Hyvät urheilutoimittajat,
olisiko nyt oikea paikka vaikka se onkin jo tietyllä tavalla myöhäistä. Tänään Urheilugaalassa kruunata viisi MM-kultaa putkeen voittanut, viimeisen 2011, endurolegenda Mika Ahola Vuoden Urheilijaksi. Hän sen olisi ansainnut jo aiemminkin ja ansaitsee tänäänkin. Toivottavasti valinta on oikea.
Minun sydämeni palkinto menee ainakin hänelle.
Meidät motorsport väen pysäytti tänään järkyttävä uutinen. Itse istuin kokouksessa kun sain tiedon, että endurokuljettaja, ystäväni vuosien takaa ja varrelta Mika Ahola on menehtynyt. Tieto pysäytti. Järkytti.
Tiesin Mikan onnettomuudesta, mutta vakavuus selvisi vasta nyt. Olen sanaton.
Toivon sydämestäni, että tänään koko Suomen urheiluväki pysähtyy – pitää Urheilugaalassa hiljaisen hetken – Mikalle. Kunnia ja kiitos hänelle.
Ja toivon ja esitän, että hänet myös kruunataan tänään Vuoden Urheilijaksi. Viisi peräkkäistä MM-kultaa maailman yhdessä kovimmassa ja rankimmassa lajissa on sellainen saavutus, että tittelinsä mies ansaitsee.
”Annoin kaikkeni tälle lajille, ja vaikka se otti paljon, se myös antoi enemmän kuin koskaan osasin aloittaessani kuvitella” Ahola kirjoitti uudenvuodenyönä lähettämässään sähköpostissa.
Enduro oli Mikan intohimo. Hän eli sille ja se myös koitui hänen kohtalokseen.
Hyvä mies lähti jälleen liian aikaisin.
Toivotan Mika läheisille voimia. Erityisesti Marikalle. Otan osaa suruun. Ja tiedän, että koko suomalainen urheiluväki yhtyy siihen.
Motorsportsydämessä on Mikan kokoinen aukko.
Timo