Mitäköhän Keskustan Anttila nyt sanoo? – Pääministeri Juha Sipilä mittauttaa hallituksensa luottamuksen ja työvoimapolitiikan kannatuksen eduskunnassa

Blogi, perjantaina 12.10.2018

Viikko sitten saimme hämmästyä, kun keskustan Sirkka-Liisa Anttila laittoi Kokoomuksen ja Petteri Orpon syyksi ”irtisanomislain”.

Anttila sanoi Talouselämässä 4.10.2018, että ”Julkisuudessa kaikki hirttävät Sipilää siitä, vaikka todellisuudessa Orpo on ollut siellä kovin luu. Ongelmahan oli se, että kokoomus saamieni tietojen mukaan liian pitkään esti kaikki vastaantulot, jotka olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Silloin olisimme ehkä välttyneet tältä. Olisi pitänyt ensimmäisestä hetkestä istua samaan pöytään ja katsoa, miten tätä yhdessä rakennetaan niin, että osapuolet voivat olla mukana siinä. Tämä olisi pitänyt tehdä jo paljon ennen kuin ollaan näin lähellä vaaleja. Se on nähty, että koskaan ennen vaaleja ei pitäisi tällaisia rakennella.”

Anttila kaipasi myös asian kanssa palaamista kolmikantapöytään. Anttila tiesi kyllä hyvin itsekin, että keskustan Eduskuntaryhmä oli nimenomaan yksimielisesti hyväksynyt tämän Juha Sipilän hallituksen esityksen ja juuri tässä muodossa kuin se nyt on. Sille oli erityisesti haettu päätös ja tuki keskustan ryhmästä. Meillä ei tällaista päätöstä tehty ja en tiedä tekivätkö sinisetkään. Tämän tiedon valossa Anttilan puheet avautuvat juurikin täydellisenä sumutuksena ja kaksillarattailla ajamisena. Tehdään siis toista ja puhutaan ihmiselle toista.

En tiedä mitä sitten eilen Anttila ajatteli kun keskustan puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä ilmoitti tuovansa hallituksensa irtisanomislaista tiedonannon eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. Sipilä kertoi hakevansa ”tälle työllisyyslinjaukselle ja sen jatkamiselle tukea”. Sipilän totesi, että tällaista aika poikkeuksellista keinoa on käytetty historiassa aiemminkin, kun on haettu tukea ja nojaa eduskunnalta hallitukselle.

En voinut tätä tosiasiaa täälläkin kommentoimatta olla sillä tuollainen toisten mustamaalaaminen ja ihmisten sumuttaminen on vastenmielisintä mitä politiikassa tiedän. ”En minä, mutta kun ne muut.” Onneksi siitä jää myös kiinni.

Sipilän antamasta tiedonannosta keskustellaan siis ensi viikon tiistaina täysistunnossa ja äänestetään sitten keskiviikkona. Uskon, että eduskunnassa Anttila antaa tukensa Juha Sipilän hallitukselle.

….

Tänään eduskunnassa aamu alkoi Nuorisotyönviikon kunniaksi puhemies Paula Riskon aamuseminaarilla nuorten turvallisuuskysymysten parissa. Pikkuparlamantissä aamulla puhumassa puhemiehen lisäksi mm. Jarno Limnell ja Alliansin Heta Hölttä. Hyviä huomiota nuorista 2010-luvun Suomessa.

Teemaviikolla juhlistetaan ja muistetaan Hupparikansaa. Hupparikansalla eli nuorisotyöllämme hienot perinteet ja olen varma, että myös valoisa tulevaisuus. Tarvitsemme toimia ja toimintaa syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi, mutta myös hyvää nuorisotyötä kaikille nuorille, myös niille nuorille joilla kaikki on hyvin tai erinomaisestikin.

Itsekin olen hupparikansan kasvatti. Kiitos kuuluu nuorisotyöntekijälle Sisko Keskitalolle Lopen kunnassa ja seurakuntamme puolella Ilkka-papille, Paxille, Ojalan Minnalle, Aallon Eilalle ja Lyytikäisen Outille. Mutta myös minun huppari-iän ystäville Jarskille, Decelle, Esalle, Pexille, Lasselle, Janitalle, Riitalle, Tainalle, Tanjalle, Tiinalle, Liisalle, Kimille ja monelle muullekin. Ilman teitä olisin erilainen.

Pidetään hyvästä nuorisotyöstämme huolta tänäänkin. Siihen panostetut eurot kannattavat.

Nyt vielä illaksi Timon Tiimin pikkujouluihin. Tällä kertaa Apulanta!

Kommentit