Kuinka kauan Venäjällä katsellaan ja siedetään Vladimir Putinin Ukrainan hyökkäyssodan menetyksiä ja epäonnistumisia?
Koska rivissä katseet alkavat kääntyä pois päin Putinista?
Tämä kysymys on yhä enemmän esillä ja ulkopolitiikan asiantuntijoiden huulilla eri puolilla maailmaa. Itsekin ole tätä pohtinut pidemmän aikaa ja jo ennen Ukrainankaan tapahtumia esitelmissäni ja puheissani käynyt läpi Putinin lähipiiriä ja sen muutoksia ja toisaalta myös erilaisia skenaarioita, mitä Venäjällä voisi tapahtua. Helmikuun 24. päivä 2022 laittoi näitäkin askelmerkkejä vähän uuteen asentoon, jos laittoi myös meidän kotimaankin presidentinvaalien lähtölistaa. Tästä aiheesta kirjoittelin täällä muutama päivä sitten.
Mutta nyt luin Sky Newsiltä M16:n Venäjä-osastoa vuosina 2006-2009 johtaneen ex-vakooja Christopher Steelen pohdintoja. Steelen mukaan lännen on ”valmistauduttava Putinin aikakauden loppumiseen” ja hän nostaa haastattelussa esille muutamia erilaisia polkuja.
Steele aloittaa sillä, että vaikka Vladimir Putin on hallinnut Venäjää ilman erimielisyyksiä yli 20 vuoden ajan, niin maansa vieminen tuhoisaan sotaan Ukrainaan saattaa kääntää tilanteen ja Putinin valtakausi saattaa olla jopa pian ohi – jopa ”vuoden sisällä”.
Steelen pohdinnat saivat lisäpontta tämän vuoden juhannuksen Wagnerin vallankaappausyrityksestä. Tapahtumat paljastivat murtumia Venäjän presidentin hallinnassa ja nyt Steele pohtii muutamia skenaarioita Putinin valtakauden loppumiseksi;
Putin kuolee sairauteen, Putin murhataan, Putin luopuu vallasta, Putin valitsee seuraajansa, Venäjällä tapahtuu sotilasvallankaappaus, kansa nousee Putinia vastaan….
Polkuja on erilaisia ja mutta kaikki päättyisivät samaan lopputulokseen – ainakin näkyvästi – eli Vladimir Putinin presidenttikauden loppumiseen. Itse olen pohtinut sitä, että kaikissa tällaisissa esillä pidetyissä kehityspoluissa ei Putinin valta kuitenkaan välttämättä de facto loppuisi. Voi myös olla niin, että tosiasiallisesti Putin ei edes voi koskaan elävä aidosti vallastaan luopua?
Mutta Steele aloitta pohdintansa kahdesta polusta joissa molemmissa Putin kuolisi. Toinen on sairaus – esimerkiksi pitkään huhuttu syöpä -, joka johtaisi Putinin kuolemaan ja toinen murha. Steelen mukaan Putinin terveys ei ole kunnossa ja hän saattaisi kuolla äkillisestikin. Putinin murhaaminen voi tapahtua joko maan sisäisten juonitteluiden kautta tai myös Venäjän ulkopuolelta tulevien juonien myötä. Putinin murhaa Steele pitäisi lännen kannalta kaikkein huonoimpana, sillä se johtaisi sisäiseen valtataisteluun seuraajan löytämiseksi. Tällaisessa kehityspolussa valta saattaisi siirtyä Steelen mukaan FSB:n johtaja Aleksander Bortnikoville.
Tämän jälkeen ex-vakooja lähestyy Putinin valtakauden loppua Ukrainan epäonnistuneen sodan kautta. Putin uskoi nopeaan voittoon Ukrainasta, mutta todellisuus on ollut toisenlainen. Venäjä ei olekaan kyennyt valtaamaan koko maata ja syrjäyttämään Ukrainan länsisuuntautunutta hallintoa, vaan päinvastoin. Putinin hyökkäyssota teki Ukrainasta kansankunnan kansakuntien joukkoon. Ja Ukraina on lähentynyt länttä kaikilla sektoreilla.
Hitaasti edennyt Ukrainan suurhyökkäys voi Steelen mukaan antaa Putinille hieman ”hengitystilaa”, mutta paine oligarkien suunnasta kasvaa, kun lännen pakotteet nakertavat heitä. Pakotteiden kiristävä vaikutus Venäjän talouteen ja maan rikkaisiin ja vaikutusvaltaisiin – oligarkkeihin – voikin vielä osoittautua ratkaisevan tärkeäksi. Tässä skenaariossa valta siirrettäisiin jollekin toiselle oligarkille, mutta sellaiselle erolla, että uusi hallitsija olisi valmis perääntymään sodasta ja neuvottelemaan rauhasta aidosti lännen kanssa.
Yhdeksi vaihtoehdoksi Putinin seuraajaksi Steele nostaa Tulan alueen kuvernöörin Aleksei Djuminin, joka muuten minunkin puheenvuoroissa on ollut pidempään jo yhtenä seuraaja esillä. Muina niminä tällaisessa tilanteessa Steele nostaa esille Dart Vaderin eli oligarkki Igor Sechinin ja Venäjän entisen pääministeri Viktor Zubkovin.
Rauhaa hakevalla hallintoratkaisulla voi myös Steelen mukaan olla kivinenkin tie. Lopputulos voisi johtaa myös siihen, että turvallisuuspalveluiden nationalistit, jotka ovat menettäneet uskonsa Putiniin, mutta haluavat jatkaa taistelua, ottaisivat maan hallintaansa?
Mutta Steelenkään pohdinnat Venäjän vallanvaihdosta eivät ole yksiselitteisiä. Seuraavaksi hän nostaa esille ratkaisun missä Putin päättäisi itse luopua vallasta ja tukisi seuraajaansa. Tässä kehityspolussa valta ei siis minusta ainakaan kokonaan karkaisi Putinin käsistä ja Putin saattaisi myös jatkaa elossa. Tämän ratkaisun aika voisi olla maaliskuun 2024 Venäjän presidentinvaalit, joihin 70-vuotias ja yli 20 vuotta maata hallinnut Putin ei enää itse lähtisikään ehdokkaaksi. Tällaisen tilanteen nimeksi Steele nostaa Dimitsi Patrusevin tai Aleksei Djuminin tukemisen.
Entinen MI6-mies sanoo Sky Newsissä, että ”yksi näistä hahmoista johtajana tarkoittaisi ”vain vähän tai ei ollenkaan muutosta Ukrainan sodassa”.
”Mutta ainakin länsi kohtaisi Venäjän johtajan, joka ei ole osoittautunut epäluotettavaksi, valehtelijaksi eikä ole syytteeseen sotarikoksista”.
Tällaisessa ainakin osittain omaehtoisessa syrjään siirtymisessä Putin saattaisi pyytää itselleen ja perheelleen koskemattomuutta – samalla tavalla kuin sopimus solmittiin, kun entinen presidentti Boris Jeltsin luovutti vallan vuonna 1999.
Steele ei kuitenkaan päätä pohdintaansa tähänkään vaan ottaa seuraavaksi esille vielä sotilasvallankaappauksen mahdollisuuden.
Steele pohtii vielä, että toinen hypoteettinen juoni olisi maan valtavirran asevoimien vanhempien upseerien järjestämä juoni, joka on ”pettynyt Ukrainan epäonnistumisista ja tappioista”. Tällainen tapahtumasarja ei Steelen mukaan toisi ”muutosta sotaan tai Venäjän ulkopolitiikkaan”, mutta voisi johtaa siihen, että Venäjän presidenttinä toimisi Venäjän kenraali Surovikin. Steele pitää tätä skenaariota kuitenkin ”erittäin epätodennäköisenä”, vaikka hän uskookin ”avainhenkilöiden keskuudessa olevan nyt todellista levottomuutta”.
”Ei vain asevoimissa, joissa kenraalit ovat avoimesti kritisoineet Putinia ja Kremliä sen tuesta sodalle – mikä on ennenkuulumatonta – vaan yleisemmin Venäjän tilanteesta: presidentin johdolla, joka on joutunut syytteeseen sotarikoksia, joka johtaa Venäjän taloutta tietylle tielle.”
Viimeinen vaihtoehto Steelen pohdinnoissa on sitten kansannousu. Tätäkin kehityspolkua hän pitää vähemmän todennäköisenä kuin aiempia. Tällaiseen tarvittaisiin joku kansallismielinen johtohahmo, joku Wagnerin päällikkö Jevgeni Prigožin kaltainen tai sitten vangitun Venäjän oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin kannattajien demokraattinen toiminta.
Kansannousu olisi entisen M16-vakoojan mukaan ”erittäin arvaamatonta ja mahdollisesti veristä lyhyellä aikavälillä” – seuraukset olisivat selvästi suotuisampia lännelle ja Ukrainalle, jos demokraattiset hahmot voisivat ottaa vallan.
Mielenkiintoinen haastattelu. Siitä olen samaa mieltä, että hermostuneisuus Putinin kutistuvassa lähipiirissä kasvaa. Ja myös kansan hermostuneisuus Moskovan ja myös Krimin iskujen myötä. ”Erikoisoperaatio” alkaa näkyä myös tavallisten venäläisten arjessa. Ja vaikka Venäjällä on tappioiden sietokyky ollut aina länsimaita suurempaa, niin jossain vaiheessa uskoisin, että nuorten miesten tapattamiseen järjettömässä sodassa tulee kansalta loppu.
Vastaavia pohdintoja on kuultu Venäjältä muitakin. Oppositiojohtaja Mihail Hodorkovski hahmotteli Twitterissä Venäjälle neljä mahdollista tulevaisuudenkuvaa. Näistä vain yksi on myönteinen. Tällä tiellä Venäjän on korvaisi – tai Hodorkovskin mukaan pitäisi korvata nykyinen presidenttijohtoinen malli parlamentaarisella tasavallalla ja laajalla federalisaatiolla. 21 twiitin sarjan voi lukea täältä.
Slava Ukraini!
Heinäkuun viimeistä viedään.