Viestintäministeri Suvi Lindenin päätös kuopata esitetynmuotoinen eli kaikille tasasuuruinen ja tätä kautta epäoikeudenmukainen mediamaksu on saanut valtaisan tuen. Kiitos myös minulle lähettämistänne viesteistä. Ministerin päätöksen perustelut ovat saaneet vahvaa tukea ja nyt onkin tarkoitus etsiä sellaista rahoitusmallia joka ottaa siis huomioon meidän ihmisten erilaisen maksuvalmiuden eli tulotason ja elämäntilanteen. Myös Ylen hallinto halutaan uudistaa. Niin ja myös Suvi Lindenin esittämä budjettirahoitteisuus on saanut erittäinkin laajaa kannatusta ja se selvitetään varmasti nyt myös yhtenä varteenotettava ja oikeudenmukaisena rahoitusratkaisuna.
Lindenin tekemään ratkaisua haudata Ylemaksu eli mediamaksu on kuitenkin jotkut arvostelleetkin. Mm. SDP:n Pia Viitanen on saanut huikean täystyrmäyksen mediamaksu-esilletulolleen myös jopa omassa Demari.fi-verkkomediassaan. Demari uutisoi monen muun median tapaan Viitasen eriskummallisen Suvi Lindenin erovaatimuksen. Linden teki kansan mielestä ainoan oikean ratkaisun, mutta se päätös ei Viitaselle kelvannut ja hän vaati ministerin eroa. Mutta oman kotipesän lukijatkaan eivät tukeneet Viitasta vaan antoivat täysilaidallisella takaisin. Eilen illalla demarin nettisivuilla oli jo yli 50 kommenttia Viitasen mediamaksu-uutiselle ja ei paljoa tukea löytynyt. Tässä linkki tuohon Demarin uutiseen ja siitä käytyy keskusteluun. Tuuli käy siellä.
Heti keskustelun avausviesti numero 1. kertoi paljon otsikossaankin. Nimimerkki Köyhä otsikoi viestinsä ”Viitanen kyykyttäisi köyhät!” ja viesti kuului: ”Minä kansaneläkeläisenä sanon, että Pia Viitasen itsensä kannattaisi erota, sillä hän on unohtanut sosialidemokratian perusarvon – köyhien muistamisen. Viitanen kyykyttäisi meitä köyhiä! YLEmaksu veisi eläkkeestäni yli 40% kun kansanedustajalta veisi vain 3%. Tätäkö se on SDP:n oikeudenmukaisuus. Häpeäisit Viitanen. Sinä olet aina suunapäänä. Erotat mielellään ministereitä. Miksi et itse ymmärrä erota? ” Näin siis kirjoitetaan Demarin-kotisivuilla.
Monissa Demari-sivun viesteissä sama sanoma ja täystyrmäys Viitasen minustakin aivan uskomattomalle ja populistiseksi yritetylle esitykselle, joka kääntyikin sitten itseään vastaan.
Ministeri Suvi Linden teki nimittäin juuri sen mitä tässä tilanteessa pitikin. Suunniteltu mediamaksu paisui suuruudeltaan koko ajan ja jo ennen käyttöönottoa kukaan ei oikein tiennyt kuinka suuri se tullessaan olisi ollut. Alkuperäinen noin 170 euroa ei olisi enää riittänyt mihinkään. Nyt puhuttiin jo 190-195 eurosta ja esillä oli jo paljon suurempiakin mediamaksuja. Tai puhumattakaan siitä miten suuri pakkomaksu olisi ollut vuonna 2015 tai vastaavaa.
Samalla ei löytynyt sellaista oikeudenmukaista mallia joka olisi ottanut huomioon ihmisten erilaiset taustat ja elämäntilanteet. Meille kokoomuksessa ei kelvannut tasasuuri ja kaikille pakollinen mediamaksu vaan me halusimme etsiä oikeudenmukaisempaa rahoitusmallia. Samaa viestiä tuli myös osalta keskustan leiristä. Hyvä niin. Me haluamme, että Ylen rahoitus, hoidetaan se sitten tavalla tai toisella, ottaa huomioon ihmisten erilaisen maksukyvyn. Ei voi olla niin, että ”Yle” on yhtä kallis rikkaalle kuin pienituloisellekin, opiskelijalle tai kansanedustajalle, työttömälle tai johtajalle tai yksineläjälle tai perheelle.
Näiden takia Suvi Lindenin ratkaisu oli tässä tilanteessa ainoa oikea ja sillä näyttää olevan myös vahva tuki demarienkin sivuilla.
Lisäksi SDP:n Erkki Tuomioja kiteyttää Suvi Lindenin päätöksen hyvin blogissaan toteamalla: ”Kun viestintäministeri Lindén nyt on päätynyt mediamaksun hylkäämiseen oli se oikea ratkaisu, vaikka sen olisi tehnyt väärän puolueen edustaja väärällä tavalla ja osana muutoin väärää yleisradiopolitiikkaa.”
Tuomioja antaa myös tukensa Ylen rahoittamiselle valtion budjetista. Tässäkin hän tulee viestintäministeri Suvi Lindenin ajatuksen ja pohdinnan taakse. Linden totesi heti esitetyn mallisen mediamaksun kuoppaamisen jälkeen, että ”henkilökohtainen mielipiteeni on, että Ylen rahoituksen kattaminen valtion budjetista olisi oikeudenmukaisin vaihtoehto”. Lindenin pohdinta ja esitys on saanut nyt jo laajasti tukea eri puolueista ja uskon, että tätä korttia kannattaa nyt tutkia hieman tarkemmin. Tarkoitus onkin asian pariin palata jo tällä viikolla tavoitteena Ylen tulevaisuuden turvaaminen järkevällä tavalla.
Eero Heinäluoma on myös arvostellut kovin sanoin, että ns. Lintilän työryhmän esitystä ei nyt viedä eteenpäin. Heinäluoma toteaa, että tuo työryhmäesitys on hyväksytty yksimielisesti silloin. Näin työryhmä tekikin. Olisi mielenkiintoista kuulla Heinäluomalta miksi hän antaa oman puolueensa livetä nyt sitten aivan vastaavasta Taxellin perustuslakiuudistuksen parlamentaarisen työryhmän sopimuksesta. SDP allekirjoitti tuon perustuslain uudistamisen sopimuksen ja nyt sopimusta ei heidän mielestä olekaan. Nyt ei aivan ole selkeää mikä on sopimus ja mikä sopimus on sitova ja mikä ei. Voi voi.
Mutta tämä Lintilän mediamaksuun päätynyt esitys on osoittautunut siis toimimattomaksi ja mahdottomaksi. Tasasuurta ja kaikille pakollista mediamaksua ei enää näytä kannattavan kuin nämä muutamat. Ei edes siis kansa.
Että sellaista Ylen ympärillä tällä kertaa….
….
Tänään siis uusi viikko jälleen käyntiin. Isyysloman kaksi ihastuttavaa viikkoa näin takana ja jälleen työmaat odottavat. Tänään maanantaina ohjelmaa jälleen täällä Hämeessä maakuntapäivän merkeissä. Nyt aamusta ensin yläkoulullemme ja lukioon palaveeraamaan uuden B-koulumme vihkiäisistä ja tuon juhlapäivän ohjelmasta mm. opetusministerimme Henna Virkkusen osalta. Virkkunen siis silloin Loppi-vierailulle. Mutta päivään mahtuu paljon muutakin.
Myös satamalakon tuska jatkuu. Perjantaina jo monen ”syyttömän” palkanmaksu päättyi mm. paperitehtaissa ja tilanne ahdistuu entisestään lakon pitkittyessä. Toivotaan, että pian asia saadaan kuntoon ja yhteisymmärrys osapuolten kesken löytyy. Paperimiehet eivät ainoita jotka tästä kiistattata ”syyttä” kärsivät. Pian jäljet jo suomalaiselle yhteiskunnalle pysyviä. Seurataan tilannetta.
….
Kello 13.34 ja tässä työstetty alkaneen viikon asioita kuntoon. Koulukeskuksemme uusimman rakennuksen vihkiäisohjelma saatiin tänään pakettiin ja itse talokin valmistuu hyvää vauhtia. Tämä urakka päättää nyt lähes 20 vuoden uudis- ja korjausrakentamishankkeen kuntakeskuksessamme ja näin saamme koko kuntaa palvelevan yläkoulun ja lukionkin ajanmukaisiin tiloihin. Muistan hyvin miten jo omina yläasteaikoina tässä nyt tiensä päähän tulevassa B-koulussa saimme palella ja paljon on siis lunta satanut ja pakkasiakin mennyt ennen kuin nyt saamme asiat kuntoon. Olen tästä enemmän kuin tyytyväinen ja suuri rakennushanke on edennyt paremmin kuin hyvin.
Nyt hetki aikaa kotikoneella töiden parissa ja sitten Lopen kunnan puheenjohtajiston kokoukseen. Esillä mielenkiintoisia asioita.
Tässä hieman eilisen päivän Timon Pilkkien tunnelmia vielä Padasjoelta:
….
Illalla nappasin hetken omaa aikaa. Se käytettiin Vaahteramäen Ratsastuskoululla ja Homeroksen kanssa. Tuntui ainakin aivan huipulta ja se tällä kertaa tärkeintä. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta eduskuntaviikkoa. Illan puheenjohtajistossa siis myös läpi mielenkiintoisia asioita ja sitä ennen vielä muutama kova juttu kunnantalolla pienemmällä porukalla. Katsotaan koska voin niistä täällä kirjoittaa. Kannattaa odottaa ja toivoa, että natsaavat. Osa näistä puheenjohtajiston asioista jo nopeastikin eteenpäin ja hyvä niin.
Olen Ylestä jo varmasti monen mielestä liiaksikin kirjoittanut. Lupaan lopettaa pian, mutta hieman täytyy vielä. Tänään Ylen väistyvä johtaja Mikael Jungner kertoi viime vuoden tunnuslukuja Ylestä. Yle teki tv-lupamaksurahoituksella vahvan tuloksen ja oli selvästi voitollinen 1,9 miljoonaa euroa. Hyvä niin, mutta jokin on silloin pielessä, kun tv-lupien määrä koko ajan laskee. Viime vuonna luvat vähenivät 0,8 prosenttia ja vain maksukorotus pelasti Ylen. Tätäkin on nyt syytä pohtia. Onko syy siinä, että tv-lupia ei valvota tarpeeksi tehokkaasti eli ilman lupaakin tulee toimeen? Harmittaako vapaamatkustajat ja siksi ei itsekään viitsi maksaa? Vai onko Ylen tarjonta sellaista, että sitä ei yhä useampi halua eikä katso ja kokeen sen kautta, että ei myöskään ole velvollinen tv-lupaa maksamaan? Vai mikä on syy? Tämäkin on yksi keskustelun paikka kun Yleä nyt halutaan uudistaa. Ja tähänkin näyttäisi tehokkain keino olla Ylen budjettirahoitteisuus, mutta sekin niin, että Ylen tehtävä on selkeä ja toiminta oikeassa laajuudessa. Merkille pantavaa on esimerkiksi se, että viime vuoden lopussa Ylellä oli töissä 3307 henkilöä täysipäiväisesti. Yle on siis väestömäärään suhteutettuna ja henkilöstöllä mitattuna kaksi kertaa suurempi kuin BBC Ison-Britanniassa.
Mutta toivotaan, että keskiviikkona asia etenee ja löytyy oikeudenmukainen malli rahoittaa tulevaisuuden fiksu Yle.
Huomenna sitten Helsinkiin ja normaali kokousrumba liikkeelle. Ympäristövaliokuntaa, sivistysvaliokuntaa, täysistuntoa jne. Siitä se taas alkaa. Kiitokset teille muutamista viesteistä liittyen ensi kesän puoluekokoukseen. Olen todella otettu kannustuksista ja houkutteluista. Varapuheenjohtajakisassa tulen itse tukemaan henkilökohtaisesti Henna Virkkusta ja Sampsa Katajaa jatkokaudelle. Sen he ansaitsevat erinomaisina tekijöinä ja osaajina ja kun viimeksi heille kisan niukasti hävisin niin tapoihini kuuluu silloin antaa 110 prosenttinen tuki valituille ja heidän työlleen ja koen että Hennan ja Sampsan tehtävä on kesken. Puoluevaltuuston puheenjohtajuus houkuttaa. Ystäväni Jukka Mäkelä on tehtävää hoitanut pari vuotta ja hänenkin soisin jatkavan. Mäksy ei vielä ole ilmoittanut lopullista ratkaisuaan ja sen haluan odottaa. Kysymyksiä siis ilmassa, mutta ei vielä vastauksia. Nekin annan pian.