Maanantai, 08.10.2007

Blogi, maanantaina 08.10.2007

Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne vaati viime viikolla mediassa, että yhteiskuntamme tarvitsee uusia maksuja hyvinvointipalveluihin. Alkuperäinen juttu oli muistaakseni Kauppalehti Pressossa tai sieltä sen ainakin bongasin ja hämmästys oli suusi. Parjanne ehdotti maksua päälimmäisemä lukioille, korkeakouluille ja aikuiskoulutukseen. Onneksi sentään peruskoulun Parjannekin jätti rauhaan.

Parjanne totesi, että hän on vakuuttunu, että pidemmällä tähtäimellä tällaisten kysymysten äärelle joudutaan vaikka nyt vielä poliittisella järjestelmällä ei ole halua käydä tähän kiinni.

On totta, että nyt ei kunnissa ja Suomessa yleensäkään tiedosteta tarpeeksi hyvin tulevaisuuttamme. Ei tällainen hyvä kehitys taloudessa jatku loputtomiin ja mihinkään ei ole hukkunut sekään fakta, että väestömme ikärakennen tulee muuttumaan jyrkästi. Se pitäisi muistaa nyt aina, mutta tästä huolimatta suhtaudun erittäin kielteisesti perusopetuksen ja toisenasteen koulutuksen maksullisuuteen. Meillä ei voi mennä niin huonosti, että meillä olisi varaa vaarantaa toimiva koulutusjärjestelmämme ja jättää osa ulos siitä putkesta taloudellisin perustein. Sitä ei maamme kestäisi.

On asioita mitkä pitää olla pyhiä ja sellainen on koulutus. Meillä on verojärjestelmä sen takia, että pystymme ylläpitämään meidän arvokkaaksi katsomamme palvelutarjonnan ja olen varma, että peruskoulu, toisenasteenkoulutus, korkeakoulut ja myös aikuiskoulutus kuuluvat tähän. Minä haluan ainakin tulevaisuudessakin olla takaamassa peruskoulun kaikille lapsillemme ilman, että kotona pitäisi miettiä onko siihen varaa. Sellaisesta en tule itse edes keskustelamaan. Toinenaste ja korkeakoulut kuuluvat samaan kategoriaan. Annetaan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet tehdä haluamansa tie elämälleen.

Hyvin muuten voimme jo nytkin keskustella siitä onko esimerkiksi lukiomme maksuton. Toistatuhatta euroa oppikirjoihin ja kirjoitusmaksut ovat sellaisia, että ne saattavat aiheuttaa jo epätasa-arvoa yhteiskunnassamme. Itse olenkin jo viime keväänä ja vahvemmin tänä syksynä ollut korostamassa ja toimimassa eduskunnassakin sen eteen, että oppikirjojen kierto täytyy saada sellaiseksi, että samoilla kirjoilla voi pärjätä lukiossa kolmisen vuotta. Olen samaa aikajännettä puhunut myös peruskouluun. Se pitäisi olla vähintä ja jos tarve nopeammalle uudistamiselle tulee niin se tulisi hoitaa liittein esimerkiksi kartan tai jonkin merkittävän tilaston muuttuessa. On kohtuutonta yhden rajan muuttumisen takia uusiuttaa koko maamme ympäristö- ja luonnontiedon kirjat heti julkaisemista seuraavana vuonna. Ei siinä ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Internetkin antaa hyvät mahdollisuudet sivujen päivittämiseen ja onhan luokassa vastuullinen opettajakin. Eikö vaan.

Parjannehan nosti tosin päällimmäiseksi syyksi esityksilleen kunta-alan palkankorotukset. On totta, että reilun kahden vuoden sopimuksen tuoma keskimäärin 11:sta prosentin palkankorotus ja parhaimmillaan lähes 13 prosentin palkankorotukset ovat kova juttu. Kova juttu työntekijöille, mutta kova juttu myös kunnille. On kuitenkin syytä muistaa, että jos emme tee mitään kunta-alan palkoille – niiden kilpailukyvylle ja oikeudenmukaisuudelle – saamme kohta todella miettiä kuka tekee kunta-alan työt. Ei näissä töissä pysytä, jos ei palkka ole edes lähelläkään yksityisensektorin palkkoja. Se on syytä muistaa ja sen on todistanut monet tutkimuksetkin. Myös kuntalaiset ovat antaneet ilmaissee tukensa.

Esimerkiksi tänään aamulla uutiset kertoivat, että 4/5 suomalaisesta olisi valmis korottamaan tuloveroja siinä tapauksessa, että rahat käytetään terveydenhuoltoon. Ja samaan aikaan lähes 40 prosenttia kannattaa työmarkkinatuen korottamista, vaikka keskituloisten verotus kiristyisi noin kymmenellä eurolla kuukaudessa ja vain aniharva olisi valmis leikkaamaan toimeentulotukea tai työttömyysturvaa, vaikka vastapainona verotus kevenisikin. Mutta lopputulemana olen kuitenkin sitä mieltä, että työnteon pitää aina olla kannattavaa. Aina pitää kannattaa ottaa vastaan lyhytkin työsuhde. Eikä tällöin järjestelmämme saa vaarantaa henkilön tulotasoa. Mutta näihin ongelmiinhan hallitus onkin puuttumassa ja hyvä niin.

Viime viikolla käynnistyi Vanhusten viikon vietto erilaisilla tapahtumilla ja tilaisuuksilla ympäri maan. Tänään itse osallistun Lopella Fallesmannin salissa Vanhustenviikon Lopen Vanhusneuvoston tilaisuuteen. Vanhusten viikon teemana on tällä kertaa Ikääntyminen arvoonsa. Teema minkä pitäisi olla teema ja itseisarvo aina. Viikkoa on muuten vietetty jo 35 vuotta eli ensimmäisen kerran aiheen parissa toimittiin vuonna 1972. Vanhusten viikon tarkoituksenahan on nostaa esille ikäihmisten asioita.

Tilaisuus alkaa kello 12.00 Lopen kirjaston Fallesmannissa. Tervetuloa mukaan!

Kello 15.42 ja juuri Helsinkiin. Nyt siis jo eduskunnan työhuoneessa ja kohta yksi palaveri. Illanohjelma meni hieman uusiksi ja aikataulullisesti nyt kunnanhallitus jää väliin budjetin luvulta. Onneksi saimme eilen hyvän yhteisen tavoitteen ja käsityksen tilanteesta ja tänään vielä aamupäivällä asioita kävin läpi. Haasteita ja työtä riittää ja ollenkin kutsunut koko valtuuston tiistaina 30.10. päivän mittaiseen seminaariin käymään läpi budjettia ja keskustelemaan sen haasteista valmistun edetessä.

Nyt siis jo takana tältä päivältä Lopen Vanhusneuvoston Vanhustenviikon avajaistapahtuma Lopen Fallesmannin salissa. Sali oli lähes täynnä ikäihmisiä ja saimme aikaan hyvää ja aiheellista keskustelua vanhustenasioista ja laajemminkin. Oma avauspuheeni löytyy tuolta Kynästä -osiosta. Kiitokset järjestäjille ja Veteraanikuorolle ja Senioritanssijoille hienosta ohjelmasta ja Martoille herkullisesta tarjoilusta.

Nyt siis töiden pariin.

Hyvin sainkin asioita eteenpäin ja nyt valtaosa tämän päivän töistä takana vaikka ohjelma hieman uusiksi menikin. Sellaista tämä joskus on. Huomenna jatkuu työt eduskunnassa myös valiokunnan ja täysistunnon parissa ja tällä viikolla ohjelmassa myös salikeskustelu Kesu:sta. Eli koulutus ja tutkimusasiat vahvasti tällä viikolla esillä. Oli myös hyvä, että opetusministeri Sari Sarkokaa ilmoitti selkeästi ja ykskantaan tänään, että tässä julkaistu Opettajankoulutus 2020 -selvitys ei ole tämän hallitus hanke eikä linja vaan asialla on ollut SDP:n ministeri. Eli esitykset Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen opettajankoulutuksen siirroista etelään ei ole sinivihreänhallituksen kanta vaan edellisen demariministerin aikaisia asioita. Hyvä, että Sarkomaa ottaa aina nopeasti ja avoimesti kantaa esillenouseviin asioihin. Vältetään monta turhaa hampaankiristystä ja ongelmaa, kun meillä on osaava, rohkea ja avoin ministeri.

Sarkomaa totesi Joensuussa, että opettajankoulutuksen asema Itä- ja Pohjois-Suomessa on jatkossakin vahva. Joutuvatko Joensuu ja Oulu karsimaan sitten esimerkiksi opettajankoulutuksen aloituspaikkoja niin siihen ministeri ei liian kahlitsevaa kantaa ottanutkaan. Ne ovatkin asioita mitkä pitää aina tarpeenmukaan tarkastella niin kuin nyt hallitus tekeekin lisäten mm. aloituspaikkoja toiselle asteelle missä selkeää tarvetta. Tämän työn pitää minustakin olla jatkuvaa tarkastelua työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaamiseksi ja laadullisen työllistymisen takaamiseksi. Siinä ei ole mitään järkeä kahlita tilannetta muilla argumenteilla. Näin minä siis ajattelen.

Demariopetusministerin aikainen opettajankoulutustyöryhmän selvitys ja esitys onkin tyrmätty aikalailla yksiselitteisesti vaikka on myönnettävä, että selvityksessä myös asioita mitä on syytä tarkastella. Opettajankoulutusta tullaakin tarkastelemaan varmasti lähiaikoina laajasti. On kuitenkin hyvä, että toimivien ja laadukkaiden OKL:n asemakin tunnustetaan. Toivon todella, että myös Hämeenlinnan OKL saa jatkaa osana Tampereen Yliopistoa Hämeenlinnassa. Sen paikka ja tulevaisuus on perusteltu. Tulen olemaan asian tiimoilta aktiivinen jos uhkakuvia ilmaantuu ja toivon, että myös kaikki muut ovat silmät ja korvat avoinna ja valmiina toimimaan.

Myöhään illalla vielä kävimme Sadun ja muutaman kaverini kanssa Hartwall Arenalla. Olimme saaneet kutsut SpeedPromotionilta PussyCatsDollsin keikalle ja kun illalla oli vapaata niin yhdeksältä vielä sinne pyörähdimme. Nopea parin tunnin keikka mikä kyllä esiintyjän puolesta jätti aikalailla toivomisen varaa. Ei MTV ja Voice ja lehtiglamourista ollut paljoa tietoa ja ei tuo esiintyminenkään kovinkaan korkeatasoista ollut. Muuten puitteet jälleen Kallen tapaan viimeisen päälle ja oli kiva saada olla mukana.

Kommentit