Maanantai, 05.10.2009

Blogi, maanantaina 05.10.2009

Kiitokset viesteistänne liittyen Ylen toimintaan ja myös Lopen kotikuntani kyläkouluihin. Vastailen teille tässä aamupäivän aikana vielä sähköpostilla. Palaillaan siis niihin. Aikalailla tarkkaan nuo samat kysymykset tai siis niiden aiheet olen täällä jo aiemmin tavalla tai toisella läpikäynyt eli kysymyksiin löytyy vastauksia ja mielipiteitäni täältä blogista menneiltäkin päiviltä ja Ylen osalta kuukausiltakin.

Palautetta on tullut myös sivuston kuvien puuttumisesta. Olen erittäin pahoillani. Siirtyminen suuremmalle palvelimelle aiheutti myös sen, että jouduimme uudistamaan tekniikkaakin ja se on nyt osaltaan vienyt aikaa. Kuvia on siis takataskussa näille viime viikoillekin runsaasti ja ne lisätään tänne heti, kun tekniikka saadaan toimimaan. Itseasiassa tarkoitus, että jatkossa kuvia on vielä entistä enemmän värittämässä tarinoita ja kertomassa tarinoitaan.

Viikonloppuna saimme uutisia myös Afganistanista missä suomalaisia rauhanturvaajia loukkaantui räjähdyksessä. On hyvä, että uutinen kertoi sen, että hyäkkäys ei ollut tarkoitettu suomalaisia ja pitkät perinteet omaavia rauhanturvaajia kohtaan. Mutta valitettavaa on se, että tällaista sattuu ja maan vakautuminen vie aikaa. Voimia näille rauhanturvaajille ja heidän läheisilleen. Voimia myös kaikille Afganistanissa nyt YK:n tehtävissä toimiville.

Viikonloppuna myös vaalirahoituksen uudistaminen sai uusia suuntia tai pohdintoja, kun Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen esitti vaalimainontaan aikarajoituksia. Timosen mukaan vaalimainonta tulisi rajoittaa vain ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän väliseen jaksoon. Itse olen tällaisiin aikarajoihin valmis, mutta jollain tavalla tuo vasta ennakkoäänestyspäivästä alkava mainonta olisi erikoinen. Osa siis äänestäisi tilanteessa kun yhtään mainosta ja niiden kautta ehdokkaiden mielipiteitä ja arvostuksia ei olisi tuotu vielä esille. Siksi itse ehkä antaisin tuohon Timosen aikatauluun viikon lisäajan eli mainonta voisi alkaa viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua. Tämä olisi myös sopusoinnussa kuntien yleisen ulkomainontaohjeistuksen kanssa.

Mutta sitten toisen asiaa kommentoineen eli emeritusprofessori Olavi Borgin ajatuksiin on vaikeampi yhtyä. Borg esitti sunnuntaina Keskisuomalaisessa, että tv-mainonta pitäisi kieltää. Minusta esitystä voidaan pohtia, mutta nyt kyllä muistaisin meidän erikoisen maamme – pitkien etäisyyksien maan. Vaikka esimerkiksi Helsingin Sanomat on kallis lehti niin Helsingin vaalipiirissä periaatteessa pärjäät yhdellä mainoslehdellä. Helsingissä liikkuminen on edullista metrolla ja muilla julkisilla välineillä. Ajatelkaapa Lappia ja sen etäisyyksiä. Matkustaminen vie tunteja ja päivässä tapaat huomattavasti vähemmän ihmisiä. Lehdillä on vaikea peittää koko vaalipiiri niin kuin monessa muussakin vaalipiirissä niin miksi silloin sulkisimme heiltä pois tv-mainonnan käyttämisen. Tai vaikkapa oma vaalipiirimme missä maakuntalehtiä ja seutukuntien lehtiä on lukuisia niin miksi silloin ei voisi osaa käyttää kohdennettuun tv-mainontaan. Tosin Hämeen vaalipiirissä se on hankalaa useamman erialueen tv-lähettimen takia. Mutta itse en näe asiaa niin, että yksi laillinen mainostamisen ja liiketoiminnan muoto suljettaisiin näin pois käytettävien mahdollisuuksien listalta. Kyllä tuo mainonsuunnittelu ja -käyttö tulee jättää puolueiden ja ehdokkaiden itse harkittavaksi. Ja en usko, että valtakunnallinen kaikki maakuntalehdet, aluelehdet ja myös paikallislehdet kattava puolueen kattokampanja tulisi järkevästi suunniteltua tv-kampanjaa edullisemmaksi. Mutta sekin mahdollisuus ja vaihtoehto puolueilla on nytkin ja se mahdollisuus pitää myös suoda jatkossakin.

Vähän sama olisi, että joku esittäisi nyt lehtimainonnan kieltämistä tai suurien ulkomaisten käyttämistä, tai ”clearchannel” mainospaikkojen käytöän kieltämistä ja vain ladonseinien hyväksymistä. Näissä täytyy aina ymmärtää, että hieman kärjistäen toisella on ladonseiniä ja ilmaisia mainospaikkoja ja toinen ostaa ne mainospaikat sitten alalla toimivilta yrityksiltä. Tai vaikkapa sitten tuo tv-mainonta jota toiset saavat esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeeltä ja toiset joutuvat sen ostamaan itse. Mutta jatketaan tätäkin keskustelua nyt avoimesti ja tehdään mahdollisimman hyvä ja täydellisen läpinäkyvä uusi laki vaalirahoitukseen ja myös puoluerahoitukseen. Sen myötä pelisäännöt tulevat kaikille selkeiksi ja rikkeistä on syytä seurata selkeä rangaistus.

Nyt uuden viikon ja uuden päivän aiheisiin. Koko päivä varattu töille ja illalla sitten tuo valtuustomme kokous missä esillä kouluverkkoselvitys.

…..

Kello 21.58 ja juuri kunnanvaltuustosta kotiin. Kokous tänään poikkeuksellisen pitkä ison asian ympärillä ja vielä kokouksen jälkeen kävimme hyvän ja perusteellisen keskustelun kunnanhallituksen kanssa. Tänään siis päivä Lopen asioiden ja tapaamisten parissa. Kävin päivällä vielä yllätysvierailulla Topenon koululla, sillä halusin nähdä tuon koulun vielä itse mm. sen tilojen ja kunnon osalta. Ihastuttavia oppilaita koulussa ja todella mukava ja lämmin tunnelma mm. iltapäiväkerholaisten ja isompien oppilaiden iltapäivän tunneilla. Ennen Topenoa kävin vielä tapaamassa muutamia opettajia ja sitten puhelimessa loppupäivä eli aika tehokkaasti näiden asioiden parissa. Iltapäivään pitkään venynneen lounaan jälkeen sitten valtuustoryhmään ja siinä matkalla varasin vielä puolisentuntia kunnantalomme eteen tulleille mielenosoittajille. Valtavasti väkeä oli liikkeellä kyläkoulujen puolesta ääntä pitämässä, mutta hyvässä hengessä ja asiallisesti keskustellen sekin sujui. Ja samallalailla myös valtuustonkokouksemme, jossa paljon erittäin hyviä ja rakentavia puheenvuoroja. Erityisesti mieleen jäi nuorisovaltuustomme Essi Tuomenojan puheenvuoro kyläkoulujen puolesta niiden entisenä oppilaana. Erinomainen puheenvuoro ja todella taidokas esiintyminenkin. Luonnonlahjakkuus nuori tyttö kertakaikkiaan. Mutta erinomaisia puheenvuoroja myös salin joka laidalta ja niin kyläkoulujen puolesta kuin isompien yksiköiden puolestakin. Lopputulemma oli se, että valtuusto päätti lopettaa yhden koulun Länsi-Lopelta ja yhdistää näin Vojakkalan ja Topenon koulut yhdeksi ns. Länsi-Lopen kouluksi. Itse olin tämän esityksen kannalla ja näen, että nyt näillä kylillä ja tällä alueella on mahdollisuus itse luoda vahva kolme opettajainen koulu alueelleen ja koulu, jossa toimii myös päivähoitoa ja esiopetus. Itse uskon, että tämä tavoite toteutuu, mutta niin kuin jo illalla totesin Ylen haastattelussa on myös se mahdollisuus, että vanhemmat tekevät muita ratkaisuja lastensa koulupaikasta ja silloin voimme olla piankin asian kanssa jälleen keskustelemassa. Nyt kannustinkin kyliä aktiivisesti puhaltamaan yhteenhiileen ja saman viestin lähetin myös Pilpalaan. Koulujen tulevaisuus turvataan vain sillä, että niissä on jatkossa reilusti oppilaita ja mielellään kolmelle opettajalle. Se tarkoittaa kyliltä aktiivista tonttimyyntiä ja ehdotinkin jo yhteistä kampanjaa kylien tonttien myyntiinsaamiseksi. Katsotaan saammeko sille hankkeelle tuulta purjeisiin.

Mutta raskas asiakokonaisuus näin päätökseen ja nyt katse eteenpäin. Työtä tulee riittämään.

Kommentit