Mitä kirja Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjasta voisi paljastaa?

Blogi, torstaina 05.04.2012

Kysymyksiä on varmasti paljon.

Onnistuivatko media presidentinvaalien gallupuutisoinnissa? Mikä oli uutisoinnin tavoite? Miksi lehdet ja jopa Yle muuttivat yhtäkkiä tapaansa kertoa gallupien tuloksista? Pettyivätkö lehdet ja Yle lopulta presidentinvaalien lopputulokseen? Millainen oli kupla Haaviston ympärillä? Oliko hypeä ja missä sitä oli? Miten… Ja miksi?

Tällaiset kysymykset jäivät minua hieman mietityttämään pressanvaaleissa. Ehkä merkittävin juttu median väännössä nähtiin näissä vaaleissa. Ennen näkemättömällä tavalla ensin Iltalehti ja sitten jopa Yle ja MTV3:nkin muuttivat gallupien uutisointiaan. Olen itse pohtinut, että oliko median tavoite vain luoda jännitettä vaaleihin jonka lopputulos oli ollut selvä jo kuusi vuotta? Näin uskoisin. Sillä jotain ihmeellistä oli otsikoissa jotka rakennettiin muotoon, että Niinistön kannatus romahtanut, kun oikeasti muutokset olivat virhemarginaalissa ja 50-60 prosentin kannatuslukemissa olemattomia.  Kun vielä samaan aikaan muut ehdokkaat keräsivät periaatteessa kannatuksia jotka mahtuivat kokonaan sinne virhemarginaaliin. Ja härskein veto oli se kuinka Iltalehti, Yle ja MTV3 muuttivat prosenttilukujaan yhtäkkiä kesken gallupjatkumon. Yhtäkkiä mukaan otettiinkin myös ne jotka eivät aikoneetkaan edes äänestää ja ne jotka eivät tienneet ketä äänestäisivät jos edes äänestäisivät. Näin saatiin tilanne muuttumaan nopeasti edellisestä gallupista niin, että luvut painuivat edes sellaisiksi, että voitiin ruveta rummuttamaan toistakierrosta. Puljaamiseksi homma paljastui viimeistään siinä vaiheessa kun pressanvaalien jälkeen tuli seuraava puoluegallup. Siinä Yle palasi jälleen vanhaan tuttuun esitystapaansa eli pudottivat EOS-ryhmän pois. Aika härskiä peliä. Joku olisi voinut syyttää mediapelistäkin.

Ja aika erikoista oli myös se miten media tahtoi hyvin pitkään pitää yllä nostetta Paavo Lipposen ympärillä. Ensimmäiset gallupit olivat kuitenkin jo kertoneet sen, että Lipposesta oli tulossa vaalien suurin häviäjä. Mutta tästä huolimatta gallupeista toisiin lehdet ja tv-kanavatkin halusivat pitää mukana esimerkiksi toisenkierroksen paria Niinistö-Lipponen. Ja taisi jotkut puhua titaanien taistelusta ja muustakin silloin kun Lipponen ilmoittautui kisaan. Onkohan näiden otsikoiden kirjoittajia yhtään edes nolottanut. Niinpä.

Ja aika erikoista oli se, että samaan aikaan toisen kierroksen vertailuissa ei esitetty lainkaan lopullista toisen kierroksen paria Niinistö-Haavisto. Muistan miten asiaa ihmettelin eduskunnan kuppilassa toisen tv-kanavan toimittajalle kun he hehkuttivat edelleen Lipposta vaikka kaikki näkivät, että ei Lipponen näissäkään vaaleissa olisi kansaa villinnyt ja samaan aikaan Pekka Haaviston noste oli nähtävissä hieman kokemattomammallakin silmällä. Tuon keskustelun jälkeen seuraavana päivänä samainen toimittaja tuli juttusille ja kertoi, että ”olet oikeassa. Ensi kerralla Haavisto on mukana toisen kierroksen vertailuissa”. Ja niinhän hänen piti ollakin.

No lopputulosta ei nämä gallupien puliveivaamisetkaan mihinkään muuttaneet. Lipposesta ei saatu näissäkään vaaleissa ääniharavaa. Eikä Niinistön kannatusta saatu oikeasti romahtamaan. Ei tietenkään. Itseasiassa puliveivaaminen sai aikaan sen lopulta sen, että median gallupeille lähinnä naureskeltiin. Media itse veti uskottavuuden omilta tutkimuksiltaan pelaamisella. Ja sen uskottavuuden palauttaminen vaatii nyt työtä niin medioilta kuin tutkimuksia tekeviltä yrityksiltäkin.

Tämä on yksi sellainen asia mitä toivon uuden pian julkistettavan kirjankin ainakin hieman ruotivan. Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjasta tulee nimittäin lähipäivinä uusi kirja ja uskoisin, että jotain tästäkin se kertoo. Ja varmasti antaa vastauksia muutamiin muihinkin kysymyksiin. Ja paljastaa muutaman yllätyksenkin.

130 päivän aikana ehti nimittäin tapahtua paljon. Paljon tarkasti suunniteltua, paljon yllättävää ja paljon sykkeellä ja sydämelläkin syntynyttä. Odotan jo innolla kirjaa.

Pian paljastuu sekin kuka keksi sloganit ja kuka piti Niinistön aikataulussa?

Mihin sinä haluaisit kuulla vastauksen? Jäikö sinua joku askarruttamaan pressanvaaleissa?

130 päivää -Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan tarina, antaa vastauksia moneen.

Mikä muuten sinusta oli pressanvaalien mieleenpainuvin juttu?

….

Tänään itse suunnistan perheen kanssa Lappeenrantaan. Jos ottaisin tähän rakoon pari pääsiäisen vapaapäivää. Saisi akkuihin lisää virtaa ensi viikkoa varten kun aloitamme kevään rutistuksen mm. valtion talouden kehysratkaisujen parissa. Kohta Lappeenrantaa kohden.

….

Ensin muutaman tunnin automatka tänne itärajan kupeeseen. Lappeenrannan ja Imatran välissä Saimaan rannalla nyt mukana päivä takana. Täytyy sanoa, että kyllä tämä Holiday Clubin lippulaiva täällä on ainutlaatuinen Suomessa ja paranee vaan kun alueelle rakentuu lisää majoitustilaa ja myös golf-kentät ja muut. Muutama päivä nyt täällä Saimaan Kylpylässä.

 

Kommentit