Viikonlopun lauantain helteet ja eilisenkin mukava kesäsää muuttui yössä jälleen koleaksi ja sateiseksi. Kovin on syksyisen näköistä ulkona ja vettä tulee ainakin nyt aamusta koko ajan. Eilen illalla internettiin Youtubeen tuli ensimmäinen puolustusvoimia uhkaava video. ”Kaarti Massacre” – videossa on sama musiikki kuin koulu-uhkausvideossa mm. Columbinen koulumurhaajien suosiman KMFDM-yhtyeen kappale ja lyhyessä pätkässä nimetään kuvin ja nimin Kaartin Pataljoonan henkilökuntaa orjapäälliköiksi. Eilen illalla huomasin itse videon jo muutaman katsojakerran jälkeen verkossa ja uutisten mukaan uhkausvideo olisi ladattu nettiin illalla noin kello 20. Jotain positiivista tämänkertaisessa on se, että hyvin pian – erittäin pian – videon nettiin lataamisen jälkeen poliisi ja puolustusvoimat saivat lukuisi varoituksia ja ilmoituksia kyseisestä videosta. Uhkausvideon jäljille päästiin siis hyvin nopeasti. Netin ”omavalvonta” ja myös yhteisöllisyys näyttää siis toimivan aiempaa paremmin. Tästä täytyy kiittää meitä kaikkia aktiivisia netin käyttäjiä. Tunnemme vastuuta aiempaa paremmin ja olemme ”hereillä”. Ja toivotaan, että tekijä tai tekijät saadaan kiinni jo tänään ennen kuin uudet varusmiehet astuvat palvelukseen. Se olisi tärkeää yleisen tunnelman ja luottamuksen kannalta. Jotain netin voimasta kertoo sekin, että nyt aamusta uhkausvideota on katsottu netistä jo yli 44 600 kertaa.
Eileb opetusministerimme Henna Virkkunen otti kantaa peruskoulun tuntijakoon ja erityisesti uskonnonopetukseen. Virkkunen esitti, että nykyisen uskonto-oppiaineen sijaan tulevaisuudessa kouluissa olisi kaikille yhteinen oppiaine nimeltään uskontotieto. Suoraa esitystä Virkkunen ei asiasta tehnyt, mutta totesi, että tämä voisi olla pohdinnanarvoinen yksi vaihtoehto uskonnonopetukselle. Olen Virkkusen kanssa tosin hyvinkin pitkälle samaa mieltä siitä, että tällä hetkellä en kuitenkaan näe isoa tarvetta nykyisen uskonnonopetuksen muuttamiselle, sillä luterilaisuus on vahva pohja suomalaiselle yhteiskunnalle. Mutta olen Virkkusen tapaan valmis aihetta myös pohtimaan ja tämä pohdinta sopiikin hyvin nyt tehtävään tuntijakoa ja opetussuunnitelman uudistusta käsittelevän työryhmän työhön. Tarkoitus on nyt nimenomaan lisätä koululiikunnan ja taito- ja taideaineiden määrää kouluissa, jotka jostain ihmeellisestä syystä ajettiin hyvin minimiin jokinaika sitten SDP:n opetusministeri Maija Raskin johdolla. On nyt hyvä, että Virkkunen korjaa tämänkin virheliikkeen ja ehkä monikulttuurisuuden haastetta on tässä vaiheessa myös luonnollista käsitellä myös uskonnonopetuksen näkökulmasta. Itseasiassa meillä toimii tänään jo noin 800 erilaista uskonnollista yhteisöä ja tämä tulee tavalla tai toisella myös huomioida kouluissamme vaikka olen itse myös hyvin pitkälle sitä mieltä, että yksi tärkeä toimintapa on suvaitsevaisuuden ja tasa-arvoisuuden rinnalla perinteiden ja ns. maassa maan tavalla -toimintavan kunnioittaminen. Tämä on hienoa tasapainoilua.
Nyt kello hieman yli kahdeksan ja kohta Vaahteramäen Ratsastuskoululle kouluratsastuskurssille. Koko viikko aamupäivät hevosenselässä ja iltapäivisin sitten töitä ja hieman lomaakin. Toivotaan siis parempaa säätäkin.
….
Tänään päivä siis alkoi kouluratsastuksen kurssillamme. Jos viime viikolla viimeinen tunti oli vaikeaa niin tänään jälleen hymyili. Erittäin mukava avaus päivälle Dom Cafe´n kanssa. Tänään myös hevosasiat olleet muutenkin esillä. Maaseudun Tulevaisuus käsitteli vuorostaan lempilastani ja kestourakkaani eli lannanpolton sallimista ja tuon valtavan energiamäärän hyödyntämistä. Näyttää siltä, että meiltä puuttuu oikeilta henkilöiltä yksinkertaisesti tahto hoitaa asia kuntoon. Monessa muussa EU-maassa toimitaan paljon järkevämmin. Tänään lehtijutun innoittamana jälleen muutama erittäin hyvä yhteydenotto asiasta minuunkin ja näin saamme yhä enemmän voimaa asiaa ajamaan. Maaseudun Tulevaisuuden juttukin käsittelee Korkein hallinto-oikeuden erikoista ratkaisua jossa se totesi hevostilan ympäristölupaa koskevassa tuoreessa päätöksessä, että hevosenlanta kutterinpurun seassa on jätettä ja näin olen sen poltto ei ole sallittua tavallisessa tilakokoluokan kattilassa vaan jätteen polttoon hyväksytyssä laitoksessa. Erikoista oli se, että oikeuden tuomarit perustivat oman ratkaisunsa EU-säädöksiin, mutta päätöksentekoon osallistunut ympäristöasiantuntija olisi polttoluvan antanut. Miettikää nyt itsekin – seossa missä 90 prosenttia on purua ja 10 prosenttia hevosenlantaa -> Hallinto-oikeuden mukaan jätettä. Ja jos hieman olisivat tuomarit tutkailleet mitä muualla EU:ssa tehdään niin olisi ehkä EU-säädökset auenneet hieman erilaisella tulkinnalla. Olen todella pettynyt ja tyrmistynyt.
Jatketaan siis työtä tästä. Tässä vielä linkki Maaseudun Tulevaisuuden jutun nettiversioon.
Tänään myös hieman uusia asioita myös eteenpäin kuntamme asioista ja myös hieman maakunnankin juttujen parissa. Palataan niihin elokuussa kun tulevat julkisiksi ja kokouksiin. Nyt ilta jo ja juuri sain lauteet tekoon. Olikin sellainen kiva iltaurakka päivän askareiden jälkeen. Huomenna sitten yritänkin jälleen pitää vapaapäivää. Tarkoitus ratsastella ja käydä Helsingissä, jos ei yllätyksiä tule.