Maanantai, 21.09.2009

Blogi, tiistaina 22.09.2009

Edelleen siis kotisivujeni suurempi tekninen uudistustyö kesken ja sen takia kuvat eivät täällä vielä näy tai osalla selaimia voi näkyä vain rukseina. Mutta työtä siis tehdään ja tarkoitus saada homma kuntoon mahdollisimman pian. Vaihdoimme siis sivujeni palveluntarjoajan ja näin pystymme tarjoamaan joutusumman pohjan sivuilla surffailluun. Edellinen ruuhkautui ja kaatuili aika-ajoin ja siksi tämä tuli eteen. Mutta palaan heti kun kaikki jälleen kunnossa ja sivut täydellisesti ylhäällä.

Tänään pitkä päivä sovittuna Lopelle. Aamusta yksi neuvottelu tulevista asioista ja sitten ylimääräinen valtuustoryhmämme ja kunnanhallitusryhmämme kokous kello 13. Haluamme vielä käydä isommallakin porukalla läpi tuota kouluverkkoselvitysryhmämme esitystä ja näin evästää kunnahallitusryhmäämme illan kokoukseen. Paljon tullut uutta tietoa ja faktaa tämänkin viikonlopun aikana esille ja siksi syytä käydä nyt huolellinen läpikäynti vielä kertaalleen. Ryhmämme ja kunnanhallituksen kokouksen välissä kokoonnumme sitten vielä koko valtuuston voimin strategiatyön pariin. Uudistamme kuntamme kuntastrategiaa nyt ns. puhtaalta pöydältä ja työtä sen parissa riittää.

Ammattiyhdistysliikkeen vaatimukset kotimaisen omistuksen lisäämisestä joutuivat viikonloppuna varsin outoon valoon, kun Aamulehti kertoi ay-liikkeen sijoittaneen suuren osan omasta omaisuudestaan arvopaperisijoituksina nimenomaan ulkomaille ei siis suomalaisen työntukemiseen ja suomalaisyrityksiin. AL:n mukaan yhdeksällä suurella ammattiyhdistyksellä olisi peräti 136 miljoonan euron ulkomaalaiset sijoitukset eikä tietoja edes kuulemma saatu kaikilta ammattiliitoilta. Viime viikolla ammattiliitoista erityisesti JHL kampanjoi kovasti kotimaisen omistuksen puolesta ja kyseenalaista mm. valtion kumppanuushankkeet esimerkiksi Destian kohdalla. JHL:hän järjesti aiheeseen liittyen mm. työnseisauksen Destiassa, Raskoneessa ja Labitumissa. Nyt sitten JHL:n toimialajohtaja totesi, että heitä ei kiinnosta se sijoittavatko he kotimaahan vai ulkomaille.

Samaan aiheeseen tarttuikin viikonloppuna jo ryhmämme varapuheenjohtaja Petteri Orpo, joka vaati selvitystä ammattiyhdistysliikkeen sijoituksista ulkomaille. Aivan aiheellisesti Petteri siis ihmetteli, että samaan aikaan JHL pelottelee suomalaisia sillä, että nykyinen valtion omistajapolitiikka johtaisi kotimaisen omistuksen murenemiseen, ja samaan aikaan itse ilmoittaa, ettei sitä kiinnosta sijoittaminen kotimaisiin kohteisiin. Olen samaa mieltä Petterin kanssa, että ehkä näitä Ay-rahojakin voisi käyttää mielyymmin sijoitustoimintaan kotimaisen työllisyyden tukemiseen ja suomalisen omistajuuden vahvistamiseen. Jäädään siis odottamaan JHL:n ja muiden vastausta ja perusteluja omalle toiminnalleen.

….

Kello 17.05 ja kohta kunnanhallitukseen. Juuri saimme päätökseen kunnan strategiapäivän. Kävimme läpi tavoitteita ja mittareita ensi vuodelle ja koko valtuustokaudelle ja jälleen hyvää keskustelua varsinkin ryhmätöissä. Mutta nyt kunnanhallitukseen. Tulemme esittämään, että Kormun koulun lakkautusta ei suunnitella ja se poistetaan lopettavien listalta ja samalla tulemme vaatimaan ennen lopullisen päätöksentekoa kouluverkon muutosten vaikutusten selvittämistä päivähoidon ja esiopetuksen suhteen. On kestämätön tilanne jos koulujen lopettaminen tarkoittaisi ensi tai seuraavana tai viidenkin vuoden sisällä uuden päiväkodin tai uusien tilojen rakentamista. Toivotaan, että saamme tällaisen jatkoajan. Koulujen lakkauttamisen suunnittelu joutuu aivan uuteen valoon jos sen tuoma säästö hukkuu heti päivähoidon ja esiopetuksen lisäkustannuksiin.

….

Kello 21.55 ja juuri hetki sitten kotiin. Aivan uskomaton kunnanhallitus. Kouluverkkoasiamme ajautui aikalailla umpikujaan ainakin toistaiseksi. Meidän valtuustoryhmä olisi halunnuy päiväisen kokouksen jälkeen vielä täydentää selvitystä sen vaikutuksilla päivähoitoon ja esiopetukseen. Itseasiassa näin sovimme jo aikanaan kun työ alkoi. Jostain syystä tämä jätettiin selvityksestä pois ja nyt sen julkistamisen jälkeen tuli useita kysymyksiä mm. siitä mahtuuko lapset kylistä päivähoitoon ja esiopetukseen taajamiin ilman lisärakentamista, saneerauksia ja myös lisä henkilöstöresursseja. Tämän pohdinnan kävimme omassa ryhmässämme jo vuosi sitten ja koko ajan olemme halunneet selvittää kokonaisuuden kestävällä tavalla. Nyt tänään kunnanhallitus äänesti (minusta kokousteknisesti vielä täysin väärin) esityksistä toisiaan vastaan ja lopulta vain Kormun koulun säilyttäminen saatiin lopulliseen päätökseen. Itse olen vakuuttunut, että päätös ei syntynyt siis oikein ja täytyy katsoa miten sen kanssa tulee edetä. Ainakin se on selvää, että valtuustossa tulemme vaatimaan myös tuota puuttumaan varhaiskasvatuksen osuutta tähän selvitykseen. Katsotaan sitten miten siellä sen kanssa käy.

Kommentit