Loppilaisia makuja -tapahtuma kutsui tänään Lopelle ja herkuttelemaan. Facebookin LOPPI-ryhmässä yhdessä kehittelemämme herkuttelupäivä keräsikin kivan suosion, vaikka alkuperäiseltä heinäkuun päivältä tapahtuma siirtyikin tänne elokuun ensimmäiselle. Herkkuja oli eri kohteissa tarjolla toinen toistaa parempia ja makuja kyllä todellakin tässä päivässä riitti.

Tyytyväistä väkeä. Tänään otettiin Lopen uusi urheiluhalli eli Lastikka käyttöön. Riitta Joutsi-Hänninen ja Olli Aalto olleet tässä projektissa isossa roolissa ja tänään oli ystävillä hyvä herkässä, kun uusi halli saatiin käyttöön. Kiitos Riitta ja Olli hyvästä yhteistyöstä – tässäkin.
Loppilaiset ravintolat ja kesäkahvilat ja jäätelökioskimme ideoivat siis johdollani yhdessä oman loppilaisen makumatkan eli päivän ja illan, jolloin kannustettiin kiertämään useampia eri kohteita saman tapahtuman aikana. Loppilaista tapasta Mikkolassa, Pilpalan priskettiä Hunsalan Mulli & Mallas -tilaravintolassa, uuden satokauden valkosipuliherkkuja Solstrandissa jne. Siitä oli Loppilaisia makuja -tapahtuma tehty. Kohteita oli ympäri Loppea ja samalla pääsi ihastelemaan myös Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajaa Punelian rannalla ja kosken kohinaa Koski-Cafe Myllyllä. Tarjolla oli lihaa ja kalaa, vegeä ja yllätyksiäkin. Onnistuimme. Pelto-Seppälän Mulli & Mallas teki kävijäennätyksensä 365 annoksella, Mikkolan Suoramyynnillä meni yli 250 loppilaista tapasannosta, Räyskälän Perunakuopalla reilu 200 annosta ja vilskettä oli riittänyt jokaisessa kahdeksassa kohteessa. Ja oli ihana kuulla, että osa oli kiertänyt ihan ne kaikkikin – itsekin ehdin viisi kohdetta kiertämään ja tunnelma oli mitä parhain.
Kiitos teille kaikille, jotka makujen matkaan lähditte!
Ja kiitos siis kaikille kahdeksalle kohteellemme, jotka lähtivät ensimmäiseen makumatkaamme mukaan. Päivän vaihdos heinäkuulta eli parhaalta mansikka-ajalta pudotti pois mm. Syrjälän Marjatilan, mutta jos ja kun ensi suveksi toisen kerran herkuttelemaan kutsumme, niin uskoisin, että silloin taas mansikkaakin saa. Tuntui ainakin tämä herkuttelun debyytti toimineen enemmän kuin hyvin.
Ja nyt, kun varmasti uudetkin paikat tulivat tutuiksi ja tutummiksi, niin kannattaa ehdottomasti ajella syömään ja nauttimaan toistekin. Esimerkiksi tämän viikon perjantaina on Pelto-Seppälän Mulli & Mallas -tilaravintola viimeistä kertaa perjantaipäivänä auki eli se nyt kannattaa heti tällä viikolla bongata. Pizzaa ja burgeria ja pihviä uusien Lopen perunoiden kera. Siitä on hyvät maut tehty.
Loppi on rautaa!
Lastikka otettiin virallisesti käyttöön
Tänään elokuun ensimmäisenä myös avaimet alkoivat toimia Lopen uudella liikuntahallilla. Rakennusurakka on valmis ja Lastikka nyt täydessä käytössä. Eilen jo kävimme loppusiivousta katsomassa ja vähän areenaakin testaamassa. Ja voin sanoa, että toimiihan se ja upea siitä tuli.
Lastikka on mitoiltaan 28×48 metriä eli futsal- ja salibandykentän ulkopuolelle jää vielä kahdeksan metriä ylimääräistä. Tilaa siis nyt riittää ja vähän piskuisen Elmolan ongelmat kuitattiin sitten vähän reilummin 🙂 Ylhäällä Lastikassa palvelee vajaan 200 hengen katsomo ja noin 40 hengen kahvila ja alhaalla kentän tasalla on lisäksi seinästä kääntyvä ”IstumaIitu” eli 200 hengen alakatsomo. Nelisensataa henkeä siis saadaan katsomoihin mahtumaan ja tapahtumissa lisäksi paljon enemmänkin sisään.
Lastikan pukuhuoneet on suunniteltu riittävän suuriksi ja omat esteettömät pukuhuoneet ja wc:t palvelevat myös käyttäjiä. Halli on varustettu parhaalla mahdollisella palloilulajien lattiapinnalla ja tekniikka on myös parasta mahdollista Solinetin -tulosjärjestelmistä jättiscreeniin ja tapahtumaäänentoistoon. Lisäksi salinpuolella on kaksi robottikameraa, joilla turnausten ja muiden kuvaaminen onnistuu myös automaattisesti.
Näin siis Lastikka on valmis. Tällä viikolla vielä ajojärjestelyjä parannetaan hallin pohjoispuolella mm. Elmolalle ja tenniskentälle ja JärkiAreenalle ja myöhemmin vielä laajennamme Lastikan parkkipaikkaa soraparkkina alaspäin kohti Isokorkeeta. Myös vanha konevarasto ja huoltotalo saa uuden punaisen maalipinnan ja piha- ja aluetöiden yhteydessä on tarkoitus myös odotettu koirapuisto tasoittaa samalla aluekokonaisuudelle.
Mutta nyt täytyy sanoa, että olen onnellinen ja kiitollinen. Parinkymmenen vuoden urakka ja haave on maalissa. Iso kiitos kaikille hanketta tukeneille ja sitä vauhdittaneille. Tämä oli iso vääntö, mutta se oli sen arvoinen. Sillä…
Liike on lääke!
Pidetään yhdessä hyvää huolta Lastikasta. Se palvelee sisäliikunnan lisäksi myös luistelijoita ja myös pesäpallokenttää, hiihtäjiä, ulkoilijoita ja myös frisbeegolfaajia. Ja pienenä lisänä saimme myös äänentoiston ulos kenttäaluelle. Jospa ensi talvena joinain iltoina voisi ulkojäälle soida myös musiikki rusettiluisteluja ja muuta fiilistelyä varten.
Kiva päivä takana. Huomenna sitten Jyväskylää kohden ja kesätöitä. 22. kerta selostamaan Suomen MM-rallia. Hanaa!