Mäntyniemen aamukahvit.

Blogi, perjantaina 27.09.2013

Ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta, molemmat, käyvät säännöllisesti keskustelua Tasavallan presidentin kanssa. Minulla ilo istua kummassakin pöydässä ja päästä näin poikkeuksellisen usein Mäntyniemeen tai Presidentinlinnaan. Myös kolmas valiokuntani, ympäristövaliokunta, käy keskusteluja presidentin kanssa, mutta ei kuitenkaan aivan niin säännöllisesti kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tekevät valiokunnat. Tänään jälleen UAV:n kanssa aamukahvitilaisuus ja hyvä kattaus olikin niin aamupalaa kuin asiaakin. Keskustelulista luonnollisesti pitkä ja voitte hyvin arvata mitkä aiheet esillä. En niihin julkisessa blogissani tämän laajemmin mene. Puolitoista tuntia hyvää ja monipuolista keskustelua ja erittäin hyvässä yhteistyön hengessä. Tästä tyylistä ja keskustelusta on tullut runsaasti palautetta ja kiitosta. Ja itsekin yhdyn tähän joukkoon. Keskustelua rakentavassa hengessä.

Tänään myös TP:n kansliasta uutisia Itsenäisyyspäivän vastaanotosta. Linnanjuhliahan ei tänä vuonna lainkaan järjestetä, vaikka edelleen tänäänkin moni lehti Linnanjuhlia uutisoineet. Presidentinlinna on suurremontissa ja Linnanjuhlia ei voida järjestää. Siksi korvaava paikka on etsitty Tampereelta ja Tamperetalossa Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivän vastaanotto. Minusta oli enemmän kuin järkevää ilmoittaa jo nyt pukukoodiin muutos. Iltapuvuissa ja frakeissa ei olisi järkeä juhlakonsertissa istua ja siksi uusi koodi on tummapuku ja kunniamerkit. Minusta myös hienoa hieman tehdä erilainen juhla kuin Linnanjuhlat kun paikkakin on aivan erilainen. Konsertti on upea tapa juhlia maamme itsenäisyyttä ja jään mielenkiinnolla odottamaan ketä esiintyjiä konsertti pitää sisällään? Olisiko Vesa-Matti Loiria, Katri-Helenaa ja totta kai Cheek 🙂 No katsotaan mitä presidenttipari keksii.

Eduskunnassa tieto juhlista otettiin tyytyväisyydellä vastaan. Ja hienoa myös se, että mukaan kutsutaan nyt yhä enemmän vieraita maakunnista ja ympäri Suomenmaan. Ja minusta hienoa sekin, että itsenäisyyttä juhlitaan iloisissa merkeissä. Toivottavasti vähän rennoissakin.

Päivään toki mahtui tänään metsälain kuulemisen jatkaminen ympäristövaliokunnassa ja välikysymysäänestys istunnossakin. Hallitukselle luottamus eduskunnalta ja työ siis jatkuu.

Nyt jo Lopella. Ja vapaa ilta perjantaina on luksusta. Iltapäivän kahvit Riihimäellä ja nyt nautiskellaan syysillasta.

 

Kommentit