Tänään Helsingin Sanomat lähestyvät meitä sivistysvaliokunnassakin ji useamman viikon erityisesti puhuttanutta ja työllistänyttä aihetta otsikolla: ”Syrjäytyneiden nuorten joukko kasvaa vuosi vuodelta”
HS:n jutun mukaan syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria on ainakin 65 000. Lehti viittaa Stakesin elin sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen laskelmiin, joiden mukaan määrä kasvaa vielä joka vuosi noin tuhannella. Helsingin Sanomat pyysivät Stakesilta selvitystä asiasta, ”koska viranomaiset eivät tiedä oikeaa määrää”. Arviot ovat vaihdelleet 14 000:sta yli 100 000:een. On aivan totta ja todellakin on niin, että vaihteluväli on kutakuinkin juuri noin suuri riippuen siitä kuka sitten laskee ja miten. Mutta kuitenkin tosiasia on se, että luvut ovat suuria jokatapauksessa ja jokaisen nuoren ”pelastamiseksi” meidän on tehtävä työtä. Tästä yhtenä esimerkkinä tai toimenpiteenä myös esitykseni moniammatillisten oppilashuoltoryhmien toiminnan selkiyttäminen ja mm. salassapitolainsäädännön korjaaminen lapsenedun mukaiseksi. Tästä esityksestäni lisää Uutiset -sivulla täälläkin.
Toinen mikä aiheuttaa keskustelua ja myös tätä ”lukumääräheittelyä” on syrjäytymisen määrittely. Kuka on sitten syrjäytynyt? Selsingin Sanomat määrittelee uutisessaan, että syrjäytyminen merkitsee sitä, että nuori putoaa jopa pysyvästi sosiaalisen-, koulutus- ja työelämän ulkopuolelle ja on vaarassa sortua alkoholin, huumeiden ja rikollisuuden maailmaan. Tämä tapahtumaketju on ennen muuta inhimillinen tragedia, mutta myös yhteiskunnallinen iso haaste. Työelämästä syrjäytynyt aiheuttaa nimittäin valtiontalouden tarkastusviraston mukaan yhteiskunnalle 60-vuotispäiväänsä mennessä yli miljoonan euron kustannukset pelkkinä menetettyinä verotuloina.
Huostaanottojenmäärä kasvaa myös kovaa vauhtia. Samassa uutisessa kerrottiin, että kodin ulkopuolelle sijoitettujen alaikäisten määrä oli vuonna 2001 tilastojen mukaan yksi prosentti koko ikäluokasta. Tämä tarkoittaa noin tai runsasta 15 000 nuorta. Stakes puhuu tästä ryhmästä ”syrjäytymisen kovana ytimenä”. Niin ja tämä joukko kasvaa joka vuosi. Lisäksi syrjäytymisvaarassa ovat avohuollon piirissä olevat lapset. Nämä ovat siis lapsia jotka ovat lastensuojelutoimien kohteena. Heitä uhkaa syrjäytyminen, elleivät he saa henkilökohtaista huolenpitoa ja apua.
Erittäin hyvä juttu Helsingin Sanomissa. Erittäin ikävästä ja vakavasta asiasta. Toivotaan, että tämä jälleen herättää meidän jokaisen silmiä näkemään tilannetta. Puuttumaan siihen varhain. Kantamaan vastuuta. Huoli on minusta ehdottomasti meidän yhteinen – koko yhteiskunnan – kaikkien yksilöiden.
***
Tänään itselläni mielenkiintoinen päivä. Aloitan työviikon ensin Hämeenlinnassa Lyseolla nuorten kanssa. Aiheena yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja osallisuus. Esillä myös Hämeenlinnan lyseon ajankohtaiset aiheet ja liikuntakysymykset tapaamisessa rehtorin kanssa. Sitten iltapäivällä Hämeen Kansalliset seniorit pitävät kokouksensa Lopella ja olen lupautunut mukaan. Tällä tahdilla päivä siis liikkeelle. Viikkoon mahtuu useampikin puhetilaisuus. Mutta aloitetaan nyt tästä päivästä ensin.
….
Kello 16.30 ja juuri Lopen kunnantalolta kotiin. Lopelle oli tänään kokoontunut Hämeen Kansalliset Seniorit koko piirin voimalla kevätkokoukseen ja minulla oli ilo saada olla mukana. Oli mieltälämmittävää kuulla kokouksen avaussanat joissa muisteltiin parin vuoden takaista Senioripiirin kirkkopyhää Lopella ja siellä pitämääni puheenvuoroa ja aikaa sen jälkeen ja kaikkea mitä on tapahtunut. Tuli itsekin hieman kelailtua noita nauhoja mielessä edestakaisin ja huomennahan tulee jo täyteen vuosi eduskuntavaaleistamme. Paljon on senkin jälkeen siis tapahtunut. Senioreille pidin tuhdin puheenvuoron politiikan ajankohtaisista asioista ulkopolitiikasta omistajaohjaukseen ja eläkkeistä verotukseen ja liikennehankkeisiin. Puheenvuoroni kirvoittikin joukon kysymyksiä ja kommenttipuheenvuoroja ja ohjeistustakin. Niitä kaikki mielelläni vastaanotan. Kiitokset kutsusta ja kiitokset myös siitä, että kokouspaikaksi oli valittu kotikuntani Loppi.
Ennen tuota Seniorikokousta kävin aamulla tapaamassa Hämeenlinnan Lyseon rehtoria. Esillä ajankohtaisia asioita koulumaailmasta ja muutama lyseokin toive ja tulevaisuusjuttu ja sitten tämän palaverin jälkeen parille luokalle alustus lainsäädäntötyöstä, hallituksen ja eduskunnan toiminnasta ja yleisesti vaikuttamisesta ja nuorten osallisuudesta. Itseasiassa iltapäivällä kerroin, että aamulla innostin nuoria ”äänestykapinaan” ja toivoin, että se saa myös eläkeläiset ja muutkin heräämään vastaiskuun. Tämä elävöittäisi ja lisäisi äänestysaktiivisuutta. Iltapäivällä sitten innostin ikäihmisiä samaan kisaan. Toivotaan, että tuottaa tulosta. Kumpiakin itseasia meitä kaikkia tarvitaan mukaan yhteisiin talkoisiin. Haasteet isoja kunnissa ja valtakunnassakin ja jokainen joka mukaan lähtee on tervetullut.
Nyt jo kotona. Mielenkiintoinen puhepäivä – Korvapäivä takana. Parasta antia näissä aina ne vinkit ja ideat – risut ja ruiskukat. Niistä parhaiten oppii.
Nyt tekisi kyllä mieli jo hieman kommentoida näitä viimeisiä käänteitä Ilkka Kanervan ympärillä. Voi tätä julkisuushakuisuutta. Jopa oman porukan sisällä.
…
Katselin tuossa mainion Harvoin tarjolla -sarjan jälkeen ykköseltä vielä Uralin Perhosen. Halusin katsoa, sillä en halua arvostella tai kommentoida näkemättä sitä itse. En halua tätä arvostella näkemisen jälkeenkään. Ei olen sen arvoinen. Surullista.