”Hallituspuolueet käänsivät selkänsä tapahtuma-alalle”
Kuluvalla viikolla eduskunnassa käsiteltiin tukalaa tapahtuma-alan tilannetta. Tapahtuma-ala on jäänyt täydellisesti pääministeri Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallituksen toimien ja huomion ulkopuolelle. Siitä huolimatta, että tapahtumateollisuuden arvo massamme on noin 2 miljardia euroa, ja ala työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tapahtumateollisuudessa toimii valtakunnallisesti jopa noin 3200 yritystä. Nyt tilanne on kestämätön ja järkyttävä.
Alaa edustava Tapahtumateollisuus ry kertoi jo kesällä alan synkästä tilanteesta. Heinäkuussa julkaistu uutinen ekrtoi, että noin 90 prosentilla tapahtuma-alan yrityksistä liikevaihto putosi 79 prosenttia koronakeväänä maalis–toukokuun aikana. Kesän tuloksesta arvioitiin kutakuinkin yhtä synkkää vaikka hetken joitain tapahtumia järjestettiinkin. Koronan vaikutuksen näkyivät siinä, että tänä vuonna tapahtuma-alan yritykset ovat työllistäneet jopa 136 000 tekijää vähemmän kuin normaalina aikana. Lomautettuna on ollut noin 9000 työntekijää. Alahan on vahvasti sesonkiluontoista ja kun sesonkin menee alta niin silloin menee myös työpaikat. Tapahtuma-alahan heijastelee myös vahvasti moneen muuhun. Kun tapahtumia ja tilaisuuksia ei ole niin se näkyy myös mm. majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, liikennöinnissä ja kuljetusalalla ja myös aina vähittäiskauppaassa asti.
Markkinointi- ja Mainonta kirjoitti jo heinäkuun alussa 6.7.2020, ”Pahimmassa tapauksessa syksyllä voi olla edessä tapahtuma-alan yritysten konkurssiaalto. Kassat ammottavat tyhjinä, ja kustannustuesta on apua vain harvoille. Euroopassa tapahtumanjärjestäjien konkursseja on jo nähty”. Nyt tilanne on etenemässä tähän suuntaan. Heinäkuun lopussa tapahtuma-alan Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtaja Pekka Timonen ja pitkänlinjan tapahtuma-alan tekijä ja osaaja Mikko Leppilampi totesivat MTV3:lla (29.7.2020), että…
”Ala pysäytettiin yhdessä yössä, mutta se ei nouse edes kuukausissa”
Leppilampi totesi samassa uutisessa, että ”jos otamme esimerkiksi vaikkapa festivaalit, aika helposti mietimme, että kyse on ainoastaan viihteestä ja artisteista, jotka ovat paljon näkyvillä tai festivaalin järjestäjistä. Kyseessä on kuitenkin aito, laajalle ylettyvä ekosysteemi”.
Näinhän se on ja siksi alan todellisia vaikutuksia onkin lähes mahdoton laskea ja jopa arvioidakin. Itsekin esimerkiksi kesällä Seinäjoella hotellissa hotellin väkeä haastatellessani kuulin ja sain myös huomata miten hiljainen koko kaupunki oli. Hotellista kerrottiin, että kun tapahtumia ei ole niin ei myöskään ihmisiä. Hotellin auki pitäminen oli tällaisessa tilanteessa normaalisti tapahtumistaan mm. Provinssirockista, Vautiajoista, Tangomarkkinoista ja muista elävässä kaupungissa lähinnä hyväntekeväisyyttä. Pelkkä Lakeudenristin -kirkko kun ei ihmisiä kaupunkiin jaksanut kotimaanmatkailun sesonkinakaan vetää.
Isojen tapahtumien kielto, ravintoloiden sulkeminen ja avaamisenkin jälkeen hallituksen ministereiden suositus, että ravintoloihin ei pidä mennä ovatkin ajaneet ison alan tukalaan tilanteeseen. Jostain ihmeen syystä Marinin hallitus ei tätä tilannetta tahdo nähdä ja avata sille silmiään?
Talousvaliokuntahan teki jo kesäkuussa mietinnön (TaVM 14/2020 vp), jossa päätettiin yritysten kustannustuen eli koronatuen kriteereistä. Jo tuolloin oli selvää, etteivät kriteerit sovellu esimerkiksi tapahtuma-alalle ja matkatoimistoalalle ja tämän johdosta talousvaliokunta kehottikin Marinin hallitusta laatimaan erityiset tukikriteerit sellaisille toimialoille, jotka ovat joutuneet kärsimään julkisen vallan rajoitustoimista erityisen paljon. Vaatimus oli tiukka ja velvoittava – Suomen eduskunnan täysistunnon antama. Mutta miten sitten kävikään?
Nyt eduskunnan kokoonnuttua kesätauon jälkeen talousvaliokunta oli sopinut, että selvitys koronatuesta ja erityisesti sen kohdistumisesta edellä mainituille aloille käsitellään asiaan soveltuvan hallituksen esityksen (HE120) yhteydessä, jotta asia saadaan mahdollisimman nopeasti täysistuntokäsittelyyn. Valiokunta kuuli nyt syyskuussa mm. matkatoimistoalan toimijoita 11.9. ja tapahtuma-alan toimijoita 15.9. Myös eduskunnan edessä ja kansalaistorilla järjestettiin suuri ja pysäyttävä Ilman tapahtumia ei tapahdu mitään -mielenilmaus. Kaiuttimista tuli vain kohinaan niin kuin silloin tuleekin, kun mitään ei lavalla tapahdu.”
Talousvaliokunnassa vaikuttava kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kertoi perjantaina, että ”Asiantuntijakuulemisen perusteella esitimme (oppositio), että hallitus velvoitetaan tuomaan selvitys kustannustuen toimivuudesta sekä ehdotus näiden alojen tukitoimista eduskuntaan. Mietinnön käsittelyssä hallituspuolueet äänestivät tämän kumoon”. Eli SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät, RKP ja Keskusta äänestivät tapahtuma-alan ongelmiin puuttumista ja alan tukemista vastaan.
Kokoontumisrajoituksethan kuitenkin jatkuvat edelleen, ja yksin varsinainen suora tapahtuma-ala on jo tähän mennessä kokenut jo kymmenien miljoonien eurojen menetykset. Ja tässä ei siis mukana ole läheskään kaikki mihin tämä on säteillyt.
Marinin hallituksen hallituspuolueiden edustajat olivat ensin antaneet siis ymmärtää, että kyllä tapahtuma-alaa autetaan ja myös matkanjärjestäjiä, mutta lopulta käänsivät alalle selkänsä ja itse talousvaliokunnan mietinnössä ei valiokunnan kuulemisista huolimatta mainita sanaakaan tapahtuma-alan ahdingosta.
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman pukikin erikoisen tilanteen hyvin sanoiksi eilen perjantaina. Talousvaliokunnan jäsenä Vestman totesi, että ”olemme tyrmistyneitä päätöksestä. Hallituspuolueet tällä päätöksellä jättävät tapahtuma-alan heitteille. Alan koko ekosysteemi voi tuhoutua ilman taloudellista tukea ja viranomaisten ymmärrystä taloudellisesti kannattavien tapahtumien järjestämisestä, etenkin jos rajoitukset vielä jatkuvat pitkälle ensi vuoteen”.
Tätä tilannetta on mahdoton ymmärtää. Vasemmistoliitto ja Vihreät usein esiintyvät musiikkojen, konserttien ja muiden tapahtumien suurina ystävinä ja faneina. Nyt kun ala olisi tarvinnut apua ei sitä tukea löytynytkään.
…
Kello 20.42 ja matkalla Tampereelta kotiin. Ihanan kummitytön ihanat tuparit. Kiitos Venla rakas! Ja näin kiva päivä kääntymässä kohti pimeää yötä. Huomenna vapaapäivä ja ajattelin jos menisi vaikka piipparin kanssa vähän pellolle. Menneisyyttä etsimään.
Ja kiitos myös monista viesteistä liittyen aamuiseen tapahtuma-alaa koskevaa kirjoitukseen. Olen samaa mieltä, että tuntuu todella siltä, että hallitukselle työpaikat ja teollisuuden alat ovat hyvin eriarvoisia. Mutta me emme anna periksi! Ollaan suomalaisen työn puolella aina!