Tiistai ja kello seitsemän. Tänään siis pitkä työ- ja kokouspäivä. Aamu alkaa postituksen viimeistelyllä. Sitten Hämeen Taidetoimikunnan neuvotteluun ja tämän jälkeen kello 13 Riihimäen kaupungintalolle Hämeen aakuntaohjelmaa suunnittelemaan vuosille 2007-2010. Tilaisuuteen osallistuu seutukuntamme puheenjohtajat ja viranomaisia. Tänään on tarkoitus saada työ käyntiin. Lisäksi tarkoitus on jo nostaa nyt esille seutukuntamme kehittämisen painopisteitä tulevalla ohjelmakaudella ja tuoda eille keskeisimpiä kehittämisen kärkiä ja päähankkeita.
Lisäksi lupaisn vielä muutaman tapaamisen hoitaa Riihimäellä koskien jäsenäänestystä.
Vauhtia siis riittää. Hyvää päivää Sinullekin blogini lukia.
…
Nyt siis kirjeet postissa ja kello 9.10. Tämä Kanta-Hämeen jakelu siis pitää sisällään noin viisisataa kirjettä alueen kokoomuslaisille ja ykkösluokkana kun matkassa niin huomenna perillä. Päijät-Hämeessä jakelu tulee olemaan jonkun verran vielä suurempikin. Päijät-Hämeessä jakelu hoituu alueen talkoolaisten avustuksella eli teemme tässä hieman yhteistyötä Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen rajojen yli. Lopullisella listalle kun tarvitaan hyviä ehdokkaita kummaltakin alueelta ja ennen kaikkea yhteistyöhön pystyviä ehdokkaita.
Nyt siis seuraavaksi Hämeen Taidetoimikunnan tapaamiseen. Aiheena Juhani Peltosen kirjallisuusseuran asiat ja erityisesti kirjallisuuspäivät. Lisäksi hieman muitakin kulttuurin alan asioita ohjelmassa.
…
Hämeen Taidetoimikunnan tapaamisessa kävimme läpi maakunnallista kirjallisuustapahtumaamme. Juhani Peltosen kirjallisuuspäivät järjestetään Lopella 12.-14.5.2006 nyt jo viidettä tai oikeastaan jo kuudetta kertaa. Ensimmäinen kerta oli Juhanin syntymän merkkipäivänä ja viides kerta nyt sitten kirjallisuuspäivänimellä edessä. Viikonlopun ohjelmassa on mm. Eeva Tikan vetämä elokuvailta Jatkojen aika –elokuvan parissa, Käsikirjoittajakurssi sekin Eeva Tikan johdolla, Kirjallisuusseminaari, Samuli Parosen seuran runohetki, Rea Maurasen ja Eero Ojasen Nuoruuteni päiväkirjat ja Timotein juhlakonsertti Orvokkeja Äidille. Timotein jälleen kerran kantaesittää yhden Juhanin runon kuorosävellyksenä. Paljon siis mahtuu taas yhteen viikonloppuun eli tervetuloa Lopelle.
Minulle tämä Jussin tai oikeammin Juhani Peltosen kirjallisuusseura on rakas harrastus. Aikanaan sain Jussin hyvin tuntea ystävänä. Minä parikymppinen ja nuorempikin poika ja Jussi elämää nähnyt ja kokenut kirjailija. Upea oli suhteemme. Kaiholla voi muistella niitä kertoja kun ajelimme ja katselimme Lopen peltomaisemia, kuuntelimme Elmo-kuunnelmaa eri kielillä ja yritimme päästä tunnelmaan ymmärtämättä välttämättä sanakaan mitä lukija puhui. Sen aina huomasimme, kun Elmo kaatui 🙂 Niistä kuunnelmista sitten valitsimme parhaiten oikeaan tunnelmaa pääseviä.
Jussi ei muuten ollut sitten yhtään tekniikka ihminen. Ei pätkääkään. Minä aina sitten oli nauhamiehenä ja kelailin kasetteja. Joskus Jussi varta vasten kutsui minut kelaamaan jotain saamaansa nauhaa. Hauskoja juttuja – upeita muistoja.
Lämpimiä oli nekin hetket, kun Jussi lausui runoja omia tai toisten. Ja nyt kirjahyllyssäni on pino omistuskirjoituksella olevia teoksia muistona Jussista ja ystävyydestä.
…
Taidetoimikunnan tilaisuudesta suunnistin Riihimäen kaupungintalolle. Hämeen Maakuntaohjelman 2007-2010 aloitustilaisuuteen. Hämeen Liiton Hannu Saarinen ensin esitteli työ tavoitteita. Esille nousi lukutavoitteet eli väestönkasvu, työllisyysaste, työttömyysaste, työpaikkojen lukumäärä, BKT asukasta kohden ja toimipaikat. Näihin pitäisi meidän nyt ottaa kantaa mitä seutukunnallamme tulee tapahtumaan.
Saarinen totesi hyvin: ”Asettakaa nyt tavoitteita. Älkää tehkö ennusteita.” ja jatkoi ”Kun tavoitteet on selvät määritellään niihin pääsemiseksi toimenpiteitä.”
Järkevää kieltä. Ei siis ole mielekästä ennustella miten alueellemme asukkaita tulee vaan tehdä tavoitetaso, jonka eteen teemme yhdessä seutukunnalla töitä.
Tärkeää on myös numeeristen tavoitteiden lisäksi pohtia myös laadullisia ja ympäristöllisiä tavoitteita.
Eija Väätäinen esitteli tämän jälkeen meille Hyvinkää-Riihimäen talousalueen käsittelyssä olevan Talousaluestrategian. Strategia tulee hallituskäsittelyyn ensi viikolla ja sitten valtuustolle hyväksyttäväksi. Jokaisessa kunnassa erikseen.
Keskustelussa esille nousi myös millaista väestönkasvua alueemme tulee tavoitella? Onko nykyinen noin 1,5% kasvu liian kovaa? Lopella kasvu oli viime vuonna jopa 1,8% – koko Kanta-Hämeen voimakkainta. Muuttovoittoa siis kertyi runsaasti ja myös Riihimäki ja Hausjärvi menestyivät hyvin. Nyt tuleekin siis pohtia onko 1,5 prosentin kasvu liian kovaa. Aiheuttaako se liian suuria investointitarpeita liian nopeasti? Uskoisin, että tällä tahdilla pärjäämme, mutta ylikuumenemiseen ei ole varaa. Asiasta tulee kuitenkin vielä keskustella Riihimäen kaupungin valtuuston puheenjohtajan Kai Heimosen ja hallituksen puheenjohtajan Jorma Höökin kanssa, kuten myös Hausjärven vastaavien Risto Arovuoren ja Timo Silvanin kanssa yhdessä kuntajohtajien kanssa. Meillä on toimiva keskusteluyhteys yli kuntarajojen ja sitä tarvitaan nyt. Siis ylipuoluerajojenkin.
Reilun kahden tunnin tilaisuuden jälkeen menin kahville Kulmakonditoriaan. Tapasin siellä Tarkkosen Marjan. Vaihdoimme muutaman sanan eduskuntavaalien jäsenäänestyksestä. Marja on mukana vahvasti tukiryhmässäni. Sitten vielä muutaman muun riihimäkeläisen tukijani kanssa kävimme asioita läpi ja tämän jälkeen kotiin.
Lopella näin vielä ystäväni Seppälän Tiinan. Olemme tutustuneet ratsastusharrastuksen parissa ja nyt sovimme, että huomenna menen jälleen hänen hevosia ratsastamaan. Tulipahan sopivaan rakoon. Huomen illan varsinainen tuntini Nylundin Ratsutallilla jää nimittäin väliin, kun Lahdessa on Hämeen Kokoomuksen kevätkokous. No Tintin kanssa pääsen nyt siis korvaavalle rentoutumistunnille. Niin ja ehkäpä pääsen katsomaan Seppälän uutta taloakin. Perheen koti tuhoutui pari kesää sitten täysin tulipalossa. Vain pieni osa talon muistoista saatiin talteen – valtava vanha talo paloi Lopen VPK:n ja palokunnan uurastuksesta huolimatta. Parin vuoden urakan jälkeen uusi talo samalla paikalla on valmis Pilpalassa Hunsalan kylässä upealla mäellä. Valtava uurastus ja urakka. Ja vaikea edes ymmärtää sitä menetystä, mitä sukutilan mukana menettivät. Nyt uusi koti valmis. Onnea sinne voimme varmasti kaikki toivottaa. Tiinasta on nyt tullut yhteisen harrastuksen kautta hyvä ystävä Sadulle ja minulle. Pekkalassa on monta mukavaa hetkeä yhdessä ystävien kanssa vietetty – niin viimeksi talvipäivää lasten ja perheiden ja ystvävien kanssa ja silloinkin Tintti mukana.
Nyt kotona. Vähän iltapalaa ja sitten jännittämään jääkiekkoa.