”Miltä sinusta tuntuisi, jos sinä saisit 724 euroa, mutta täsmälleen samapalkkainen kassaan kuuluva kaverisi saisi puolet enemmän?”

Blogi, perjantaina 10.07.2020

”Miltä sinusta tuntuisi, jos sinä saisit 724 euroa, mutta täsmälleen samapalkkainen kassaan kuuluva kaverisi saisi puolet enemmän?”

”Muistetaan, että molemmat olette palkansaajina maksaneet täsmälleen yhtä paljon työttömyysvakuutusmaksuja, joilla ansiosidonnainen pääasiassa rahoitetaan.”

Näin kirjoitti Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki Verkkouutisissa 19.3.2020. Kotamäki selvitti asiaa Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta.

Kokoomus on ajanut vuosia tätä ns. universaalia kassan jäsenyydestä riippumatonta ansioturvaa kaikille työntekijöille.  On nimittäin tärkeää, että saisimme myös kaikki lomautetut ei-kassaan kuuluvat samat turvan piiriin. Kassajäsenyyden puuttuminen merkitsee nimittäin näille ihmisille helposti jopa tonnin menetystä kuussa ja heitä on muuten kymmeniätuhansia. Maksujen kannalta heillekin kuuluu ansiosidonnainen työttömyysturva.

Nykyjärjestelmähän luotiin 1960 tietynlaisena kompromissinä ja näin syntyi työttömyyskassojen vahva vuosikymmenten kytkös ammattiliittoihin. Ei sille sinänsä mitään järkevää perustetta ainakaan enää ole. Suomen valtio nimittäin on myöntänyt kassoille avustuksia. Työttömyyskassojen jäsenmaksut kattavata itseasiassa vain noin 5,6 prosenttia ansiosidonnaisen työttömyysturvan kustannuksista. Lähes 95 prosenttia ansiosidonnaisesta katetaan siis valtion toimesta. Ansiosidonnainen siis käytännössä kustannetaan kaikilta palkansaajilta ja työnantajilta perittävinä työttömyysvakuutusmaksuilla, mutta osaltaan myös verovain mm. tulo- tai arvonlisäveroista.

Tästä huolimatta nykyistä ansiosidonnaista työttömyysturvaa voivat saada kuitenkin vain työttömyyskassojen jäsenet vaikka myös kassoihin kuulumattomat joutuvat maksamaan palkastaan lakisääteisiä työttömyysvakuutusmaksuja kuten myös luonnollisesti veroja. Työttömäksi jäädessään he eivät kuitenkaan nykyisin olekaan oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan vaan joutuvat tyytyämään alhaisempaan perusturvaan. Voisi siis todeta, että kassoihin kuulumattomat maksavat vakuutusmaksuja tyhjästä.

Työttömyyskassoihin ei yleensä kuulu monetkaan opiskelijat tai muut nuoret työntekijät, mutta eivät myöskään usein hotelli- ja ravintola-alan sekä kuljetus- ja logistiikka-alan työntekijät. Koronakeväästä löydämme heihin selvän yhteyden. Nämä kovaa työtä tekevät työntekijät toimivat nimittäin juurikin niillä aloilla joita korona ja siihen liittyvät koronarajoitukset ovat kohdelleet ja runnelleet rajuimmin. Nykyinen järjestelmä ei siis ole pystynyt auttamaan eikä pysty ilman tätä muutosta jatkossakaan auttamaan heitä, jotka ansiosidonnaista turvaa eniten ja kipeimmin tarvitsevat, mutta eivät kuulu työttömyyskassaan.

Ratkaisu oli se, että nykyiset peruspäivärahatkin muutettaisiin ansiosidonnaisiksi. Tämän jälkeenkin työttömyyskassan jäsenyys toisi siis yhä lisäturvaa, mutta kuitenkin vain jäsenmaksuilla rahoitetun osuuden verran.

Kokoomus siis kannattaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista kaikille – juuri sen mukaisesti miten jokainen näitä maksuja maksaa. Se olisi reilua ja kohtuullista.

Kello 21.49 ja Pekkalan rannassa. Sauna lämpenemässä ja rippinuorten viikonloppua kohden.

Frissamokan Salaatti lounaaksi 🙂

Pelto-Seppälän Mulli & Mallaksen pihvi päivälliseksi…

Ja Topenon Syrjälän mansikkapaikan Riihikahvilan herkut jälkiruuaksi.

Tänään yksi työlounas liittyen kotikunnan kehittämiseen ja hieman laajemmin muuhunkin. Myös Lopen kunnan puheenjohtajiston kokous ja vielä illalla ystävien kanssa hyvää ruokaa ensin Pelto-Seppälän Mulli & Mallas -tilaravintolalla ja jälkiruuat Topenon Syrjälän Mansikkapaikan Riihikahvilalla. Ja kun vielä kerron, että lounaan nautimme tänään Ahtisen Päivin ihastuttavassa Frissamokassa, niin kyllähän siinä yhdeksi päiväksi kotiseuturetkeilyä ja paikallisten yrittäjien tukemista tulikin. Vatsakin tykkäsi.

Nyt saunaan lisää puita ja kohta löylyyn.

Kommentit