Miksi lapset ja nuoret laitetaan koronajyrän alle? – Baarissa voi pelata biljardia ja juoda olutta, mutta lapset eivät saa luistella tai voimistella edes yksin?

Blogi, sunnuntaina 09.01.2022

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen koronatoimet aiheuttavat nyt keskustelua enemmän kuin ehkä vielä koskaan tämän pandemian aikana. Ja minustakin aivan aiheellisesti.

Pitkäänhän pääministeri Sanna Marin, terveysministeri Krista Kiuru (sd.) ja myös hallituksen ratkaisuja vahvasti tukeva Keskusta puheenjohtajansa Annika Saarikon (kesk.) vakuuttelivat koronatoimissa, että he noudattavat asiantuntijoiden ja mm. terveysviranomaisten esityksiä ja se mitä he aina kussakin tilanteessa päättivät oli välttämätöntä ja asiantuntijoiden esittämää. Tämän kansa pitkään ottikin mukisematta vastaan ja toimien perustuminen terveysviranomaisten esityksiin uskottiin. Politiikkaa oli kuitenkin niissäkin jo mukana. Joskus itse kysyinkin, että miksi hallituksen täytyi käydä tuntien neuvotteluita, jos aina muka tehtiin se mitä asiantuntijat esittivät? Eikö silloin olisi riittänyt vain esitysten vahvistaminen sellaisenaan. Kyllä. Mutta nämä pitkittyneet neuvottelut olivat juuri sitä politiikkaa minkä Marinin hallitus toi koronatoimien pöytiin. Ja voi olla, että juuri politiikan sekoittaminen terveyden hoitamiseen, pandemian hillitsemiseen, sotkikin alkuun hyvin menneen koronan hoidon? Tällaisilta sotkuilta ja politiikan sekoittamisella koronan hoitoon olisi itseasiassa vältytty, kun olisi otettu käyttöön se tasavallan presidentti Sauli Niinistön koronanyrkki. Se olisi keskittynyt politiikan ja pelaamisen sijaan koronanhoitoon asiakeskeisesti.

Nyt viime perjantaina 8.2.2022 poliittiset neuvottelut Marinin hallituksen kesken oli tästä tilanteen hoidon politisoitumisesta jälleen vakava osoitus. Ensin hallituksen ministerit kävivät julkisuudessa keskustelua omien mielipiteidensä kautta erityisesti koulujen etäopetuksesta. Ministerit ja hallituspuolueet naulasivat kantojaan kiinni median kautta kuuntelematta ensin edes asiantuntijoiden esityksiä. Ymmärrän hyvin, että tällainen toimintapa myös pääministeri Sanna Marinia ärsytti ja hän totesikin Ykkösaamussa 8.1.2022 pitävänsä ”erittäin valitettavana, että keskustelua etäkoulusta käytiin julkisuuden kautta” ja näin ”aiheutettiin tarpeetonta huolta koulukentälle”.

Jollain tavalla kuitenkin hiipi mieleen, että olikohan tämä julkinen etäkoulukeskustelu kuitenkin hallitukselta vain heidän yhteisesti sopima sumuverho saada muut rajoitusesitykset läpi? Tai sitten demareilta taitava veto kääntää muiden hallituspuolueiden katse ja keskittyminen vain etäkouluun ja saada näin läpi sitten muut lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevat rajoitusesitykset?

Lopputulos oli kuitenkin odotettu ja hämmentävä. Keskusta ja vasemmistoliitto saivat julki kuvan, että he nyt estivät etäkouluun siirtymisen. Mutta samalla he unohtivat kertoa sen, että keskusta ja vasemmistoliitto kuittasivat kuitenkin kaikki muut mm. lasten ja nuorten harrastustoiminnan sulkuesitykset? Nyt onkin kyselty aivan aiheellisesti, että…

Mitä tarkoitti hallituksen lupaus: Lapsiin kohdistuvat rajoitukset vihoviimeinen keino?

Nyt toimet kohdistettiinkin juuri lapsiin? Eräskin äiti laittoi viestiä, että miten voi olla mahdollista, että baariin voi mennä oluelle ja pelaamaan biljardia, mutta heidän tytär ei saa mennä taitoluisteluharjoituksiin edes yksin? Ja vastaavia hämmästeleviä viestejä on tullut myös kuntosaleilta, padel-kentiltä ja tennishalleiltakin.

Itse uskonkin, että Marinin hallituksen poliittiset suositukset mm. lasten ja nuorten harrastustoiminnan sulkemiseksi eivät tule toteutumaan. Aluehallintovirastojen eli AVI:en ja kuntienhan pitäisi näitä päätöksiä tehdä, mutta ne eivät voikaan tehdä niitä hallituksen tapaan poliittisesti ja poliittisina mielipiteitä vaan niiden pitää noudattaa lakia. Jo nyt hallinto-oikeudet ovatkin joutuneet kumoamaan päätöksiä ja mm. kuntosalien kiinnilaittomääräyksiä laittomina. Päätökset ovat olleet lainvastaisia ja hallinto-oikeuden on ollut pakko ne purkaa.

Ja eilen 8.1.2022 esimerkiksi aluehallintovirasto joutui jo tiedottamaan, että ”Samalla Pohjois-Suomen aluehallintovirasto purkaa aiemman Pohjois-Pohjanmaan mm. urheilu-, liikunta- ja virkistystiloja koskevan sulun välittömästi, koska edellytykset sulkupäätökselle eivät tällä hetkellä täyty. Sairaalahoidon ylikuormituksen uhka on tällä hetkellä väistynyt. Siksi harrastustilat, kuten uimahallit ja ryhmäliikuntatilat, on mahdollista avata. Tiloissa tulee kuitenkin toimia terveysturvallisesti.”

Itse uskon, että näin tullee käymään monessa muussakin paikassa, jos hallituksen esityksiä ryhdytään toimeenpanemaan ilman lain edellyttämiä vaatimuksia. Keskustan Markus Lohikin (kesk) arvosteli jos yllättävänkin suorasanaisesti Marinin hallituksen mm. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikonkin siunaamia perjantaisia koronaesityksiä. Lohi totesi, että ”Oikeusvaltiossa tällaiset päätökset pitäisi kyetä perustelemaan ja ne pitäisi olla oikeassa suhteessa tavoiteltaviin päämääriin”.

Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaakin johtava Markus Lohi totesi some-päivityksessään, että ”Hallitus on lähtenyt nyt väärälle tielle. Se rajoittaa lasten ja nuorten harrastuksia ilman, että se kykenee perustelemaan niitä mitenkään välttämättöminä pandemian hallinnan kannalta. Sama koskee myös ruokaravintoloiden sulkemista jo klo 18.”

Olen Lohen kanssa samaa mieltä. En kyllä näe mitään lainsuomaa oikeutta määrätä esimerkiksi ruokaravintoloita sulkemaan oviaan kello 18? Ehkä myöskään kategorisesti sulkemaan lasten ja nuorten harrastustoimintaakaan? Tai kuntosaleja ja tenniskenttiäkään? Tästä saadaan muuten vielä aikamoinen sotku, jos näitä poliittisia Marinin hallituksen suosituksia ryhdytään nyt toimeenpanemaan alueilla AVI:en ja kuntien toimesta ilman lain edellyttämiä perusteluja. Hallinto-oikeudet tästä vain ruuhkautuisivat ja aikaa hukataan aidoilta ja vaikuttavilta koronatoimilta tällaiseen turhanaikaiseen kissanhännänvetoon.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta totesi Ylellä 8.1.2022, että ”harrastuksia ei tulisi rajata ilman perusteellista paikallista harkintaa”. Tervahauta itseasiassa totesi myös, että…

”Arvioimme on, että lapset eivät toimi moottorina tässä pandemiassa, joten kaikki lasten rajoitukset ovat de facto hyvin vähän vaikuttavia, mutta haitat ovat välittömiä ja laajoja”

HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen 8.1.2022 MTV:llä arvostelikin hallituksen toimia puhtaaksi teatteriksi.  Asiantuntijan mukaan toimet eivät ole vaikuttavia ja riittäviä. Lehtonen totesi, että ”Mutta hallitushan haluaa jotain yrittää. Aika paljonhan tässä on tällaista näytöstä, eli halutaan esittää toimenpiteitä, jotta näyttää siltä kuin olisi jotain tehty tämän tilanteen helpottamiseksi.”

HUS:n pomo myös tyrmäsi Marinin hallituksen kaavailemat uudet lisärajoitukset ravintola-alalle. Lehtosen mielestä ravintolarajoitusten tiukennus ei ole tässä vaiheessa kovinkaan merkittävää: ”Se on puhdasta poliittista teatteria, jolla halutaan näyttää kun aluevaalit on tulossa, että tehdään toimenpiteitä”.

Lehtonen päätti kommenttinsa paljon puhuvasti:

”Tartuntoja on niin paljon, että terveydenhuollon kantokykyä pitäisi muilla keinoin vahvistaa.”

Terveydenhuolto on Lehtosen mukaan nyt vaikeassa tilanteessa kolmesta syystä: koronapotilaiden korkea määrä sairaaloissa, tartuntatautilain prosessin hallintaan liittyvän paperityön määrä, sekä terveydenhuollon työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä sairastapaukset.

Nyt siis tarvitaan vaikuttavia toimia ja pitäisi keskittyä asiantuntijoiden linjauksien toteuttamiseen. Politiikka nyt sivuun ja katse koronapalloon. Ja kyllä, arvon pääministeri Sanna Marin, pääministeriä tarvitaan nyt johtamaan hallituksen koronatoimia.

Ps. Ja en malta olla ihmettelemättä, että kaikkien näiden lapsiin ja nuoriin kohdistuvien koronarajoitusten keskellä Marinin hallituksen puolueet ja jopa ministerit jatkavat aluevaalikampanjointiaan kuin koronaa ei lähes olisikaan olemassa? Ymmärrän, että tämäkin aiheuttaa ärtymystä kansalaisten keskuudessa, joilta on evätty monelta mahdollisuudet työhön ja yrittäjyyteen, ja vielä useammilta harrastamiseen ja kuntoiluun jne.

Itse olenkin toistaiseksi keskeyttänyt kaikki aluevaalikampanjointiin liittyvät tori- yms. tapaamistilaisuudet. Nyt ei ole oikea aika jakaa mehua ja karamellejä – eikä esitteitäkään – ohikulkijoille. Eikä pystyttää vaalitelttoja kauppojen eteen. Tehdään kampanjaa nyt ainakin toistaiseksi siis etänä mm. sosiaalisessa mediassa, lehdissä jne. Ja niin kuin aina, minulle voi myös soittaa ja laittaa viestiä.

Mennään siis terveys edellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit