Viime kevään tuore ylioppilas, 19-vuotias formulakuljettaja Emma Kimiläinen asettuu kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaaksi Helsingissä. Kuluvalla kaudella yksi maamme lupaavimmista nuorista kuljettajista on ajanut uutta ADAC Formula Masters –sarjaa Saksassa, mutta DTM-kausikaan ei ollut poissuljettu mahdollisuus. Moottoriurheilun ammattilaiseksi tähtää Kimiläinen haluaa antaa panoksensa myös kotikaupunkinsa kehittämiseksi.
– Tavoitteeni on, että ajan ammatikseni formuloita, mutta olen koko ajan määrätietoisesti tehnyt myös suunnitelmia opiskelujen suhteen ja tähän kokonaisuuteen politiikka sopii hyvin, kertoi Emma Kimiläinen elämänsä haaveita.
Vuosina 2005 ja 2006 Formula Ford –luokassa Emma Kimiläinen menestyi loistavasti ja voitti kaksi SM-hopeaa ja seuraavalla kaudella hän voitti arvostetun Formula Ford Maljan sekä sai Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa (NEZ) hopeaa jääden vain pisteen päähän voitosta. Lisäksi Emma valittiin vuoden 2005 naisautourheilijaksi, AKK:n Etelä-Suomen vuoden autourheilijaksi sekä Formula Ford -luokan tulokkaaksi. Kaudella 2007 Kimiläinen ajoi Ruotsissa Formula Radical –sarjaa ja tämän jälkeen Audin kiinnostus lahjakasta suomalaiskuljettajaa kohtaan heräsi. Viime kauden päätteeksi Kimiläinen ajoi lupaavat testit Audin DTM:n autolla, mutta tehdaspaikka ei vielä iän takia kuluvaksi kaudeksi auennut. Audi halusi Kimiläisen ajavan uudessa ADAC Formula Masters-sarjassa yhden kauden.
– Kauden alku oli vaikea, mutta viime osakilpailu Assenissa lupaili jo hyvää. Uskon, että loppukaudesta taistelen tiukasti jokaisen osakilpailun voitostakin, kertasi Emma Kimiläinen kuluvaa kautta.
Hollannissa Kimiläinen ajoi vakuuttavasti viikonlopun toisen lähdön kakkoseksi. Sarjassa ajetaan 8 osakilpailua eli 16 kilpailulähtöä ja nyt takana on vasta kuusi starttia. Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan DTM-sarjan loppuhuipennuksen yhteydessä.
”Kokoomus mun juttu”
Emma Kimiläinen on ollut jo pitkään kiinnostunut politiikasta. Hän oli mukana moottoriurheilupiireistä tutun Timo Heinosen eduskuntavaalikampanjassa 2007 ja nyt nuori nainen on valmiina itsekin mukaan politiikkaan.
– Timo (Heinonen) kysyi keväällä kiinnostustani lähteä mukaan Helsingin kunnallisvaaleihin. Tapasimme eduskunnassa ja muutaman palaverin jälkeen päätös oli valmis, kertoi Emma Kimiläinen ja totesi tähtäävänsä tosissaan vallankahvaan.
Helsingin kaupunginvaltuustossa Kimiläinen lupaa olla nuorten ja urheilun ja vapaa-ajan ääni, mutta lähellä sydäntä on myös liikenneasiat ja yrittäjyyskin.
– On tärkeää, että huolehdimme siitä, että kaupungissamme on tekemistä nuorille ja kaikille muillekin. Liikunta on parasta ennaltaehkäisevää työtä ja siihen kannattaa kaupingin panostaa, kertoi Emma Kimiläinen tavoitteistaan.
Moottoriurheilijana Kimiläinen näkisi mielellään myös koko pääkaupunkiseudun ja koko maankin yhteisen moottoriratahankkeen toteutuvan. Huippu-urheilu tarvitsee arvoisensa paikat.
– Espoon kartingratahanke on hyvä esimerkki politiikasta, jossa otetaan huomioon asukkaiden erilaisia tarpeita. Ja kun katsotaan kuka on paras lähettiläs nyt Espoolle maailmalla niin ei ole kahta sanaa. Ja Häkkinen Vantaalle.
Kunnallisvaalit käydään lokakuun lopussa ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 26.10.