Yksi halpa. Ilmainen joululahja on helppo antaa. Eli SRP kaipaa jälleen jouluksi lisää verenluovuttajia. Tällaisten pyhien aikaan erityisesti syöpähoidoissa tarvittavista lyhytkestoisista verihiutaleista tullee pulaa pian ja siksi onkin hyvä jälleen kerran haastaa meistä kaikki yhteisiin joulutalkoisiin.
Itseasiassa tämä vuosi on erityisen haastava juuri siksi, että pyhät sijoittuvat tänä vuonna aina loppiaiseen asti arkipäiville ja näin pitkiä taukoja on tulossa myös itse luovutusmahdollisuuteen. Siksi erimerkiksi isoimmat luovutuspaikat ovat avoinna poikkeuksellisesti myös tapaninpäivänä 26.12.
Jotain tuosta veren tarpeesta kertoo se, että jokaisena arkipäivä tarvitaan yli tuhat verenluovuttajaa. Vasta tällä määrällä SPR:n Veripalvelu pystyy takaamaan sen, että apua riittää kaikille verivalmisteita tarvitseville. Tänä vuonna on jo yhteensä 160 000 henkilöä käynyt luovuttamassa verta ja apua on saanut tilastojen mukaan noin 50 0000 potilasta. Monessa tapauksessa apu on ollut korvaamaton. Pelastaja.
Eli annetaan mekin jokainen yksi tällainen lahja tänä jouluna tai joulunpyhinä. Verta voi siis luovuttaa, jos on terve, 18 – 65-vuotias ja painaa yli 50 kiloa. Nuo luovutuspaikat ja niiden aukioloajat löytyvät täältä SPR:n Veripalvelun kotisivuilta. Eli ota haasteeni vastaan.
Tänään minulla vapaapäivä. Olen sopinut, että käyn vielä hoitamassa kuitenkin muutamat asiat kunnassamme ja tapaan muutaman yrittäjän, mutta periaatteessa kalenteri odottaa jo joulua. Jos hieman vielä ostoksille ehtisin. Mutta aivan rauhassa.
…..
Mediassa annettu hätähuuto veripalveluiden luovuttajatarpeesta oli ainakin Hämeenlinnassa kuultu. Itse ehdin Hämeenlinnaan kahden aikaan ja parissa tunnissa oli pusseja kertynyt erittäin hyvin ja en itse ole sellaisessa ruuhkassa koskaan ollutkaan. Sain jonotella puolisentuntia pedille pääsyä, mutta aika meni kyllä todella mukavasti. Juttuseuraa ainakin riitti. Itselleni 63. merkintä luovutuskirjoihin ja aika moni muukin oli liikkeellä tänään kuuden luovutuksen vuositahdilla. Katsotaan sainko tänään myös muutaman verenluovuttajan innostumaan myös luuydinluovuttajarekisteristä. Maailmanmaajuinen luuydinrekisteri voi olla monelle pelastaja ja koskaan emme tiedä milloin tämäkin hätä osuu itseemme tai lähellemme. Itseasiassa aika usein noin kolmannes muistaakseni löytää avun lähipiiristään ja kolmannes sairastuneista tästä rekisteristä. Ja kolmannes ei apua saa. Mutta tätä rekisteriosuutta olisi helppo kasvattaa jos vain halua ja tahtoa meillä on. Mietipä sinäkin jos lähtisit mukaan rekkariin. Itseasiassa hyvinkin todennäköistä, että koskaan ei kutsua luovutukseen tule, mutta olet kuitenkin valmiina auttamaan jos juuri sinun näytteesi kohtaa. Minulle kerran kutsu luovutukseen ja olin jo antanut myös lisänäytteet ja sopinut luovutuksestakin. Sitten se peruuntui. Syytä en tiedä. Ehkä minua ei löydetty tarpeeksi ajoissa? Tai toivottavasti potilaalle löytyi vielä minua paremmin sopiva luovuttaja. Sitä en tiedä. Voin ja miettiä.
Luuydin luovuttajaksi voi liittyä helposti. Verenluovutuksen tapaan helppo tapa auttaa ja olla valmiina. Rohkeasti mukaan.
Nyt joululahjatkin jo valmiina. Huomenna olemme pyytäneet ystäviä ja kummilapsia perheineen iltaa istumaan. Tontut ovat siis käyneet. Myös koti alkaa olla valmiina. Juuri sain kylpyhuoneen valmiiksi ja Satu onkin urakoinut päivän muiden huoneiden kimpussa. Joulu tulee.