Näin on noustu sitten kokoomuslaiseen Suomeen. Onnea vielä kaikille kokoomuslaisille tekijänaisille ja tekijämiehille. Tulos on huikea ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kiitokset myös sadoista tekstiviesteistä ja onnitteluista. Olen iloinen, että saan jatkaa tätä työtä myös omassa rakkaassa kotikunnassani.
Tällä viikolla eduskunnassa ei ole lainkaan istuntoja joten hieman saamme hengähtää. Tosin olen nytkin kalenteriini aikalailla kivasti ohjelmaa keksinyt, mutta myös aikaa itselle ja omille töille. Eli tänäänkin illansuussa Pekkalan mökille.
….
Mukava päivä takana. Tänään saimme tiedon, että Lopen kokoomuksen äänimäärä nousee vielä eilisestä. Läyliäisissä nippu ääniä hukassa ja tietojen mukaan ne tulevat kokoomukselle. Hieno juttu. Ei kuitenkaan niin paljoa, että pakka menisi uusiksi.
Mutta keskustelua on riittänyt myös valtakunnan tasolla. Viestejä on tullut ympäri maan ja mm. moni tukemani Hyvä Ehdokas -kandi meni omaan valtuustoonsa läpi. Sankaritarioiden alkua. Mutta kun meillä on iloittu loistavasta tilanteesta on toisissa puolueissa alkanut jo puheenjohtajien lähtölaskenta. Keskustan puheenjohtajaa ollaan mediassa jo kovaa tunkemassa sivuun paikaltaan ja lähtöpassia ollaan ojentamassa myös puoluesihteeri Jarmo Korhoselle. Aika kovaa kieltäkin jo käytetty ja myös mielipidemittaukset kertovat samaa tarinaa. Mutta aivan omaa luokkaa on melu sitten SDP:n Jutta Urpilaisen ympärillä. Ei ole Jutalla helppo alku. Tänään blogissaan Erkki Tuomioja lyttää Urpilaisen toimet täydellisesti. Mene ja tiedä onko tässäkin jo lähtölaskenta alkanut. Onhan tulos todella niin surkea, että ei sellaista ole SDP:ssä sitten 60-luvun nähty. Tuomioja lyyttää nettisivuillaan Urpilaista mm. näin: ”Tilanteessa, jossa maa huutaa selkeän sosialidemokratian ja vasemmistolaisen politiikan perään eivät unelmahöttö ja fraasit uudesta keskustasosialidemokratiasta herätä luottamusta”. Niinpä. Ehkä kaikkein puhuvin ja ennustavin ja ehkä jo taustalla tehtävästä puheenjohtajanvaihdosta puhuva on blogin loppulause: ”Politiikka tulee palauttaa politiikkaan ja toivottavasti saamme eduskuntavaaleihin mennessä vielä sellaisen sosialidemokratian, joka sen tekee”.
Aika kovaa kieltä puoleensa kokeneimmalta poliitikolta ja se ei varmasti jää huomaamatta. En kuitenkaan itse uskon, että Urpilaisen palli vielä heiluu, mutta seuraavat gallupit voivat jo tehdä sitä. Miten se Urpilainen itse totesi, että jos yksi jalka tuolista alkaa lyhentyä ei tuoli pysy pystyssä. Hieman toisessa paikassa tv-tentissä näin totesi ja ehkä tuo Tuomiojan edustama vasemmistojalka nyt sitten on vaarassa.
Mutta nyt jo mökiltäkin kotiin. Laituri järvestä ylös ja kesävedet pois ja nurkkia kuntoon. Saa talvi sen puolesta tulla.