Pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) talousperintö on jäämässä historiallisen huonoksi. Hallitus on jättänyt tekemättä kaikki merkittävät rakenteelliset ja mm. työllisyyttä ja taloutta vahvistavat uudistukset ja jokaiseen ratkaisuksi on etsitty aina lisävelanotto. Itseasiassa vasemmistohallitus on ratkaissut kaikki eteensä saamat maamme ongelmat lisävelkamiljardeilla ja mikä vastuuttominta lisävelalla on ratkottu myös aina kaikki hallituksen oman sisäiset riidat, jännitteet ja lopulta koko hallituksen kasassa pysyminen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesikin eilen HS:ssä, että ”Tämä hallitus vain ei yksinkertaisesti kykene minkäänlaiseen priorisoimiseen”.

Vasemmistohallituksen jälkeensä jättämä perintö on lapsille ja lapsenlapsillemme kauheaa ajateltavaa.
Ja näin se valitettavasti on ja näyttää selvältä, että tulevaksi kevääksi sovitut ja luvatut taloustoimet myös sysätään velkakuiluun. Hallitus tulee rikkomaan kevään kehysriihessä, jo ennestään rumalla tavalla yhteensä jopa 1,4 miljardilla eurolla rikkomansa hyvän taloudenpidon kehykset. Kehyksien lisärikkominen tarkoittanee lisää velkaa varmasti vähintään miljardin, jos ei jopa paljon enemmänkin. Ja tämän kaiken vasemmistohallitus on keskustan esittelystä valmis kustantamaan lisävelanotolla lasten ja lastenlasten piikkiin.
Petteri Orpo oli täysin oikeassa siinä, että nykyinen hallitus on jättämässä Suomen “aivan kammottavaan jamaan”. Tämä tilanne on kaikkein surullisin juuri heille, jotka hyvinvointiyhteiskuntaa eniten tarvitsevat. Hallitus on unohtanut SDP:n entisen kansanedustaja Outi Ojalankin kauaksi viisaan huomion siitä, että ”vahva valtiontalous on köyhänkin paras ystävä”. Nyt velalle rakennettu hyvinvointiyhteiskunta on kaikkein heikoin kohtaamaan tulevien vuosien talouden ongelmat ja valitettavasti se on selvää, että niitä tulee myös jatkossakin.
Yleisesti on tunnustettu ja me olemme kokoomuksesta myös vaatineet lisäpanostuksia uskottavaan maanpuolustukseen. Olemmekin tyytyväisiä, että hallitus on nämä esityksemme toteuttamassa. Nämä panostukset tullaan tekemään hävittäjä HX-hankkeen tapaan. Mutta Saarikko tulee maksattamaan kaiken muunkin hallituksen keksimän lisävelalla. Orpo kommentoi tätä samaisessa haastattelussa puhuttelevasti toteamalla, että ”Mutta hallituksen velvollisuus olisi tehdä ne lähtökohtaisesti kehysten sisällä eli vastaavasti ottaa jostain muualta pois. Niin tässä maassa on aiemmin toimittu. Tämä hallitus vain ei yksinkertaisesti kykene minkäänlaiseen priorisoimiseen ja leikkauksiin.”
Ja kun kuitenkin vielä vain viikko sitten keskustalainen valtiovarainministeri Saarikkokin oli korostanut samaisen lehden haastattelussa, että ”nyt asioita on pantava tärkeysjärjestykseen ja suomalaisten on myös varauduttava hintojen nousun vuoksi luopumaan jostain”. Saarikko ei kuitenkaan yksilöinyt, mihin valtion rahaa ei riitä eli mistä otetaan pois ja nyt on käymässä selväksi, että Saarikko ei näin aio toimia vaan tulee maksattamaan kaiken lisävelanotolla.
Orpo päättikin haastattelunsa muistuttamalla, että kaikki aiemmat kerratkin kepulaiset ovat puhuneet vastuullisen taloudenpidon nimiin, mutta joka kerta ”tulleet jokaisista hallituksen talousneuvotteluista ulos niin, että kaikki on mennyt”.
Olen samaa mieltä, että jos Annika Saarikko toimisi nyt kuten hän puhuu…
”Hän olisi hyvä valtiovarainministeri.”
Teot odottavat siis tekijöitään ja velka maksajiaan.
…..
Riku Bitter jatkaa kampanjapäällikkönäni myös 2023 eduskuntavaaleissa
Tänään kokoustimme tukiyhdistykseni Hämeen Oikea suunta ry:n kanssa ja katse jo keväässä 2023. Riku Bitter johtaa myös tulevaa eduskuntavaalikampanjaamme ja Tiina Seppälä jatkaa johtoryhmässä ja hallituksessa.
Tekijöitä 💙💙