Minkä normin sinä purkaisit? Listataan yhdessä 100 seuraavaa turhaa Sääntö-Suomen kukkasta!

Blogi, maanantaina 30.07.2018

Suomessa on ensimmäistä kertaa ryhdytty kokoomuksen johdolla purkamaan sääntelyä. Tähän asti siis käytännössä sata vuotta maata rakennettiin vain uusien sääntöjen, lakien ja kieltojen varaan. Nyt aloitettu Kokoomuksen norminpurkutyö tähtää Suomeen, jossa saa tehdä. Ja Suomeen, jossa luotetaan ihmiseen.

Tänä päivänä on aika tavanomaista ja tyypillistä aina sen enempää totuutta pohtimatta tai siihen nojaamatta syyttää hallitusta kaikesta pahasta ja huonosta. Ja toistella, että ei hallitus ole saanut mitään aikaiseksi eikä tehnyt yhtään mitään. Kun jotain hyvää tapahtuu niin ei siitä ainakaan hallitusta kiitetä ja mieluummin sanotaan ilkeästi kuin toista kehuen tai saatikka kehuen.

Taloudesta olen kirjoittanut paljon ja siitä miten nyt homma on saatu pelittämään. Talous kasvaa, työllisyys paranee ja työttömyys vähenee. Ansioita on monella. Mutta pienemmälle huomiolle on jäänyt tämä norminpurku, mikä on yksi tämän vaalikauden meidän onnistuneimmista hankkeista. Isojen uudistusten, kuten vaikkapa kauppojen aukioloaikojen ja alkoholilain uudistuksen ohella, suomalaisten arkea ja yritysten toimintaedellytyksiä on parannettu jopa sadoilla pienemmillä norminpurkuhankkeilla eri hallinnonaloilla. Ajatus on ollut, että annetaan mahdollisuus ja luodaan mieluummin tilaa kuin ahdistetaan, estetään ja kahlitaan.

Tänäkin keväänä  teimme aikamoisen ison määrän erilaisia maatamme uudistavia norminpurkupäätöksiä. Johtava ajatuksena Suomi, jossa saa tehdä.

Tavallista arkea on tänä keväänä helpotettu mm. luopumalla piirinuohousjärjestelmästä, avaamalla nuohousala kilpailulle ja järkevöittämällä nuohousalan sääntelyä. Lisääntyvä kilpailu tuo kustannussäästöjä erityisesti kasvukeskusten kiinteistönomistajille. Pian ihmetellään aikaa jolloin nuohoojankin täytyi saada hoitaa työtään monopolibusineksenä.

Tämän ohella ympäristölupien järkevöittäminen etenee. Saimme juuri pöydällemme esityksen, joka tuo uuden sujuvamman ilmoitusmenettelyn nykyisten lupa- ja rekisteröintimenettelyjen rinnalle. Tästä olenkin kirjoittanut enemmänkin. Esitetyssä muodossaan ilmoitusmenettely lyhentää olennaisesti lupaprosessien kestoa. Meillä on aivan käsittämätön määrä investointeja ja muita hankkeita lupajonoissa jumissa syystä tai toisesta. Monet jopa ennen tätä vaalikautta toisen virkamiehen toisen virkamiehen tekemästä päätöksestä tekemän valituksen johdosta. Kyllä sitäkin hulluutta pian kaikki ihmettelevät meidän jo pitkään ihmetelleiden rinnalla.

Norminpurun ansiosta myös Suomen kesästä nauttiminen on entistä helpompaa.  Festarit ilman olutkarsinoita tai terassit ilman erillisiä juomanojentajia tai pienpanimoiden myymälät ympäri Suomen ovat uuden alkoholilain ansiota. Ja lisäksi alkoholilaki ei lisännyt alkoholin kulutusta vaikka heinäsirkkaparvien tapaan tällaisellakin osa pelotteli. Nyt on huomattu, että kulutus ei ole kasvanut, mutta se verovapaatuonti on vähentynyt. Järkevää tämäkin.

Nyt on sovittu myös siitä, että toistuvasti järjestettävien ja lyhytaikaisten yleisötilaisuuksien pelastussuunnitelmia ei enää tarvitse joka kerta uusia. Tämäkin muutos vähentää  tapahtumajärjestäjien, kuten festareiden byrokratiataakka.

Kesärientoihin ja häihin muihin löytää norminpurun ansiosta paremmin. Kiitos tästä kuuluu päätökselle päivittää tienvarsimainonnasta ja –ilmoittelusta annettuja määräyksiä. Eihän siinäkään ole ollut mitään järkeä, että nähtävät ja koettavat on täynyt pitää piilossa.

Tässä vain muutama esimerkki tuoreimmista normien puruista. Uskallan sanoa, että pian jo muistellaan ihmetellen, että oliko joskus oikeasti niinkin, että…

Toisaalta näilläkään päätöksillä ei saada Suomea valmiiksi. Siksi Kokoomus on sitoutunut jatkamaan norminpurkutyötä niin tällä kuin tulevillakin vaalikausilla.

Haluamme jatkossakin olla johtava Suomen uudistajapuolue ja puolue joka luottaa ihmiseen eikä sano aina EI. Haluamme rakentaa Suomea, jossa saa tehdä ja jossa jokaisen oikeutta päättää itse kunnioitetaan.

Suomi kyllä pärjää, kun suomalaisille annetaan sille järkevämmällä sääntelyllä mahdollisuus.

Tänään olen kirjoitellut listaa kaikesta siitä turhasta sääntelystä mitä maamme on edelleen pullollaan. Ajattelin tehdä lista missä voisi olla ainakin kymmenen tai ehkä sata seuraavaa purettavaksi joutuvaa byrokratian ja Sääntö-Suomen kukkasta. Nyt kysynkin sinulta vinkkejä mitä kaikkea turhaa sääntelyä voisimme vielä purkaa? Laita tähän alle FB:n kautta ehdotuksia.

Kommentit