunut. Lupasin itsekin viedä asiaa eteenpäin. Onhan se nimittäin niin, että varmasti lääkärin on helpompi tulla keskustaan kuin ikäihmisten kipua vaikeakulkuista tietä sairaalanmäelle. Uskoisin, että päivä pari riittäisi hyvin näiden viikottaisten visiittien hoitamiseen.

 

Kommentit