11.9.2006. Tänään tulee kuluneeksi 5 vuotta USA:n 11. päivän terrorisiskuista. Iskut muuttivat maailmaa monessakin mielessä. Ehkä yhdisti, mutta myös repi. Työ terrorismiä vastaan jatkuu ja toivotaan, että se sujuu rauhallisesti ilman uusia uhreja.
….
Aamulla ennen kahdeksaa kohti Helsinkiä. Tänään teemme Enduron MM-sarjan Slovakian tv-ohjelman MTV3+ kanavalle. Kuvaamme studiot Husaberg kuljettaja Valtteri Salosen kanssa ja paketoimme ohjelman kasaan sitten Johanna kanssa päivän aikana. Tiistai jatkamme saman aiheen kanssa, mutta silloin teemme kootseohjelman MTV3-kanavalle kolmesta MM-osakilpailusta.
Nyt töihin…
…
Aloitimme Helsingissä Enduron tv-ohjelman koostamisen heti aamusta yhdeksältä. Ensin kansainvälinen materiaali siirrettiin koneelle ja sitten tekstitykset ja tämän jälkeen tein suomen kielisen selostuksen. Puolen päivään aikaan kävimme lounaalla Maikkarilla ja sitten Husabergillä ajava Valtteri Salonen tuli studiovieraaksemme. Studiokuvausten jälkeen koostimme ohjelman valmiiksi ja tuhti 40 minuutin ohjelma keskiviikoksi valmistui hyvissä ajoin illansuussa.
Kotimatkalla keskustelin puhelimessa vaalipäällikköni Riku Bitterin kanssa kampanjamme avajaistilaisuudesta ja sitten vielä treffasimmekin kahvikupin ääressä kantapaikassa Riihimäen Kulmakonditoriassa. Nyt jälleen kotona ja ajattelin vielä hieman hoitaa firman laskuja ja sen sellaisia kuntoon.
…
Eilen saimme suomalaisen moottoriurheilun ehkä kaikkien aikojen kovimman uutisen, kun Kimi Räikkösen sopimus Ferrarille julkistettiin. Täytyy myöntää, että tuntui näin urheiluihmisenä aika upealta. Kimi nousee Ferrarilla ehdottomasti lajin legendojen joukkoon ja sinne hän kuuluukin. Eirtyisen mielenkiintoiseksi muodostuu ensi kaudne taistelut Ferrarin ja Renaultin välillä. Kimi tulee samaan Heikki Kovalaisesta todella hyvän vastuksen ja en varmastikaan ole kovin väärässä jos nyt sanon, että ensi kaudella juhlimme palkintokorokkeella kahta suomalaistakin yhtäaikaa. Ja uskallan veikata vielä kaksoivoittojakin. Huom. voittojakin!
…
Maailman politiikassa on tänään muisteltu 11.9 terrori-iskuja ja samaan aikaan myös kokoustettu Helsingissä. EU:n ja Aasian ASEM-huippukokous päätti työnsä tnään maanantaina iltapäivällä varsin hyvissä tunnelmissa. Uutiset kuvasivat tilannetta sopuisa henkiseksi. Johtajat siunasivat ripeästi Asemin laajentumisen viidellä uudella maalla sekä ilmastojulkilausuman. Superviikonloppu sujui siis hyvin ja tuloksiakin saatiin aikaan. Ei läpimurtoja, mutta hyvää edistymistä ja Suomi selviytyi isännyydestä hyvin.
Kotimaan politiikassa tänään lämmitti erityisesti kansanedustajamme Paula Risikko, joka nosti tänään Seinäjoella työterveyshuollon koulutuspäiillä esille mm. työterveyshuollon epäkohtia. Risikko totesi aivan oikein, että pätkätyöläisten ja epätyypillisissä työsuhteissa olevien työntekijöiden työterveyshuolto ei toteudu systemaattisesti. Toinen ryhmä, joka jää paitsi työterveydenhuollosta ovat työttömät.
Paula Risikko totesi samalla, että ensisijainen vastuu terveyspalvelujen järjestämisestä työttömille on kunnilla. Toivotaan, että asiaan saadaan myös lisämäärärahaa myös valtionkin kautta. Asia on erittäin tärkeä hoidettavaksi kuntoon ja täytyy muistaa, että valtion budjetissa työttömien terveydenhuoltoon kylläkin jo lisättiin tälle vuodelle miljoona euroa. Mutta se ei kuitenkaan ole kaikkialla riittänyt ja tarve kasvaa varmasti jatkossa.