Uusi viikko alkamassa. Tänään aamusta aikaisin jo Helsinkiin. Siellä odottaa vielä sivistysvaliokunnan pitkä asialista ja sitten loppuviikko menneekin ensi vuoden talousarvion parissa. Tarkoitus päivittäin käydä läpi iso nippu talouarvioaloiteäänestyksiä ja keskusteluja ja katsotaan miten homma saadaan kasaan. Varaus istunnoille vielä ensi lauantaina ja myös seuraavan viikon maanantainakin. Eli sieltä löytyy takarajat.
Tänään illalla kokoonnumme myös päättämään kotikuntani Lopen ensi vuoden talousarviosta. Jonkin verran yhteydenottoja on vielä aiheuttanut koulupuolen muutokset. Olen kuitenkin tyytyväinen, että saimme jo hallituskäsittelyssä poistettua esityksestä kolmen kyläkoulun lopettamisen. Lopettamisesitys perustuin varsin vajavaisiin tietoihin ja valmisteluun mm. kuntamme päivähoidon, esiopetuksen ja peruskoulun kokonaistilantarpeesta, kuljetuskustannuksista ja -vaikutuksista ja myös laajempi tulevaisuuspohdinta puuttui mm. kylien vetovoimaisuuden nimissä. Tämä siis vaatii huolellisen kokonaisvalmistelun ja sellaisen mallin joka on reilu joka suuntaan ja myös ennustettava.
Mutta illan esitys pitää sisällään vielä Kormun kyläkoulun yhden opettajanviran lakkauttamisen ja se on saanut nyt muutamia vanhempia ottamaan yhteyttä. Kyse siis siitä, että koulun oppilasmäärä on jo useamman vuoden ollut alle 40 oppilaan ja tuolla rajalla ja tällä muutaman vuoden seurannalla tilanteessa olemme toimineet myös muiden koulujen kohdalla. Esimerkiksi Pilpala menetti samanlaisessa tilanteessa kolmannen opettajansa muutamia vuosia sitten ja taasen Joentaka sai kolmannen opettajan kun oppilasmäärä kahdella opettajalla oli itseasiassa ollut useamman vuoden yli neljänkymmenenkin. Eli aivan ehdottomasta rajasta ei kyse vaan nimenomaan sellaisesta jossa seurataan tilannetta. Ja olen vakuuttunut, että tämä toimii tulevaisuudessa toisinkin päin niin kuin aiemmatkin päätökset osoittavat eli jos koulun oppilasmäärä kasvaa niin silloin pitää olla valmiutta toimia. Nyt kuitenkin Kormun oppilasmäärä on ollut 38 oppilaan paikkeilla useamman vuoden. 2007 oppilaita oli 35 ja opettajia kolme. Samaan aikaan Pilpalassa oli oppilaita 31 ja opettajia kaksi. Ensi vuonna Pilpalassa on oppilaita 35 ja opettajia kaksi. Topenolla oli viime vuonna oppilaita 40 ja opettajia kaksi. Eli hyvin samalla tavalla olemme toimineet aina kaikkien kyläkoulujemme kohdalla. Eli tilanteen mukaan on eletty.
40 oppilaan raja ei siis kategorinen ja sitova vaan tässä on aina katsottu tilannetta ja seurattu hieman ja sitten tehty ratkaisuja niin kuin nyt Kormunkin suhteen. Koulun oppilasmäärä ollut 2007; 35, 2008; 38, 2009; 38 ja tilastojen mukaan 2010; 38 ja 2011; 36. Muuttovoitto saattaa näitä tilastoja aina hieman muuttaa suuntaan ja toiseenkin, mutta siihen muutokseen olemme aina olleet valmiita puuttumaankin. Myös oppilaaksiottoalueita on mahdollista muuttaa ja niitä varmasti tullaan tulevaisuudessa myös tarkastelemaan ja mielellään myös yli kuntarajojen rajaseuduilla.
Kun tuota lukiomme tulevaisuutta myös näissä keskusteluissa nostetaan esille. Niin nytkin kun kyläkoulujen lopettamisesitys oli esillä. Täytyy todeta, että kyllä ne luvut ovat kovin kovin vääriä mitä julkisuudessa on levitetty. On puhuttu 600-800 000 euron säästöstä jo lukiosta luovutaan. Tällaisilla väitteillä ei ole mitään todellista perää ja niillä vain hämmennetään turhaan asiapohjaista keskustelua. Tällä hetkellä lukiossa on keskimäärin 3 oppilasta liian vähän luokkaa kohden. Eli oppilaita on nyt ollut 62-66 kun tarve olisi 72-76. Tällöin lukio pyörisi ns. plus miinus nolla -tasolla. Tänä vuonna joudumme poikkeuksellisesti ”tukemaan” lukiota muilla kunnan varoilla noin 80 000 euroan verran. Kun katsomme lukiotamme 10 vuoden historian jaksolta niin lukion oppilaskohtaiset valtionosuudet ovat siis hyvinkin riittäneet lukion pyörittämiseen ja rahaa on jäänyt esimerkiksi 2007 vuonna muuhun opetukseen noin yli 200 000 euroa. Eli lukio ei todellakaan ole ollut kunnallemme mikään menoerä ja täytyy toivoa, että tuo muutaman oppilaan cäppi saadaan myös kuntoon ensi vuonna. Mutta on syytä todeta, että säästötoimenpiteitä on tehty nyt myös oppilasmäärän pienennyttä myös lukioon eli lukio ei ole erityiskohteluasemassa. Jos lukion oppilasmäärä ei lähde uudelleen kasvuun ja jos emme tuota minimirajaa tule saavuttamaan niin varmasti lukionkin kohdalla on pohdittava ratkaisuja esimerkiksi Riihimäen lukion mahdollisena sivutoimipisteenä Lopella tai seutulukion valossa. Itse pidän tärkeänä, että voisimme jatkossakin turvata lukio-opetuksen Lopella tavalla tai toisella.
Mutta tässä hieman taustaa muutamasta nyt esille nousseesta asiasta ja mielelläni asioista myös keskustelen ja vastailen kysymyksiinkin eli yhteyttä voi tänään vielä hyvin ottaa aamusta 9-10 ja sitten iltapäivällä kello 13-14. Tällöin pystyn parhaiten puhumaan puhelimessa. Toki muissakin raoissa voi soittaa kokeilla. Olen mielelläni käytettävissä ja kuulen mielipiteitä ja ajatuksia näistä ja muistakin kuntamme tulevaisuutta koskevista asioista.
Mutta nyt on pakko kääntää sinisen auton nokka kohti Helsinkiä.
….
Mammuttipäivä takana. Itseasiassa illalla yhdeksän jälkeen heräsin, että olisihan sitä pitänyt jotain edes päivän aikana syödä. Mutta tänään en todellakaan ehtinyt. Aamun sivistysvaliokunta venyi niin, että juuri kun puheenjohtaja löi nuijan pöytään kokouksen päättämiseksi niin samaan aikaan täysistunnon hälyttimet pärähtivät soimaan istunnon alun merkiksi. Tänään aloitimme ensi vuoden talousarvioesityksen palautekeskustelun ja tämän kanssa meneekin sitten äänestyksineen ainakin loppuviikko. Toivottavasti se edes riittää.
Tänään illalla sitten vielä valtuuston kokous sekä kunnanhallituksen ylimääräinen kokous ja niitä ennen vielä ojensimme Kuntaliiton ansiomerkkejä kahdellekymmennelle kuntamme pitkäaikaiselle työntekijälle. 20 vuoden ja 30 vuoden upeat ja sitoutuneet urat takana ja siitä on syytä kiittää. Tänään itseasiassa valtuuston ja valtuustokauden päätöspuheenvuorossanikin totesin erityisen kiitokset luottamushenkilöittemme perheiden ja lähimmäisten lisäksi kuntamme osaavalle ja sitoutuneelle henkilöstölle. Liian harvoin huomaamme kiittää siitä, että itseasiassa kunta on vain palveluita varten olemassa ja palvelut tarvitsevat osaavan ja hyvän henkilökunnan. Sellainen meillä Lopella onneksi on.
Itse valtuusto meni tänään varsin joutuisasti. Vain muuta äänestys eikä niistä yksikään muuttanut ensi vuoden talousarviota. Me kokoomuksen valtuustoryhmä esitimme kaksi yhteistä ryhmäesitystä joissa toisessa esitimme lasten päivähoidon Loppi-lisän määrärahan avaamista päivähoidon ruuhkahuippujen tasoittamiseksi. Emme siis kannattaneet tässä vaiheessa kokeilun ollessa kesken avointa piikkiä, vaan mallia jossa perusturvajohtajalla olisi mahdollisuus ylittää 70 000 euron määrärahaa mm. tilanteissa joissa päivähoitopaikkaa ei pystytä perheelle ilman merkittäviä lisäkustannuksia ja uusien ryhmien perustamista tai jopa uusien tilojen saneeraamista ilman. Valitettavasti tämä joustoon ja järkevään päätöksentekoon tähtäävä esityksemme hävisi äänestyksessä. Meille Loppi-lisä on tärkeä osa kuntamme palveluntarjontaa ja perheiden valinnanmahdollisuuksien lisäämistä ja tulemme jatkamaa työtä tällaisten järkiratkaisujen ja mallien yleistämiseksi myös Lopella jatkossa.
Toinen esityksemme oli koulujen maksimiluokkakokopääöksen säilyttäminen nykyisellään. Saimme aikanaan kokoomuksen esityksestä kuntaamme uraauurtavan ja mm. lasten erityistuen tarvetta selkeästi pienentäneen ja myös opettajien rekrytointia helpottaneen päätöksen koulujen maksimiluokkakoista. Nyt kunnanhallitus esitti sivistystoimenjohtajan esityksestä tästä ratkaisusta luopumista ja meidän oli vaikea ja mahdoton tätä hyväksyä. Valitettavasti tämäkin esitys kaatui äänestyksessä ja nyt jälleen elämme tilanteessa missä erityisesti taajamakoulujen luokkakoot tulevat kasvamaan ja pelkään, että rahan ollessa tiukassa ei järkiratkaisuja tämän jälkeen tule syntymään. Itse en tule hyväksymään jatkossakaan yli 27 oppilaan perusopetusryhmiä. Sitä en voi hyväksyä millään perusteilla. Se ei koskaan ole yhdenkään lapsen etu.
Valtuusto äänesti myös Kormun koulun kolmannesta opettajasta. Itse olin aiemman kuntamme linjan kannalla missä noin 40 oppilaan raja on kolmannen opettajan rajana. Olemme tällä tavalla toimineet pitkään ja ratkaisuja tehty suuntaan ja toiseenkin aina kuitenkin tilannetta seuraten eikä hätiköiden. Olisi ollut epäreilua esimerkiksi Pilpalan koulua kohtaan jos nyt valtuusto olisi vain päättänyt, että oppilasmäärästä välittämättä Kormussa tulee olla jatkossakin aina kolme opettajaa. Itse olen sitä mieltä, että tätä nykykäytäntöä tulee jatkaa ja toisaalta olla myös aina valmis ratkaisuihin jos jonkun koulun oppilasmäärä nopeastikin muuttuu ja lisäopettajan tarvetta syntyy. Eli esimerkiksi Kormun suhteen pitää olla valmiutta muuttaa päätöstä jälleen kun oppilasmäärä siihen antaa perusteet. Tiedän, että tämä ratkaisu joka nyt äänestyksen jälkeen kuitenkin varsin yksimielisesti syntyi harmittaa kormulaisia ja aiheuttaa mielipahaa. Mutta tässä kunnallispolitiikassa yhtenä tärkeä ohjenuorana pitää olla aina kuntalaisten ja näin myös kylien ja koulujen ja eri toimipisteiden tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu. Ja ennen muuta ennustettavuus ja ratkaisujen ja valmistelun läpinäkyvyys ja pitävyys. Itse olen sellaiseen periaatteeseen sitoutunut ja sillä mallilla aion myös jatkossa toimia.
Mutta loppujen lopuksi budjetti siis ilman muutoksia läpi. Ensi vuosi tullee olemaan tiukka ja niukka, mutta uskon, että yhdessä siitäkin selviämme. Näyttää siltä, että saamme ensi vaalikaudeksi loistavan uuden hallituksen ja ainakin itse olen laskenut sen varaan paljon. Monta uutta hyvää osaajaa tulossa kh:n pöydän ympärille ja myös tietenkin valtuustoon. Yllätyksiä ensi vuosi varmasti tulee taloudenkin osalta pitämään sisällään. Yksi sellainen jo tänään tietoon, kun terveydenhuollon valtionosuudet tulevat pienenemään noin 100 000 eurolla. Kyse ei siis valtion valtionosuuksien pienentämisestä vaan laskennasta jossa otetaan huomioon kunnan kuntalaisten sairastavuus. Meillä tässä ollut myönteistä kehitystä mikä sinänsä loistava asia, mutta se näkyy sitten näin tulopuolella miinuksena. Tuollainekin summa meille tässä tilanteessa todella kova kolaus. Toivotaan, että vastaavasti säästöä sitten syntyisi sairaanhoidon kustannuksissakin. Toivotaan.
Valtuustosta vielä Lopen kunnantalolle. Tänään siis valtuusto poikkeuksellisesti Launosten koululla, kun valtuustosalimme remontti pikku hiljaa valmistuu. Tänään mm. lattia siellä kuntoon. Kunnantalolla kävimme läpi Lopen kokoomuksen ensi kauden luottamushenkilöpaikkajakoa ja hyvinkin pitkälle saimme työn valmiiksi. Lopullisesti vahvistamme luottamushenkilöt tammikuun puolivälin aikaan.
Mutta huomenna eduskunnassa istunto jatkuu jo poikkeuksellisesti aamusta. Tämän päiväisessä sivistysvaliokunnassa musiikin tekijöiden tekijänoikeussuojan EU-asia jäi kesken ja pidämme huomenna vielä ennen istuntoa yhden ylimääräisen valiokunnan. Saamme tuon asian ennen joulua eteenpäin.