Miksi hallitus ei kertonut keväällä totuutta maskeista? – Johdettiinko ihmisiä tahallisesti harhaan peitelläkseen omia epäonnistumisia?

Blogi, perjantaina 09.10.2020

Pääministeri Sanna Marin (sd.) paljasti eilen torstaina eduskunnan kyselytunnilla totuuden kevään koronan hoidosta. Pääministeri vastasi kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun kysymykseen siitä miksi keväällä ei annettu hengityssuojainten käytöstä ns. maskisuositusta. Pauli Kiuru kysyi, että oliko todellinen syy kuitenkin se, että maskeja ei ollut? Pääministeri yllättäen myönsi näin olleen.

Pääministeri Sanna Marin totesi, että…

”Jos olisi annettu laaja maskisuositus ilman, ettei maskeja saada, minkälainen hämmennys siitä olisi tullut, kun maskeja ei ole saatavilla?”

Samaan aikaan maailmalla maskien käyttö levisi ja oli yleistä. Muualla niiden käyttöä ei kyseenalaistettu. Mutta meillä hallituksen johdolla toisteltiin, että maskien käytöstä ei ole hyötyä. Ja annettiin jopa ymmärtää, että niiden käytöstä voisi olla joskus jopa haittaa.

SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner twiittasikin eilen 8.10.2020 illalla paljon puhuvasti…

”Keväällä kerrottiin että maskeista ei ole hyötyä. Nyt kerrotaan että on niistä hyötyä, keväällä vaan valehdeltiin, kun ei ollut riittävästi maskeja. Aikamoista. Laajamittaista, suunniteltua valehtelua. Mistähän kaikesta muusta hallitus ja virkamiehet ihmisille nyt valehtelevat.”

Myös keskustan riveissä Marinin puheet aiheuttivat heti ihmetystä ja sieltä syyttävä sormi osoitti THL:n ja STM:n johdon suuntaan.

Jos kansaa tietoisesti on johdettu harhaan ja omia epäonnistumisia eli mm. EU:n maskihankinnoista ulosjääntiä yritetty siis peitellä näin niin tilanne on vakava. Olisiko kevään koronatilanne mennyt paremmin ja tartuntoja ja myös jopa kuolemantapauksia voitu näin välttää, jos maskisuositus olisi annettu heti? Se on perusteltu kysymys.

Maskeja kuitenkin tosiasiallisesti oli jo keväällä saatavana mm. kankaisina ja erilaisina kertakäyttöisinäkin. Moni olisi käyttänyt ja uskaltanut myös käyttää julkisessa liikenteessä ja kaupoissakin jos käytöstä ei olisi lähes peloteltu tai annettu kyseenalaista tietoa? Näin Yle kirjoitti toukokuun lopussa 29.5.2020 STM:n ”maskiselvityksestä”: STM:n selvitys: kasvomaskien hyöty on arjessa vähäinen tai olematon.

Ja hieman aiemmin huhtikuulla Ilta-Sanomat 18.4.2020: THL ja STM eivät suosittele kangasmaskien käyttöä: lisäävät pahimmillaan tartuntariskiä

Ja yllättäen linja muutti täysin ja elokuussa THL antoikin maskisuosituksen.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ja sen alaisuudessa toimivan Sosiaali- ja terveysministeriön sekä THL:n kevään toimet on nyt syytä puolueettomasti selvittää. Kuka antoi ohjeistuksia? Millaisia ohjeistuksia? Ja ennen muuta miksi?

….

Kokoomus esittää epäluottamusta ministeri Krista Kiurulle

Eiliset tapahtumat ja pääministeri Sanna Marinin kertomat ajoivat tilanteen tänään eduskunnan täysistunnossa siihen, että olimme pakotettuja esittämään STM:n ministeri Krista Kiurulle epäluottamusta koronakriisin tiedotuksesta. Kiuru ei vastannut täysistunnossa esitettyihin suoriin kysymyksiin ja, kun ne jäivät ilman vastausta ei muuta vaihtoehtoa ollut. Kyse on nyt siitä, että ohjasiko STM:n hallituksen johdolla kevään toimia ohi terveydenalan ammattilaisten. Epäluottamusesityksemme tehnyt Mia Laiho totesi, että…

”On äärimmäisen vakavaa, että ministeri ohittaa asiantuntijanäkemyksiä, mikäli ne eivät sovi ministeriön johdon linjaan. Hallituksen ja johtavien virkamiesten viestintä maskien ongelmista, tai jopa niiden haitallisuudesta, on omiaan heikentämään ihmisten luottamusta maskinkäytön hyötyihin”

Kyse ei siis ole siitä, että emme olisi tukeneet tai ettemme enää tukisi koronatoiminpiteitä, mutta nyt on paljastunut sellaisia asioita, että toimia ei olekaan tehty THL:n ja muiden alanammattilaisten suositusten ja valmistelun pohjalta vaan vahvalla poliittisella ohjauksella.

Asia on siis vakava ja vielä vakavammaksi sen tekee se, että tätä poliittista ohjausta on yritetty peitellä ja julkisuudessa on annettu ymmärtää esimerkiksi maskisuosituksista tai niiden antamattomuudesta muuta kuin sitä mikä ratkaisuja on tosiasiallisesti johtanut.  Toteen on käynyt se, että ratkaisuja ei tehtykään terveysasiantuntijoiden linjausten mukaan ja esimerkiksi keväällä THL:ää estettiin antamasta maskisuositusta.

Tässä muutama siteeraus Ylen uutisesta 15.5.2020, missä toimittaja Marja Sannikka haastatteli THL:n pääjohtaja Markku Tervahautaa:

Miksi THL ei ole tehnyt suositusta kasvomaskeista?

– Meitä ohjaavalla sosiaali- ja terveysministeriöllä on johtovastuu tämäntyyppisten suositusten antamisesta, nimenomaan tässä asiassa ovat halunneet pitää sen itsellään. Odotamme miten ministeriö reagoi lisäselvityksiä tehtyään.

Onko ministeriöllä nähdäksesi jokin syy, miksi se ei tästä ole vielä tehnyt suositusta?

– Minulla on käsitys, että tässä liikkuu herkkyyksiä, jotka eivät liity itse epidemian hoitoon, vaan ovat muuten yhteiskunnallisia. Asia voi olla jollain tavalla esimerkiksi politisoitunut. Tässä voi olla näkökulmia, jotka eivät ole vain tieteelliseltä tai tietopohjalta ratkaistavia, Tervahauta vastaa Sannikan haastattelussa.

Tämä haastattelu joutui täysin uuteen valoon pääministeri Marinin myönnettyä, että maskisuositusta ei keväällä annettu sen takia, että hallitus ei ollut pystynyt varmistamaan maskihankintoja. THL olisi siis selvästi maskisuosituksen jo silloin antanut, jos sitä ei poliittisesti olisi estetty. Ylen selvityksen mukaan jo toukokuussa maskit olivat pakollisia yli 50 maassa.

Epäluottamuslause on poikkeuksellinen ja se kohdistuu tässä vaiheessa vähintäänkin epäsuorasti myös koko hallitusta johtavaan pääministeri Sanna Mariniin. Marin näyttää nimittäin olleen tietoinen tästä poliittisesta ohjauksesta ohi terveysalan ammattilaisten ja asiantuntijoiden kannan ja suositusten.

Kysyä pitää, että miksi totuutta ei kerrottu kansalle ja myönnetty epäonnistumista maskien hankinnassa?

Tuore Eduskunta TV:n jakso nyt Facebookissa ja YouTubessa.

 

Kommentit