Hämmentyneenä ja jopa surullisena kuuntelin eilen eduskunnan keskustelua lasten päivähoidosta. Keskustan riveistä suomalainen varhaiskasvatus niputettiin toteamukseen ”lapset viedään laitoksiin”. Pitkänlinjan keskustavaikuttaja Mauri Pekkarinen puhui salissa ”uusien laitospaikkojen” perustamisesta kuntiin kun puhe oli päivähoidon lisäpaikoista. Perussuomalaiset olivat keskustan kanssa kuin yhtä puuta. Varhaiskasvatuksesta ja päivähoidosta puhuttaessa perussuomalaiset puhuivat ”järjestelmästä”. Lapset siis ”raahataa osaksi järjestelmää”.
Pääministeri Jyrki Katainen, kahden pienen lapsen isä, toi onneksi keskustelun takaisin tähän päivää toteamalla, että ”Minä haen varhaiskasvatuksen piiristä, välittävien ammattilaisten piiristä, jossa on toisia lapsia, ja he viihtyvät siellä. Näin tekevät monet muutkin.” ”Samanlaista hyvää vastuullista hoitoa saadaan kotona. Samanlaista hyvää vastuullista hoitoa saadaan perhepäivähoidossa. Ei tämä maailma niin mustavalkoinen ole kuin te haluatte antaa ymmärtää.”
Katainen heittikin keskustelussa keskustalle ja perussuomalaisille piikin toteamalla, lähtevänsä nyt täysistunnon jälkeen sitten hakemaan lapsensa pois järjestelmästä.
Olen todella hämmästynyt keskustan ja perussuomalaisten asenteesta suomalaista päivähoitoa ja varhaiskasvatusta kohtaan. Itse entisenä opettajana olen saanut seurata varhaiskasvatusta erittäin läheltä ja olen enemmän kuin samaa mieltä isäpääministerin kanssa siitä, että suomalaisessa varhaiskasvatuksessa tehdään erinomaista työtä ja annetaan laadukasta hoivaa. Ei arvon keskustalaiset suomalainen päivähoito ole enää lastentarha ja säilytyspaikka vaan laadukkaan varhaiskasvatuksen tyyssija. Ymmärrän hyvin, että näiden tuhansien lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien mieli pahoittui eilisestä keskustelusta ja vähättelystä ja aivan syystä.
Päivähoitolakia uudistetaan varhaiskasvatuslaiksi.
Me kokoomuksessa siis arvostamme suomalaisen päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ja sen ammattilaisten tekemää työtä todella. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa onkin luvattu päivähoitolain kokonaisuudistus varhaiskasvatuslaiksi. Hallitusohjelmaan kirjattiin vuonna 1973 voimaan tulleen päivähoitolain uudistamisen lisäksi myös päivähoidon hallinnon ja ohjauksen siirtäminen opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Suomi oli pitkään EU:n ainoa maa, jossa varhaiskasvatuksen kehittäminen liitetään vielä sosiaalipalveluihin.
On todella valitettavaa, että syystä tai toisesta tämä uudistus on edennyt nytkin luvattoman verkkaan. Päivähoitolaki ei enää vastaa tämän päivän tarpeisiin. Nyt tarvitaan kokonaisuudistus, joka takaa varhaiskasvatukseen riittävän, koulutetun ja osaavan henkilöstön erilaisten lasten tarpeisiin. Lähtökohta pitää olla lasten tarpeissa, mutta myös perheiden erilaiset tarpeet on syytä ottaa huomioon.
Opetusministeri Jukka Gustafsson lupasi vuoden 2011 syyskuussa valtakunnallisten lastentarhanopettajapäivien avajaisissa, että ”varhaiskasvatusta koskevan hallinnon siirto valmistellaan nopeassa aikataulussa ja valmistelua vetävä virkamiestyöryhmä asetetaan pian. Opetusministerin lupauksen mukaan työryhmän piti tehdä työ nopeassa aikataulussa. Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi tiedotteessa 24.9.2011, että uusi varhaiskasvatuslaki tulee voimaan vuoden 2013 alusta lähtien. Jostain syystä nämä lupaukset petettiin.
Kokoomukselle vanhentuneen päivähoitolain uudistaminen on tärkeä kysymys. Uudistus koskee 160 000 – 170 000 päivähoitolasta ja heidän perheitä. Kokoomus haluaa Suomen olevan laadukkaan pedagogisen varhaiskasvatuksen edelläkävijä. Nykyinen lähes 40 vuotta vanha päivähoitolaki on aikanaan tehty erilaisen Suomen ja erilaiseen perheiden tarpeisiin.
Lastentarha- ja laitosajattelusta pitää nyt ottaa lainkin tasolla askel monipuolisen ja valinnanvaroja tarjoavan varhaiskasvatuksen pariin. Päivähoitolaki on välttämätöntä uudistaa varhaiskasvatuslaiksi, joka takaa lasten ja lapsiperheiden riittävät oikeudet. Lain tulee taata joustavat palvelut erilaisten lasten tarpeisiin, ja sen lisäksi uuden lain tulee myös ottaa huomioon erilaisten perheiden tarpeet. Lakiin tulee kirjata selkeästi myös osaava, koulutettu ja riittävä henkilöstö varhaiskasvatuksen tarpeisiin. Varhaiskasvatus on tärkeä osa kasvatusta, koulutusta ja elinikäistä oppimista.
Kesällä meidän kansanedustaja Sari Sarkomaa nosti esille myös lasten liikunnan. Hän piti välttämättömänä, että uuteen varhaiskasvatuslakiin kirjataan selkeästi lapsen jokapäiväinen oikeus riittävään liikuntaan ja leikkiin. Tästäkin on helppo olla yhtä mieltä.
Tätä uudistustyötä nyt tehdään ja hyvä niin. Lainsäädäntö saadaan siis myös ajantasalle hyvän ja laadukkaan päivähoidon kanssa. Soisin, että kansanedustaja Pekkarinen menisi vaikka ihan paikanpäälle katsomaan miten hyvää ja laadukasta työtä suomalaisilla päiväkodeissa joka päivä tehdään. Lähden vaikka mielelläni mukaan.
…
Nyt eduskunnan arkeen. Ympäristövaliokunnan ja puolustusvaliokunnalla aloitetaan tämä torstai.
…
Kello 15.12 ja seuraavaksi tapaamaan Finnairin johtoa. Halusivat palaverin kun otin kantaa heidän ratkaisuihin liittyen suomalaisiin lentoemäntiin ja stuertteihin. Mielenkiintoinen palaveri varmasti siis luvassa.
Mutta takana jo päivän kolme valiokuntaa mm. metsälain ja ulkoasiainvaliokunnan perusteellisen Syyria kuulemisen ohella. Taas ollut sellainen päivä, että ei kelloa ole ehtinyt paljon katsella eikä kahviakaan juoda. Jos nyt vaikka sitten Finskin väen kanssa kupposet ennen kyselytuntia. Illalla sitten vielä Espooseen tutustumaan jälleen yhteen hevostalliin ja maneesiin ja sen korjaustarpeeseen.
…
Kyselytunnin ja täysistunnon jälkeen suuntasin illalla vielä tutustumaan Espooseen Gumbölen kartanon mailla sijaitsevaan ratsastuskeskukseen. Kaupungin omistuksessa oleva suojeltu tallirakennus täyttää tänä vuonna 110 vuotta ja pitkä historia näkyy talossa. Vuonna 1903 rakennettu ja 1974 kilpa- ja harrastetalliksi työhevostallista muutettu talli on tarjonnut pitkään kodin peräti 43 hevoselle. Nyt talli oli tyhjä. Talli kaipaa pikaisesti remonttia ja hevoset lähteneet evakkoon. Tosin varmuus remontin alkamisesta ja kestosta on täysin auki. Alueella on myös on ollut käytössään myös 70-luvulla tehty 20 x 60 maneesi, jossa on katsomotilat noin 150 henkilölle. Sen liimapalkeista yksi petti ja viime talvena maneesi laitettiin sortumavaaran takia käyttökieltoon. Nyt maneesi on päätetty purkaa ja paikka kaipaisi uuden. No onneksi alueella on lisäksi hieno suuri ulkokenttä, joka kattaa kansalliset mitat täyttävät koulu- ja esteradat, mutta toki sekin nyt olemattomalla käytöllä kun talli on tyhjillään.
Legendaarisen Moskovan olympialaisiinkin Christopher Wegeliuksen kanssa osallistuneen Monday Morninging ja monen muun upean hevosen ja hevosmiehen talli kaipaa nyt siis suurremonttia. Itse annoin vinkkejä mahdollista remonttia ja uudisrakentamista varten ja lupasi olla avuksi projektissa. Mutta toki isossa roolissa on paikan omistava ja aikanaan maneesinkin rakentanut Espoon kaupunki. Nyt on hyvä kysyä, että onko lajit samalla viivalla? Itse toivon, että on ja toisaalta toivon, että lajeja ei enää tänään lajiteltaisikaan tyttöjen ja poikien lajeiksi jne. Ratsastus on tänä päivänä yksi nopeimmin kasvavia harrastuksia ja liikkuttaa niin äitejä kuin tyttäriä niin isiä kuin poikiakin. Ja on yhä kasvavassa roolissa myös mm. erilaisessa terapia käytössä.
Hieno ja historiallinenkin paikka jolle soisi ja jolle toivon toista 110 vuotta elämää. Toivottavasti tallin väki onnistuu Espoon kaupungin kanssa etenemään. Avuksi ollaan.
Huomenna aamusta Mäntyniemeen Ulkoasiainvaliokunnan kanssa. Ajankohtaiskeskustelut Tasavallan presidentinkanssa aamukahvipöydässä.