Maanantai, 03.07.2006

Blogi, maanantaina 03.07.2006

Työviikko alkamassa jälleen. Tänään maanantaina pitäisi kirjoittaa kahden ohjelman käsikirjoitukset. Se vie aikaa aamupäivän eli jää upeasta helteestäkin nauttimiseen aikaa. Eilen taisi niska hieman palaa ja naamakin. Kaunis punoitus 🙂

Nyt aamun lehdet ja sitten töihin.

Tänään aamulla uutiset kertoivat, että kotihälytysten määrä on huolestuttavassa kasvussa. Hälytysten lisääntyminen näkyy suoraan huostaanotoissa ja muissa lastensuojelun liittyvissä tehtävissä. Lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä oli toissa vuonna 5,5 prosenttia kaikista alle 18-vuotiaista eli lähes 60 000 lasta ja nuorta. Se on liikaa. Yksikin on jo tietysti liikaa. Määrä kasvoi edellisestä vuodesta 3 500:lla. Ja sama tahti näyttää jatkuvan vaikka lasten määrä laskee. Tämä on asia mihin minusta pitäisi pystyä tehokkaamminen puuttumaan. Asia vaatii panostusta niin valtiovallalta kuin kunniltakin.

Poliisin mukaan lisääntynyt päihteiden käyttö näkyy hälytystilastoissa. Poliisin suorittamien kotihälytysten määrä on lähes tuplaantunut 2000-luvun alusta, ja myös perheväkivaltaa sisältäneiden kotihälytysten määrä kääntyi kasvuun viime vuonna. Viime vuonna yli 1200 naista ja 1400 lasta joutui hakeutumaan turvakotiin. Noin puolet naisista palasi takaisin kumppaninsa luo.

Tässä asiassa ennaltaehkäisevään työhön on panostettava. Perheiden hyvinvoinnista asiat usein lähtevät, mutta tärkeää on myös lastenpäivähoidon ja koulun antamat palvelut ja erityispalvelut. Niillä voidaan usein helpottaa tilannetta. Koulujen ryhmäkokoihin tulee puuttua ja taata lapsille ja nuorille erityispalvelut heidän niitä tarvitessaan. Emme voi elää niin, että tällaisista asioista osa kunnista säästää ja säästö kaatuu sitten uuden kunnan niskaan minne perhe mahdollisesti ongelmien kasaantuessa muuttaa aloittamaan elämää uudelta pöydältä. Tällaisia tapauksia on valitettavan paljon. Toisaalta ja tai ensisijaisesti lasten ja nuorten ja perheiden hyvinvoinnilla ei voi säästää – se on minusta jopa rikos. Asialle tulee siis tehdä pikaisesti jotain.

Päivä jälleen paketissa. Sain hyvin tehtyä työt ja huomenna siis jatkamme Vantaalla editoinnin ja selostuksen parissa. Saan jokamiesluokan ohjelmaan kommentaattoriksi loppilaisen autourheiluammattilaisen Kare Aspin – hieno juttu. Kare siis tekee päätyönään Hanaa-lehteä ja miehellä uskomaton asiantuntemus kaikesta mikä päriseen. Hyödynnetään se siis nyt ohjelmassamme.

Iltapäivällä kävin ensin Riihimäellä ostoksilla. Hain mm. keikkoja varten autonavigaattorin ja sitten mökille ja mökiltä vielä ystävää moikkaamaan Helsinkiin. Poikkesimme Strindbergillä kahvilla. Takuuvarma paikka Helsingissä hyvän kahvin ystävälle. Aurinkokin vielä paistoi niin mikäs siinä oli terassilla kahvia nauttia ja täysmehuja. Hyvää. Navigaattori toi hienosti takaisin kotiin. Nyt sekin siis kokeiltu ja hyväksi havaittu.

Matkalla vielä hieman keskustelin Nylundin Riitan kanssa keskiviikon kunnan puheenjohtajiston asioista. Tärkeitä asioita pöydällä ja niiden valmistelua tässä jo eteenpäin laitettukin. Tuo Läyliäisten kysymys myös silloin käsittelyssä.

Nyt kotona ja kello 22.35. Juuri sain jälleen Kesäkampanjan kautta uuden tukija. Riihimäellä Kulmakonditoriossa – kantakahvilani 🙂 – työskentelevä Itkosen Terhi ilmoittautui mukaan. Kiva.

Kommentit