Maanantai, 18.02.2008

Blogi, maanantaina 18.02.2008

Poliisin riittävät resurssit liikennevalvontaan ja muihinkin tehtäviin on noussut aiheesta esille. Asia ei ole aivan uusi ja sen synty on muutaman vuoden takana. Nyt on tärkeää, että voimme turvata poliisin uskottavan toiminnan ja valvonnan ja tutkimuksenkin. Itse olin tyytyväinen, että asia nousi esille myös tämän vuoden talousarvion käsittelyssä ja mm. valtiovarainvaliokunnan mietinnössä arjen turvallisuuteen osoittettiin 4 miljoonaa lisää poliisin määrärahoihin.

Meidän poliisitaustainen kansanedustajamme Petri Salo on useaan otteeseen kantanut huolta poliisin määrärahoista. Petri totesi istunnossakin tänä vuonna, että ”Pohjoismaisittainkin suomalainen poliisi on tehokas. Jos verrataan Suomen poliisien määrää Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan tai siihen, paljonko kustannuksia tulee per kansalainen, niin voidaan sanoa, että Suomessa on tällä hetkellä tehokas ja taloudellinen poliisi. Tämä on hyvä vertailupohja, nimenomaan verrata Suomen poliisia muihin Pohjoismaihin.”

Mutta siis miksi tähän tänään puutuin niin syy on se, että poliisi valvoo nyt tehostetusti nopeuksia ja turvalaitteita teillämme kansainvälisen teemaviikon aikana. Valvontaa tehostetaan kampanjan aikana erityisesti onnettomuusalttiissa paikoissa. Ja toisena erityiskohteena nopeuksien rinnalla on turvalaitteiden merkitus ja tällä kertaa erityisesti lasten turvalaitteet koko EU:n alueella. Tällaiset kampanjat ovat hyviä – niillä on näkyvyys ja ennaltaehkäisevä merkitys, mutta tärkeää on että rakennemuutoksessakin turvaamme poliisin kenttätyön määrärahat. On hyvä, että Petri muutaman muun kansanedustajan kanssa pitää tätä asiaa esillä. Tukea tulee varmasti paljon kansalaisilta ja meiltäkin.

Mielenkiintoinen oli myös aamulla tv:stä kuulemani kolmen helsinkiläisministerin ehdotus kansanäänestyksestä pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämisestä. Mielenkiintoiseksi asian tekee ennen muuta se, että esityksen takana on keskustalainen kuntaministeri Mari Kiviniemi, Vihreiden Tuija Brax ja meidän asuntoministeri Jan Vapaavuori. Eli esityksen takana merkittävä joukko ja laajasti eri puolueet. Ministeiden mukaan sopiva ajankohta kansanäänestykselle olisi lokakuussa järjestettävien kunnallisvaalien yhteydessä. Katsotaan nyt ollaanko Helsingin seudulla edes valmiita asiaa selvittämään. Pahaa pelkään. Toivotaan, että kansalaiset saavat edes mielipiteensä kertoa.

Tänään maakuntapäivä. Nyt aamusta kuntamme puheenjohtajisto, sitten työlounas Riihimäellä ja siitä se päivä käynnistyy.

Viime viikolla saimme tiedon, että SOK ostaa logistiikkakeskukselleen tontin Sipoon Bastukärristä. Tämä yksi sellainen iso hanke, jossa mekin olimme mukana kisaamassa, mutta näin tämä peli päättyi. SOK:n kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen perusteli paikan valintaa sijainnilla. Hän totesi, että ”optimaalinen sijainti pääkaupunkiseudulla mahdollistaa tehokkaan henkilö- ja tavaraliikenteen”. Mielenkiintoinen argumentti ruuhkien ja työvoimapulan alueella 🙂 Logistiikkakeskus työllistää alussa noin 300-400 henkeä ja Sipoo nyt sitten miettii miten joukkoliikennettä voisi kehittää ja asumistarjontaa parantaa. Tänään meillä asia esillä aamun puheenjohtajistossa ja eihän siinä muu auttanut kuin todeta tappio ja suunnata katse eteenpäin. Mutta uskon, että meidän kunnan alueelle kiinnostus vain kasvaa. Muuten esillä kaavoitusasioita ja henkilöstöpolitiikkaa. Tämän jälkeen työlounastapaaminen Riihimäellä alueemme asioista ja nyt Hämeenlinnassa. Tänään illalla täällä kokoomuslaisen järjestöväen koulutus, johon olen siis lupautunut yhdeksi alustajaksi.

Mukava ilta Hämeen Kokoomuksen piiritoimistolla takana. Aiheena eduskunnan toiminta ja lainsäädäntötyö, mutta myös lähestyvät kunnallisvaalit. Kiitos mukanaolijoille.

Joku kysyi mielipidettäni hallituksen huonoon henkeen? En osannut vastata. En ole kuullutkaan sellaista. En nähnyt edes merkkiä. Vaikea kommentoida.

Kommentit