Mäntyniemeen.

Blogi, perjantaina 08.03.2013

Perjantai aloitetaan kahvitilaisuudella Mäntyniemessä. Tasavallan Presidentin pöydässä tänään keskustelemme ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta ja esillä myös valiokuntamme vierailu Venäjälle. Tämä yhteydenpito tänä päivänä toimii erinomaisesti ja on mutkatonta. Ja näin sen perustuslainkin mukaan pitääkin toimia.

Niin ja ennen muuta hyvää Naistenpäivää kaikille naisille. Mikä olisi muuten paras naistenpäivän lahja Suomen valtiolta maamme naisille?

Kello 15.19 ja nyt muutama tunti taukoa ennen illan MTV3:n ja Tukikummien Nuorten hyväksi -iltaa. Upea tapahtuma luvassa ja oli kunnia saada kutsu mukaan.

Tänään päivä alkoi erittäin mielenkiintoisella tilaisuudessa presidentin luona. Mäntyniemessä ajankohtainen ulkoasiainvaliokunnan ja presidentin keskustelutilaisuus ja läpi laaja kirjo asioita pääpainona nyt Venäjä. Valitettavasti en niihin täällä voi sen syvemmälle mennä, mutta totean nyt vain, että hyvin toimii tämä yhteistyö nykyisin. Kiitettävällä ja aktiivisella tavalla.

Kahvipöydän jälkeen jatkoimme ulkoasiainvaliokunnan kanssa sitten eduskunnalla varsinaisessa kokouksessa mm. Unifil-operaation parissa ja myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan kuulemisella useammastakin asiasta. Lyhyt istunto perään ja siinä se Heinosen perjantai eduskunnassa olikin. 

Nyt jo kämpillä. Illalla sitten presidentti Sauli Niinistön aloittaman Tukikummi ry:n ja MTV3:sen nuorten gaalaan.

Kello 23.19 ja takaisin Lopella.

Nyt tehtiin jotain uutta. Upea ilta takana ja siitä suuri kiitos Tasavallan presidentti Sauli Niinistön aikanaan perustamalle ja johtamalleen Tukikummit ry:lle ja MTV3:lle. Ensimmäinen Nuorten hyväksi -ilta oli todellakin onnistunut ja oli upea huomata miten presidettimme esimerkki saa väen liikkeelle ja myös auttamaan. Illan aikana vähävaraisille nuorille esimerkiksi harrastusten maksamiseen yms. kerättiin yli puoli miljoonaa euroa ja talkoissa mukana lukuisat yritykset, mutta myös valtavasti yksityisiä lahjoittajia. Lisäksi meitä oli satakunta vierasta seuraamassa iltaa Hartwall Areenan Niemi-Centerissä ja kyllä sielläkin oli upea tunnelma. Mukana valtavasti väkeä tekemässä talkoita hyvän asian eteen ja puhelimiin vastaamassa mm. ministeri Alexander Stubb ja Aki Riihilahti ja kymmenet muut. Ja tottakai lukuisat artistivieraat myös mukana hyvän asian puolesta.

MTV3:lle kuuluu presidenttimme rinnalla myös suuri kiitos tästä jutusta. Ilman heidän valtavaa panosta ei tällaista iltaa olisi saatu aikaan ja kiitosta täytyy kyllä antaa myös kanavan uudesta ideasta julkaista myös ns. Hyviä Uutisia. Hieno idea poimia uutisiin jatkossa myös myönteisiä ja hyviä huomioita ja asioita maastamme. Jään innolla odottamaan mitä seuraavissa uutisissa tarjotaan Tehdään Hyviä Uutisia -leimalla.

Mutta nyt kello jo paljon. Ja huomenna työviikko jatkuu vielä Lahden Salpausselän kisoissa aamusta. Tai taitaa olla niin, että ei sitä työksi voi laskea. Mukava päivä varmasti tulossa ja tarkoitus ehtiä vielä Riihimäelle Enduron SM-kisojakin seuraamaan. Sporttipäivä siis tulossa.

Kommentit