Olen hämmentynyt Vihreiden innosta tuhota työmatka-autoilu. Vihreät puhuvat meidän kokoomuksen tapaan joukkoliikenteen kehittämisen puolesta, mutta sillä erolla, että heitä ei näytä kiinnostavan lainkaan ne alueet missä julkinen liikenne ei yksinkertaisesti ole toimiva vaihtoehto. Ja tällaisia maaseutualueita on pitkien etäisyyksien maassa vaikka kuinka.
Nyt Vihreät haluavat tuhota nykyisen työmatkakulujen kilometrikorvausjärjestelmän. Se on Vihreiden mielestä kuulemma ylikompensoiva. Vihreiltä jälleen unohtuu, että ei kilometrikorvaukse kuulukaan olla vain polttoaineen hinta ko. matkalla vaan siinä tulee huomioida se, että auto on jouduttu hankkimaan, auto on investointina arvokas ja sijoituksena yleensä huono ja autossa on paljon muitakin kuluja kuin polttoaine. Vihreiden puheet kilometrikorvauksen ylisuuruudesta ovat kyllä ratikkakansan päästä tempaistuja.
En myöskään ymmärrä sitä, että Sinnemäki vaatii työajojen kilometrikorvauksiin jälleen jotain uutta ”elementtiä”, jolla voisi kannustaa ihmisiä hankkimaan vähäpäästöisempiä autoja. Nykyinen järjestelmä nimittäin toimii jo niin. Kilometrikorvaus on sama ajat sitten ylisuurella benrosvolla tai vähäkulutuksisella dieselillä. Ei tarvetta siis ole mihinkään uuteen ”elementtiin”. Nykyinen toimii juuri oikein.
Ja on myös pelottavaa, että Vihreät ovat hyökkäämässä myös työmatkavähennysten kimppuun. Eli kyse siis kuluista jotka syntyvät kustannuksista, joita syntyy kodin ja työpaikan välisestä matkasta. Tämän muutokset Sinnemäki jättää puolihuolimattomasti vain päivittämistarpeen piiriin niin, että ”ne tukevat kestävää liikkumista ja kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa”.
Nyt on nimittäin isovaara, että tässä touhotuksessa tuhotaan täydellisesti asuminen maaseudulla ja samaan aikaan työssä käynti lähiseudun keskuksissa. Olemme jo nyt siirtyneet autoissa ympäristöpainotteiseen verotukseen, joka huomioi polttoaineen kulutuksen ja siitä syntyvät päästöt. Valitettavasti tosin nykyisin vain hiilidioksidipäästöt. Olemme samaan aikaan siirtämässä painopistettä myös polttoaineiden verotukseen nykyisen omistamisen verotuksen sijaan. Eli seisovasta autosta ei tarvitsisi tulevaisuudessa maksaa vaan ”lasku” tulisi nimenomaan ajettujen kilometrien mukaan polttoaineen kulutuksen ja polttoaineen päästöjen mukaan. Kun näin toimitaan niin samaan aikaan pitäisi aivan päinvastoin kuin Vihreät nyt esittävät pohtia sitä, että ajaminen ja autonkäyttö ei tulisi sitä ehdottomasti tarvitseville myöskään tulevaisuudessa kohtuuttoman kalliiksi. Tämä tarkoittaa nimenomaan työmatka-ajon selkeää huomioimista alueilla missä julkinen liikenne ei vain yksinkertaisesti toimi. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi jo oma kotikuntani Loppikin. Meiltä pendelöidään pääkaupunkiseudulle hyvin paljon työhön. Matkaa Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle kertyy noin 75-90km, mutta sivuttainen liikenne Loppi-Riihimäki -välillä ei julkisella liikenteellä tahdo toimia. Eli oma auto on monessa tapauksessa välttämättömyys. Ei tällaista järkevää asumista ja lasten kasvattamista maaseudulla saa tuhota nyt Vihreiden Sinnemäen esityksin. Vaan me tarvitsemme nimenomaan mallin joka mahdollistaa jatkossakin asumisen näin ja puhumattakaan hieman kauempana asuvista tai pitkien etäisyyksien maamme muista alueista.
Samaan aikaan kun siirrymme autoilun verotuksessa nyt toteutettavalla tavalla päästöperusteiseen verotukseen ja isojen autojen maksut nousevat niin minusta on syytä myös seurata sitä mitä tämä tarkoittaa suurempien perheiden kulurakenteeseen. Minullakin on ystäväpiirissä perheitä jotka tarvitsevat väistämättä pieniä ja osa isompiakin tila-autoja. Niitä tarvitaan perheen liikkumiseen maaseudulla ja myös lasten kuljettamiseen harrastuksiin seutukunnalla ja jopa maakunnassakin. Myös tällaisen elämisen pitää olla huomennakin mahdollista ja pitää miettiä myös malleja joilla mahdollisesti kohtuuttomiksi nousevia kustannuksia voidaan tasoittaa. Onko se perhetyyppistä vähennystä vai mitä niin sitä verouudistuksen työryhmässä pitää nyt miettiä, eikä Vihreiden esitysten tapaan sitä miten maaseudulla asuminen tehtäisiin tulevaisuudessa mahdottomaksi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita siis sitä, että julkista liikennettä ei pitäisi kehittää. Niinhän alussa jo totesinkin. Me kokoomuksessa kannatamme ehdottomasti myös julkisenliikenteen kehittämistä, mutta emme halua unohtaa maaseutuakaan. Siksi olin tyytyväinen kansanedustajamme Sari Sarkomaan esitykseen, että on pohdittava myös uusia tapoja kannustaa joukkoliikenteen käyttöön. Sarkomaan nosti jälleen kerran esille työsuhdematkalipun. Joka on siis toimiva malli, mutta edelleen aivan liian vähäisessä käytössä oleva. Olen Sarkomaan kanssa täysin samaa mieltä, että työsuhdematkalipusta on tehtävä entistä houkuttelevampi työantajille kannustaa työntekijöitä valitsemaan joukkoliikenne, ja entistä suurempi kannustin työntekijälle jättää oma auto kotiin silloin kun se siis on mahdollista. Mutta Sarkomaa siis totesi minun tapaani myös, että tässä ”työmatkakorvauksien arviointitalkoissa on muistettava, että ihmisten elämäntilanteet, työtehtävät ja asuinalueet ovat erilaisia ja siksi tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja”. Tässä on siis Kokoomuksen ja Vihreiden ero tässä asiassa.
…
Tänään päivä Riihimäellä ja Hyvinkäällä. Mutta sitten iltapäivällä jo aloitamme syyskauden Lopen kunnassa. Kello 14 puheenjohtajiston kokous ja illalla kunnanhallitus. Tuo esityslista tavan mukaan kuntamme kotisivuilla www.loppi.fi ja mielelläni vastaan kysymyksiin jos sellaisia esityslistan pohjalta ilmenee. Mutta nyt töiden pariin. Niin, mutta lisään tähän alle pari tulevaa juttua kalentereihin merkittäviksi:
….
Tulevia tapahtumia:
YHTEISLAULUILTA: Riihimäellä DADDY´S PUB:n terassilla (Hämeenkatu) ke 25.8. klo 18-21, mukana kansanedustaja Timo Heinonen, Risto Autio ja laulattajana Tammerkosken sillalla -hengessä itse Mikko Alatalo. Makkara- ja kahvitarjoilu. VAPAAPÄÄSY. Tervetuloa mukaan laulamaan, kuuntelemaan ja nauttimaan.
**********************
Riihimäen Seutukunnan KOKOOMUS-illanvietto: 26.8 KLO 18 – 22 TOPENON PUNAISELLA TUVALLA Isäntinä Virpi ja Yrjö Kassari. Tähtivieraina Jukka Rintala ja vuoden visualisti Matti Vaskelainen
Illanohjelma: · Tervetuloa · Ruokailun järjestää Marskin Majan Herrat, herkullinen ateria sisältää monia lisukkeita, jälkiruoan ja ruokaviinin · Kansanedustaja Timo Heinosen puheenvuoro · Tutustuminen Kartanoputiikki Punaiseen Tupaan Jukka Rintalan ja vuoden visualisti Matti Vaskelaisen johdolla
Maksusuoritus 25€ /hlö, maksetaan paikan päällä illan aikana. Ilmoittautumiset: tiina.seppala@eduskunta.fi
Bussikuljetus: 16.45 Oitti, kunnantalon yläpiha 17.10 Riihimäki, vanha linja-autoasema 17.30 Loppi, linja-autoasema 17.50 Punainen tupa 22.00 Paluumatka alkaa
……………………………….
Kello 21.09 ja ja tunti sitten takaisin kotiin – tai siis tänne mökille. Päivä mennyt todella vauhdilla. Ensin visiitti Hyvinkäällä ja sitten loppupäivä Lopen asioille. Ensin puheenjohtajiston kokous ja siellä esillä tulevia juttuja. Monta mielenkiintoista asiaa menossa eteenpäin ja toivotaan, että yhtä hyvällä prosentilla kuin kevään kokouksista. Tänään nimittäin puheenjohtajiston jälkeen kunnanhallituksessa päätöksessä useampikin yritystonttijuttu joita keväällä neuvottelimme. Tuloksia siis syntyi jälleen ja hallien kautta myös uusia työpaikkoja Lopelle. Illan kokous oli hyvä ja jälleen erittäin keskusteleva. Toimintakulttuuri on siksi minusta nyt erityisen hyvää. Asioista puhutaan laajasti ja myös useampaan kertaa ja se varmasti tuo niiden eri näkökulmat parhaalla mahdollisella tavalla esille.
Päivän hieno uutinen valtakunnan tasolta oli kulttuuriministeri Stefan Wallinin ilmoitus halusta sitoa opintoraha elinkustannusindeksiin. Itse opintotuen indeksiin sitomista jo viime viikolla esitin kannanotossani liittyen opintotuen uudistamistyöryhmän esityksiin. Tuo kannanottoni löytyy tälltä Uutiset-sivulta. Palaute esityksestäni oli lähes yksinomaan kiittelevää ja hienoa, että nyt myös opintotukiasioista vastaava ministeri on tullut samoille linjoille. Toivotaan, että esitykselle löytyy riittävä tuki ja saadaan tämäkin asia lapsilisien indeksiinsitomisen tapaan nyt kuntoon.
Mutta nyt saunanlämmitykseen. Jos vielä lehdet saisi luettua.