Maanantai, 23.08.2010

Blogi, maanantaina 23.08.2010

Uusi viikko starttaa tästä. Kaunis aamun aurinko järven takana. Pilviä tosin kerääntyy taivaalle koko ajan. Mutta kohta jo siis matkassa. Tänään jatkan tämän vuoden yritysvierailujen sarjaa Lounais-Hämeessä. Pyrin vuosittain kiertämään 10-20 yritystä ja kuulemaan suoraan paikan päältä mitkä asiat puhuttavat yrityksessä, sen johdossa ja sen työntekijöissä ja osaajissa. Olen huomannut tämän toimintatavan mitä parhaimmaksi saada aitoa tietoa sieltä missä tehdään ja osataan. Tällä kertaa olemme valinneet yrityksiä Lounais-Hämeestä. Aamusta tutustun ensin Parma Oy:n toimintaan ja sitten iltapäivällä luvassa toinen mielenkiintoinen visiitti, kun pääsen tutustumaan Fenestran ikkunatehtaaseen Forssassa. Hieman muutakin sinne sovittuna eli tiukka ja mielenkiintoinen päivä tänään luvassa.

Illalla vielä luvassa vierailu ja tutustuminen Lopen Samoojien toimintaan. He ovat kutsuneet koko valtuuston, kunnanhallituksen ja myös kuntamme tarkastuslautakunnan yhteiseen tapaamiseen. Hauska saada tällainen joukko yhtaikaa kokoon ja aiheina siis liikunta, kuntoliikunta ja retkeily yms. asiat.

Mutta nyt Lounais-Hämettä kohden.

….

Maamme elvytyspolitiikkaa on toiminut mitä parhaiten. Tilastojen ja muun vastaavan tueksi tänään jälleen kaksi yritysvierailua, joissa rakentamisen elvytystoimien onnistumista kiiteltiin. Aivan huikeita nuo rakentamisen pudotukset tämän laman aikaan, mutta elvytystoimet toivat ratkaisevat työt yli taantuman. Itseasiassa juuri niin, että yritykset säilyivät ja pysyivät pystyssä vaikka tosin lomautuksia ja myös hieman irtisanomisia tarvittiiin. Mutta rakentamisen elvytyksellä yritykset säilyivät ja nyt jälleen hyvä trendi ja kasvupäällä niin Parman elementtitehtaalla kuin Fenestran ikkunatehtaallakin. Näissä kahdessa siis tänään viestin kaiken kaikkiaan kuutisen tuntia tutustuen yritysten ja tehtaiden toimintaan ja läpikäyden myös niiden historiaa, mutta ennen muuta tulevaisuuden näkymiä.

Talouskriisi siis syksyllä 2008 pysäytti lähes kuin seinään uusien eli ns. kovan rahan rakennushankkeiden käynnistämisen. Asuntoministeri Jan Vapaavuoren esityksestä silloin tehtiin nopealla aikataululla merkittäviä päätöksiä asuntorakentamisen ja asuntokorjaamisen elvyttämiseksi. Talouden syöksyssä elvytyksellä pystyttiin pitämään asuntorakentaminen pahimpana kriisivuonna 2009 edellisvuoden tasolla ja asuntojen korjausrakentaminen jopa siis lisääntyi. Elvytystoimien ajoitus oli siis kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ja onnistunut ja maanlaajuisesti työpaikkoja onnistuttiin elvytyshankkeilla pelastamaan yli 20 000 henkilötyövuotta. Esimerkiksi vuonna 2009 tehtiin aloittamisen mahdollistavat päätökset yli 14 000 valtion tukemalle uustuotantoasunnolle ja edellisvuodesta ARA-asuntojen määrä kasvoi yli 10 000 asunnolla. Samalla käyttöön otettuja ns. välimallin vuokra-asuntoja aloitettiin yli 4 000 ja myös muita vuokra-asuntoja rakennettiin enemmän.  Lisäksi asumisoikeusasuntojen tuotanto kasvoi kuusinkertaiseksi yhteensä lähes 3 000 asuntoon. Tänä vuonna voimakas omistusasuntokysyntä nostanee asuntorakentamisen jo lamaa edeltäneelle noin 30 000 asunnon vuositasolle. 

Edelleen ensi vuoden talousarvioehdotuksessa rahaa rakentamiseen on. Valtion asuntorahastosta tuetaan noin 8 000 uuden korkotukiasunnon rakentamista ja lisäksi varaudutaan 2 000 yleishyödyllisyyssäännösten ulkopuolisen niin sanotun välimallin mukaisen vuokra-asunnon rakentamiseen. Lisäksi erityisryhmien asuntojen investointiavustuksiin tulee 110 miljoonaa euroa ja tämä avustus kohdennetaan ensisijaisesti kaikkein heikompiosaisten asumisen tukemiseen. Ensi vuodelle varataan lisäksi korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksiin yhteensä 60,5 miljoonaa euroa. Tästä 14 miljoonaa euroa kohdennetaan rakennusten energiankäytön vähentämiseen. Määräraha kasvaa kuluvan vuoden 49,5 miljoonasta eurosta. Vuoden 2011 näkymät ovat ainakin nyt siis matalan korkotason, mutta myös talouskasvun elpymisen ja vahvan omistusasuntokysynnän takia varsin hyvät. Aiempien vuosien mukaista tarvetta asuntorakentamisen elvytyksen jatkamiselle ei siis enää ensi vuonna ole. Laman kourissa käytössä olleet elvytystoimet eli ns. välimalli, laajennettu käynnistysavustus ja 10 % korjausavustus voidaan nyt hallitusti ja aikaisempien päätösten mukaisesti lopettaa ensi alussa.

Mutta tästä huolimatta siis edelleen tälle puolelle panostetaan ja toivotaan, että kasvu säilyy hyvällä uralla. Erittäin mielenkiintoiset vierailut kumpikin ja jälleen paljon uutta tietoa mm. rakentamisen energiatehokkuusasioista. Niiden parissa tulemme jälleen syksylläkin työtä tekemään. Mutta nyt hetki kirjoitustöiden parissa ja illalla sitten Lopen Samoojien iltaan.

….

Kello 21.43 ja hetki sitten takaisin mökille. Tänään ilta siis Luutaharjun takana Kalattoman Kämpällä. Kunta hankki muutama vuosi sitten retkeily ja vaelluskäyttöön vanhan tukkikämpän ja nyt viime maaliskuusta lähtien paikkaa on isännöinyt ja hoitanut Lopen Samoojat talkoilla. Satoja talkootunteja jo takana ja nyt paikka kaikkien yhdistysten ja muiden vuokrattavissa nimellistä korvausta vastaan. Tänään sitten kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja tarkastuslautakuntamme oli kutsuttu tutustumaan paikkaan ja täytyy sanoa, että kyllä kaikki olivat näkemäänsä enemmän kuin tyytyväisiä. Paikka on käyttövalmis ja odottaa nyt vain partiolaisia, päiväkotilaisia, koululaisia ja muita. Kannattaa ehdottomasti miettiä yhtenä kohteena jos retki- tai leiripaikkaa mietitte. Vuokrauksesta vastaan Lopen Samoojat ja alueella hienot vaellusreitit ja mm. Luutaharjun Samo ja lukuisia laavuja ja nuotiopaikkoja lähialueilla. Erittäin kaunis ja toimiva kokonaisuus ja yksi hyvä tutustumismahdollisuus on jälleen syyskuun lopussa, kun Poronpolku kutsuu samoamaan Lopelle. Sunnuntaina 26.9. lähtö klo 9-12 Riihisalosta ja reittien pituudet 5 km, 13 km, 18 km, 24 km ja 30 km. Pidemmillä matkoilla on erikoisuutena Punelian ylitys kapulalossilla tai soutuveneellä.

Lopen Samoojista lisää: http://www.lopensamoojat.fi/ ja Poronpolusta: http://lisa.hyrinet.fi/loppi/matkailu/index.php?sivu=reitit/poronpolku.

Mutta paljon siis tänään nähty ja koettu. Kiitokset siis tästäkin päivästä. Huomenna jälleen Helsinki päivä eli eduskuntaan.

Kommentit