Ensimmäinen yö uudessa kodissamme takana. Taitaa ollakin 20 vuotta siitä, kun viimeksi olen asunut kerrostalossa. Aikanaan muutimme kesällä 86 perheemme kanssa omakotitaloon. Niin tosiaan ansuinhan aikanaan tosin opiskeluaikanani Hämeenlinnassa Palokunnankadulla. Pieni opiskelijaksiö aivan Hämeenlinnan keskustassa. Oli mukavaa ja hienoa aikaa. OKL:ssä oli hyvä henki ja opetus ja Hämeenlinna on upea kaupunki. Silloin siihen ihastuin ja totesinkin, että kaupunki missä voisi asua joskus perheenkin kanssa. Vehreää, vettä ja kaikki tarvittavat palvelut.
Tänään aloitamme koulupäivän 8.40 Läyliäisten koulussa. Mukava mennä jälleen omaan työhön ja toivotaan, että siihen on aikaa enemmänkin. Työpäivän jälkeen lupasin illalla mennä vielä kunnanhallituksen ryhmäkokoukseen ja sitten Hausjärven kokoomuksen syyskokoukseen yhdessä Viinasen Iiron kanssa puhumaan. Tämän jälkeen olemme sopineet vielä kampanjameetingin Rikun kanssa. Siinä tehtävää yhdeksi maanantaiksi. 🙂
….
Sydämenltäni opettaja. Niin se on. Tänään jälleen kun pienen tauon jälkeen pääsin opettajan rooliin niin kylläpä nautin ammatistani. Läyliäisten koulussa englantia, matematiikkaa, historiaa ja äidinkieltä. Se sellainen lasten aitous ja innostus on kadehdittavaa. Ja niin se on vaan vielä alakoulun kuutosellakin, kun osaa oikein heidän kanssaan olla ja mennä. Innolla menen huomennakin töihin, mutta tällä kertaa vierailu jää kahteen päivään.
Nyt pieni kirjoitus ja sitten kunnanhallituksen ryhmäkokoukseen ja sitten kuitenkin vielä kunnanhallitukseenkin ja myöhemmin illalla Hausjärvelle Iiron kanssa kokoomuksen syyskokoukseen.
…
Kunnanhallitusryhmässä kävimme läpi illan kunnahallituksen esityslistan. Jälleen hyviä esillenostoja ryhmäkokouksessa ja monen asian taustat ja vivahteet saivat lisävalaistusta. Aloitimme kello 17.00 kunnanhallituksen ja itseasiassa lopulta ehdin olla paikalla oikeastaan pari pykälää vaille koko kokouksen. Asiat menivät joutuisasti ja yhteisymmärrys oli hyvä.
Kokouksesta ajoin sitten Riihimäen kautta Hausjärvelle Lundian uusiin tuotantotiloihin alustajaksi Viinasen Iiron kanssa. Iiro piti ensin oman alustuksensa ja oli ilo kuunnella kokeneen miehen sanoja ja ajatuksia nykymenosta. Rehellinen ja vastuuntuntoinen – vähän mukaellen tähän voisi sopia mihin rehellinen mies selkärangastaan pääsisi.
Kauniita sanoja Iiro minustakin laukoi ja päivä päivältä ymmärrän yhä paremmin mikä merkitys tukiryhmällä on. Sana kiirii – siinä sen salaisuus. Myös omatunnon äänenä tehokkaita. Iiro itseasiassa on sen minulle aikanaan opettanut, että puhu ja tee niin, että voit huomennakin ola tekojesi takana.
Omassa puheenvuorossa hieman valotin kampanjamme suuntaviivoja ja keskustelu oli hyvä. Mukava saada tiukkojakin kysymyksiä vastattavaksi ja päästä keskustelemaan vaikeistakin asioista. Siitä pidän.
Tilaisuuden jälkeen saimme vielä tutustua Lundian uusiin toimitiloihin toimitusjohtaja Jori Keckmanin johdolla ja hyvältä näyttää. Taisin löytää sohvan uuteen vierashuoneeseemme 🙂 Samala jään odottamaan Korpiheteen Jukan valaisimia kun ne ensikuun alussa saadaan markkinoille.
Kotimatkalla ehdin vielä keskustella hetken kampanjankin asioista ja todennäköisesti saimme samalla hyvän puhujan Vanajanlinnan seminaariin 12.1. Onhan päivä jo ylhäällä? Paljastan tuon viimeisen puhujan hieman myöhemmin. Kovan luokan nimi Iiro, Vapaavuoren Jannen ja EK:n Tellervo Kyläharakka-Ruonalan seuraksi.
….
Nyt kello 21.32. Vielä hieman huomisen valmisteluja. Huomenna opettajapäivä Läyliäisten koululla. Miten se meni…. Luonteeltaan opettaja 🙂