Venäjän diktaattori Vladimir Putinin hyökkäyssota Ukrainan kansaa vastaan muutti kertaheitolla koko maailman turvallisuusympäristöä. Niin kuin aiemminkin olen kirjoittanut, niin muutos oli mannerlaattoja järisyttävä, mutta myös valitettavasti pitkäaikainen ja jopa pysyvämpi. Venäjän toimet murensivat myös vuosikymmeniä kestäneen meidänkin ulkopolitiikan nurkkapultin, missä uskoteltiin, että Venäjän kanssa voi elää rauhassa ymmärtäen ja keskustellen. Putinin sota osoitti, että Venäjään ei voikaan luottaa – jos pitkään niin haluttiin uskotella – ja, että Venäjä ei kunnioita edes itsenäisten maiden koskemattomuutta ja valtioiden suvereniteettiä. Maamme turvallisuusasema ja myös harjoittama Venäjä-politiikka ei nojannutkaan omaan osaamiseemme ja diplomatian taiteeseen, vaan itseasiassa vain ja ainoastaan Venäjän heikkouteen tai välinpitämättömyyteen meistä. Ukrainaan tehty hyökkäyssota osoitti, että kohde olisimme voinut olla yhtä hyvin mekin Natoon kuulumattomana Venäjän omaan etupiiriinsä ajatteleman maana. Kiitollisuutta meidän olisi pitänyt venäläisten mukaan tuntea heitä kohtaan. Ja mitä vielä.
Nyt Venäjän sota Ukrainan kansaa vastaan on jatkunut jo pian kolme kuukautta. Helmikuun 24. päivän jälkeen Venäjä on pommittanut taukoamatta Ukrainaa ja mitä järkyttävintä niin säälimättä sen siviilikohteita, asuinalueita, päiväkoteja, kouluja ja sairaaloita. Myös tiedot joukkoraiskauksista ja muista sotarikoksista ovat tulleet arkipäiväksi. Näyttää selvältä, että Putin ei kaihda mitään keinoja Ukrainan kansan nöyryyttämiseksi ja koko maan tuhoamiseksi. Säälimätön hyökkäyssota rauhaa rakastavaa veljeskansaa vastaan on jatkunut päivä ja yö yöltä.
Paljon on pohdittu sitä, että miten Ukrainan Putinin sota voisi päättyä? Yleisesti on arvioitu, että nopeimmin sen kautta, että Vladimir Putin syrjäytettäisiin Venäjällä. Onko tämä mahdollista? On. Onko tämä todennäköistä? Senkin mahdollisuus maan ajautuessa kiihtyvään syöksykierteeseen kasvaa. Ilmoitus ei tällaisesta tietäen, vaan lopulta yllättäen.
Mutta mitä sen jälkeen tapahtuisi? On mahdollista, että Putinin paikan ottaisi hänen lähipiiristään joku hyvinkin samalla tavalla ajatteleva. Tilanne ei siis tätä kautta ainakaan merkittävästi muuttuisi, mutta avaisi, ehkä tien neuvotella rauha Ukrainaan ja edes jonkinlainen tie ulos länsimaiden massiivisista pakotteista, ennen kuin koko Venäjä luhistuu. Se on kuitenkin tätä menoa edessä, kun maan ainoa oljenkorsi näyttää olevan enää Kiina. Ja pitää muistaa, että Kiinallakin on omat intressinsä maailmassa ja niissä on mukana muitakin – tai ehkä lopulta enemmänkin, muitakin kuin Venäjä.
Jos Putin jatkaa oman lähipiirinsä kanssa vallassa niin näköpiirissä ei ole mahdollisuutta Ukrainan kannalta edes kohtuulliseen rauhansopimukseen. Kaikki sellaiset nöyryyttäisivät Putinia ja entistä suurta ja mahtavaa Venäjää. Todennäköisin skenaario tällä hetkellä näyttäisikin olevan sodan pitkittyminen ja muuttuminen kulutussodasta ehkä jonkinlaiseksi asemasodaksi jne. Tämä tilanne olisi myös Putinille jonkinlainen voitto. Venäjä siis jatkaisi Ukrainan pitämistä kyykyssä ja miehityksensä yms. kautta estäisi sen vapaat valinnat suuntautua esimerkiksi länteen. Tämän estämiseksi lännen sotilasmateriaaliapu on Ukrainalle välttämätöntä. Kysymys kuuluukin, että kuinka kauan tähän apuun löytyy tällainen yksituumaisuus? Ja toinen kysymys on se, että kuinka kauan pelkkä materiaalin – vaikkakin nyt jo varsin kovankin materiaalin – toimittaminen riittää? Vai koska maa tarvitsee myös joukkoja avukseen? Tämäkin voi kulutussodan kautta tulla eteen.
Toivottavasti apua riittää. Toinen vaihtoehto olisi Ukrainan hajoaminen? Venäjä saisi valtaamansa alueet itselleen tavalla tai toisella ja Ukrainasta jäisi tynkävaltio. Uuvutustaistelu siis lopulta kääntyisi näin Putinin voitoksi ja jäädyttäisi rikkirevityn ja tuhotun maan pahasti. Tämä näyttää tällä hetkellä jopa todennäköisimmältä vaihtoehdolta sillä olen lähes varma, että Putinin ei missään nimessä tule palaamaan edes ennen 24.2.2022 tilanteeseen. Maayhteydestä Krimille he eivät tule ilman sodan häviämistä luopumaan.
Nyt kaiken a ja o on lännen antaman avun määrä ja laatu. Jos sitä ei riitä, niin Ukraina lopulta väsytetään tuhoon. Ja se olisi tappio koko vapaalle maailmalle ja kansojen koskemattomuudelle.
Ja hyvin oleellista tässä hetkessä on se, että emme unohda. Emme unohda Ukrainan tilannetta ja sotaa, vaikka väistämättä sodan pitkittyessä myös uutiset sieltä vähenevät. Mediakin turtuu – kun joka päivä pitäisi uutisoida samoista pommituksista, raiskauksista ja sotarikoksista. Muistetaan siis mitä Ukrainassa tapahtui viime yönä ja tapahtuu tänäänkin. Meidän tehtävä on olla heidän rinnalla ja auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Ukraina tarvitsee tukeamme ja apuamme tänäänkin.
Koivuissa ei ole vielä täälläkään lehteä. Ensi viikolla voi olla, mutta niin asiatkin etenevät. Kaikesta huolimatta, hyvää viikonloppua. Pidetään inhimillisyytemme.