Maanantai, 13.02.2012

Blogi, maanantaina 13.02.2012

Kreikassa ei kansa taida ymmärtää tilanteessa vakavuutta. Eikä myöskään sitä miten tässä muut maat ovat heidän maataan pelastamassa toki sen kautta toivottavasti koko Eurooppaakin. Onneksi sentään Kreikan parlamentissä vielä löytyi rohkeutta vaikeisiinkin päätöksiin. Sitä maan tulevaisuus tarvitseen. Rohkeutta ja halua laittaa maa kuntoon. Nyt parlamentti käsitteli välttämättömiä säästöesityksiä yli kymmenentuntia. Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä kipeät ratkaisut mutta aikaa sekin näytti vieneen. Ratkaisut mm. vähentävät 150 000 työpaikkaa julkiselta puolelta kolmessa vuodessa ja myös julkisen puolen palkat alenevat. Säästöpäätösten jälkeen maa saa Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja EU:lta apua ja välttää konkurssin ainakin toistaiseksi.

Jos poliitikot pystyivät pitkinhampain tekemään välttämättömän niin kovaksi on äitynyt tilanne Kreikan kaduilla. Illan aikana sain viestejä palavista taloista ja jopa 100 000 ihmisen mielenosoituksista. Nyt uutiset kertoo mellakoiden levinneen jo muuallekin maahan. Toivotaan todella, että kansakin ymmärtää sen, että Kreikan asioita tässä laitetaan kuntoon. Ei kenenkään muun. Kreikan pääministeri Loukas Papadimos totesikin uutisissa, että ”väkivallalla, vandalismilla ja muulla tuholla ei ole paikkaa demokratiassa”

Toivotaan, että Kreikassa siis järki voittaa edes pakon edessä. Ja toisaalta, että meillä Suomessakin herätään nyt ajoissa siihen, että taloutemme on laitettava kuntoon jos emme halua olla samalla Kreikan-tiellä. Maamme velkaantuminen on taitettava ja nyt sen voimme tehdä itse ja vastuullisesti. Jos emme sitä nyt tee niin siihen pakottaa muut ja Kreikka näyttää tässä nyt tietä. 

Mutta toivotaan Kreikkaan malttia ja järkeä. Väkivalta, vandalismi ja tuho eivät siis kuulu demokratiaan. 

….

Tänään Lopen kunnanhallitus jälleen myös pöytään. Päivällä sitä ennen monenlaista, mutta iltapäivä ja illansuu Lopen asioiden kanssa. Kuntamme tilinpäätöstä tässä myös kasataan kunnantalolla kovaa vauhtia. Olen enemmän kuin tyytyväinen viime vuoteen ja siihen miten saimme nyt hyvällä yhteistyöllä kuntamme velkaantumisen taittumaan ja myös rahamme riittämään. Työtä sen eteen on tehty ja se oli myös yksi päätavoitteeni kun kunnanhallituksen puheenjohtajaksi suostuin.

Toisena isona tavoitteena on ollut Lopen vahva kehittäminen ja siinäkin olemme ottaneet hyviä askelia eteenpäin. Yritysneuvotteluja käydään useampaakin tälläkin hetkellä ja Riihimäen rajaseudun suuren yritys- ja työpaikka-alueen lisäksi tapahtuu muuallakin. Toivottavasti jos tänään saamme muutaman asian eteenpäin ja jonkun myös julkisuuteen. Työpaikkojen luomisessa ja yrittäjyyteen panostamisessa on myös toinen puoli ja se on kuntalaisten palveluiden kehittäminen ja myös uusien asuntojen ja asuinalueiden luominen. Vanhakosken alueen kaavoitus etenee ja tänään kunnanhallituksessa tuo kaava jälleen käsittelyssä ja toivottavasti pian valmista. Tämä kaava tuo Lopelle kymmeniä uusia tontteja upealle etelärinteelle ja olen varma, että niistä parhaista vielä jopa kisataankin. Ja kun palvelut haluamme pitää myös ajanmukaisina niin samaan aikaan kevään aikana suunnittelemme uuden Esiopetustalon Lopelle ja sen rakentaminen alkanee jo tänä vuonna. Eskaritalo tulee Lopen kirkonkylälle paloa-aseman ja koulukeskuksen väliin ja se ratkaisee samalla myös kirkonkylän päivähoito-ongelmat. Samanlaista mallia suunnitellaan sitten Launosiin koulun remontin yhteydessä jonka suunnittelu myös käynnistymässä ja myös Läyliäisiin on väistämättä rakennettava lisää päivähoidon tilaa kunnanhallituksen varapuheenjohtajan Saija Grönholmin valtuustoaloitteenkin mukaisesti. Siis kaikkialla tapahtuu.

Mutta kunnanhallituksen lista löytyy netistä tavan mukaan www.loppi.fi ja mielelläni vastaan kysymyksiin ja otan vastaan ideoita jos sellaisia listankin pohjalta ilmenee.

Tästä uusi viikko käyntiin. Taas mennään….

Niin noista myrskytuhoista aina välillä joku kyselee miten asiat etenee. Voi hyvin todeta, että etenee. Ministeri Jyri Häkämieshän on jo julkaissut toimenpiteitä ja nyt niidenkin mukaan myös Fortum kertoi panostavansa merkittävästi lisää säävarmaan sähköverkkoon. Se tarkoittaa sitä, että yhtiö siirtää verkostaan nykyisen 30 prosentin sijaan tämän vuosikymmenen aikana 60 prosenttia säävarmaksi. Siis valtaosan tästä maakaapeloinniksi, mutta osaltaan myös luo varmuutta tienvarsien kaapeloinneilla ja verkostoautomaatiolla. Häkämieheltä pitäisi tulla sitovia suuntaviivoja sähköverkkojen kehittämisvaatimuksiksi vielä tämän kuun lopulla eli asiassa todellakin nyt edetään ainaisen puhumisen sijaan. Hyvä niin. Pidän teidät blogini lukijat tästäkin ajantasalla.

Kello 19.21 ja jo yli tunti kotona. Kunnanhallitus tänäänkin siis tunnissa ja vartissa ohi. Ja mukava oli kuulla kun kaksi varajäsentä antoi palautetta kunnanhallituksemme hengestä ja tavasta toimia. Lämmitti mieltä. Itse olen yrittänyt nimenomaan rakentaa näitä kokouksiakin niin että keskustelua käydään, mutta muuten edetään reippaasti päätöksenteossa. Osana tätä aina perusteellinen ja huolellinen valmistelu ja taustatyö mm. puheenjohtajistossa ja kunnanhallituksenkin pöydän ympärillä.

Kunnanhallituksen asiat esitetyssä muodossa läpi. Vanhakosken kavaa etenee ja kaikki muutkin isot ja pienet asiat. Niin itseasiassa yksi pieni muutos tehtiin. Uudistimme tänään 60-luvulla perustetun Tengmanin rahaston sääntöjä. Rahasto aikanaan perustettiin suvun lahjoitusosakkeista tukemaan Kormun koulun lapsia ja nuoria. Nyt päivitimme säännöt ja saamme nyt käyttöön merkittävän rahasumman kormulaisten koululaisten stipendeiksi ja koulunkin kehittämiseen. Pelisäännöt säilyvät entisellään eli pääomaa ei syödä ja sitä jopa vuosittain kasvatetaan. Eli vain 75 prosenttia osingoista voidaan jakaa. Nyt alkuun jakoo noin 5000 euroa ja siitä se lähtee. Mutta muutos siis koski sitä, että laajensimme uusia sääntöjä koskemaan myös alkuperäisen hengen mukaan jatko-opintojakin. Nyt siis stipendin voi jatkossa saada myös Kormun koulua käynyt nuori esimerkiksi vaihto-oppilaaksi lähtiessään. Minusta hyvä lisäys ja vahvisti uusien sääntöjen vanhojen sääntöjen hengen noudattelua. Jatkossa rahastoa hallinnoi Lopen kunnan Kasvastus- ja Sivistyslautakunta ja varmasti jo tulevana keväänä ensimmäiset stipendit Kormun koulun kuudesluokkalaisille jakoon. Hieno vanha ja arvokas juttu saa siis nyt arvoisensa jatkon.

Mutta huomenna sitten valtakunnan asioita. Aikainen lähtö Helsinkiin. Siellä jatketaan.

 

 

 

Kommentit